Luku 2

Harri on maksanut minulle aiemminkin hyvin. Tällä kertaa hän haluaa minut kotiinsa, aikuisen tyttärensä yöpaitaan ja tämän sänkyyn. Puolentoista tuhannen euron kohdalla moraali ei katoa, mutta se alkaa puhua hiljempaa.

Sisältöhuomautus: eksplisiittinen seksuaalinen sisältö, maksullinen seksi, uskottomuus, suuri ikäero, raju seksi, insestuaalinen fantasia ja toisen aikuisen yksityisyyden loukkaaminen.

Harri avaa oven ennen kuin ehdin soittaa kelloa.

Se on hänelle epätyypillisen innokas ele. Hotelleissa hän on aina odottanut huoneessa valkoinen kauluspaita päällä, kello näkyvissä ja juoma kaadettuna valmiiksi. Hän ei ole koskaan näyttänyt kiireiseltä, vaikka on maksanut ajastani.

Nyt viisikymmentäkaksivuotias Harri seisoo oman kotinsa ovella tummansinisessä paidassa ja harmaissa housuissa. Sukat jalassa, kengät poissa. Hän näyttää mieheltä, joka on juuri vienyt roskat ja muistanut samalla tarkistaa, että ulkovalo toimii.

”Hei”, hän sanoo.

”Hei.”

Astun sisään. Harri sulkee oven takanani ja ottaa takkini. Hän ripustaa sen eteisen kaappiin oman ulkoilutakkinsa ja kahden naistentakin viereen. En yritä arvata, kumpi kuuluu vaimolle ja kumpi tyttärelle. Ei siksi, etten olisi utelias. Siksi, että olen jo valmiiksi uteliaampi kuin haluaisin olla. Riisun kengät.

Talo on iso olematta näyttävä. Vaaleaa puuta, korkea portaikko, olohuoneeseen jatkuva avara tila. Keittiön saarekkeella on hedelmäkulho ja puoliksi ratkaistu sanaristikko. Sohvan käsinojalla lepää neule. Kukaan ei ole järjestänyt tänne hotellihuoneen persoonatonta rauhaa minua varten.

Täällä asutaan. Harrin vaimo ja kaksikymmentäyksivuotias tytär ovat yhdessä poissa ja palaavat vasta huomenna, kuten hän kertoi viesteissä.

Se on ensimmäinen asia, joka tuntuu erilaiselta kuin viesteissä.

Harri kysyy, haluanko vettä. Sanon ottavani myöhemmin. Hän nyökkää ja viittaa eteisen vieressä olevaan työhuoneeseen.

”Hoidetaan tämä ensin.”

Pöydällä odottaa valkoinen kirjekuori. Harri työntää sen minulle sanomatta summaa ääneen. Minä sanoin hinnan sen jälkeen, kun hän kertoi, mitä halusi. Hän hyväksyi sen tinkimättä, mikä sai minut miettimään, olisinko voinut pyytää enemmän.

Tuhatviisisataa euroa on paljon rahaa kahdeksantoistavuotiaalle. Se on paljon rahaa kenelle tahansa, joka ei ole Harri.

Vedän setelinipun kuoresta ja lasken rahat. Kolmekymmentä viidenkympin seteliä. Käyn nipun läpi toisen kerran, koska sopimus muuttuu työksi vasta, kun maksu on minun hallussani.

”Täsmää”, sanon.

”Hyvä.”

Sujautan kuoren käsilaukkuuni ja vedän vetoketjun kiinni. Harri ei hymyile. Hän ei myöskään välttele katsettani. Hänessä ei näy samaa hermostunutta itsevarmuutta kuin miehissä, jotka haluavat ensimmäisellä tapaamisella vakuuttaa sekä minulle että itselleen olevansa hyviä ihmisiä.

Harri tietää, ettei tämänpäiväinen pyyntö auta siinä asiassa.

Työhuoneen oven vieressä on kolme kehystettyä perhekuvaa. Yhdessä Harri seisoo tummassa puvussa vaimonsa ja tyttärensä välissä. Toisessa heillä kaikilla on tuulitakit ja aurinko silmissä. Kolmas on otettu talvisessa tunturimaisemassa. Harri näyttää jokaisessa samalta mieheltä, joka on ollut minua vastassa hotellihuoneissa: hyvä ryhti, hillitty hymy, käsi rennosti läheisen ihmisen olkapäällä.

Kuvat eivät paljasta mitään. Juuri siksi katson niitä liian pitkään.

”Hän on kaksikymmentäyksi”, Harri sanoo takanani.

Käännyn katsomaan häntä.

”Tiedän. Varmistin sen jo viesteissä.”

”Halusin sanoa sen vielä.”

”Käydään mieluummin muutkin asiat vielä kerran läpi.”

Harri vetää hitaasti henkeä. ”Sinä olet Essi. Et esitä häntä.”

”Et käytä hänen nimeään.”

”En.”

”Et kutsu minua tyttäreksesi. Etkä keksi mitään koulujuttuja vain siksi, että olen pieni.”

”En.”

”Kondomi.”

”Kyllä.”

”Ja jos käsken lopettaa, lopetat.”

”Niin kuin aina.”

Se on yksi syy siihen, että olen täällä. Harri on tavannut minut kolmesti. Hän on ollut suorapuheinen mutta ei koskaan kokeillut, voisiko rahalla siirtää rajaa, jonka olen jo vetänyt. Luotettavuus ei tee hänen fantasiastaan vähemmän häiritsevää. Se tekee siitä vain turvallisemman toteuttaa.

”Hyvä”, sanon. ”Näytä sitten.”

Harri kulkee edelläni portaisiin.

Nousen hänen perässään ja kuuntelen talon hiljaisuutta. Jääkaappi hurisee alakerrassa. Jossakin seinän sisällä putki naksahtaa. Naapuripihalta kuuluu koiran yksittäinen haukahdus. Tavallisia ääniä, joilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä olemme menossa tekemään.

Yläkerran käytävällä on neljä ovea. Yksi on auki makuuhuoneeseen, jossa näkyy leveä sänky ja kaksi samanlaista yöpöytää. Harri ei vilkaisekaan sinne. Hän pysähtyy käytävän viimeisen oven eteen.

Hänen kätensä jää hetkeksi kahvalle.

Minä voisin vielä lähteä, mutta joutuisin luultavasti palauttamaan rahat. Harri ei ole rikkonut sovittuja ehtoja. Itse huoneen näkemistä ei voi laskea rikkomukseksi. Minä tiesin, mihin olin tulossa. Viesteissä huone oli silti ollut sana, yöpaita toinen sana ja tytär täysi-ikäisyyden varmistava numero.

Harri avaa oven.

Huone ei ole lapsen huone. Sen totean ensimmäiseksi, ja helpotus tulee heti. En haluaisi joutua tuntemaan sitä.

Ikkunan edessä on työpöytä, jolla lepää läppäri, pino opiskelukirjoja ja läpinäkyvä meikkipussi. Seinällä on kaksi kehystettyä julistetta. Kirjahyllyn kurssikansioiden väliin on työnnetty kangaskassi, jonka kyljessä on yliopiston logo. Tuolin selkänojalla roikkuu farkkutakki. Pöydän kulmalla on kuivunut huonekasvi, jonka pelastaminen vaatisi luultavasti enemmän kuin vettä.

Huone kuuluu nuorelle aikuiselle, joka lähtee joskus kiireessä ja jättää korvakorut samaan pieneen kuppiin kolikoiden kanssa.

Sängylle on levitetty yöpaita.

Se on vaaleanharmaata puuvillaa. Ei pitsiä, ei läpikuultavaa kangasta, ei mitään sellaista, minkä Harri olisi voinut ostaa seksiliikkeestä ja väittää tyttärensä vaatteeksi. Rinnassa on pieni tummansininen kasviaihe. Helma näyttää lyhyeltä, mutta koko vaate on pehmeäksi pesty ja niin arkinen, että se voisi olla päällä ihmisellä, joka harjaa hampaitaan ja selaa samalla puhelintaan.

”Onko tuo oikeasti hänen?” kysyn, vaikka tiedän vastauksen.

”On.”

”Tietääkö hän, että olet ottanut sen?”

”Ei.”

Harri ei kaunistele. Olisin melkein mieluummin kuullut hänen yrittävän.

Astun huoneeseen. Kokolattiamatto vaimentaa askeleeni. Pöydällä olevan muistikirjan päällä on lappu, johon on kirjoitettu kolme asiaa: lähetä hakemus, soita vuokranantajalle, osta kahvia. En koske siihen. En koske mihinkään muuhunkaan.

Silloin viesteissä sovittu fantasia muuttuu oikean ihmisen huoneeksi. Ei Harrin kertomaksi huoneeksi, ei lavasteeksi, vaan tilaksi, johon sen omistaja palaa ja jossa hän luultavasti huomaa heti, jos joku on siirtänyt hänen tavaroitaan.

Minä en ole tullut tänne vahingossa. Harri ei ole johtanut minua harhaan. Otin maksun vastaan ennen kuin näin tämän kaiken, mutta tiesin riittävästi osatakseni pyytää sen.

Silti vatsani kiristyy.

”Essi?”

”Minä mietin.”

Harri jää oven viereen. Hän ei tule lähemmäs eikä ala muistuttaa rahoista. Hyvä. Jos hän tekisi sen nyt, minä pukisin takkini päälle ja lähtisin.

Katson harmaata yöpaitaa. Ajatus tulee mieleeni yhtä valmiina kuin tekosyy yleensä tulee: jos Harri toteuttaa tämän minun kanssani, ehkä hän ei tee mitään pahempaa. Minä olen täysi-ikäinen, suostun, asetan hinnan ja rajat. Ehkä olen turvallinen korvike asialle, jota hänen ei pidä koskaan yrittää muuttaa todeksi.

Ajatus kestää pari sekuntia.

Sitten joudun myöntämään, ettei minulla ole pienintäkään todistetta siitä. Voin yhtä hyvin ruokkia halua, jonka kuvittelen pitäväni kurissa. En tunne Harria niin hyvin kuin hän maksaa minun teeskentelevän.

”Pystytkö tähän?” hän kysyy.

Katson häntä. Rauhallinen, huoliteltu mies oman aikuisen tyttärensä huoneen ovella. Hän näyttää oudommalta nyt kuin alastomana hotellissa.

”Pystyn”, sanon. ”Mutta minä olen Essi koko ajan.”

”Olet.”

”Ja jos unohdat sen, tämä loppuu siihen.”

”Ymmärrän.”

Nyökkään. Päätös ei tunnu hyvältä eikä pahalta. Se tuntuu tehdyltä.

Lasken käsilaukkuni työtuolin alle, tarpeeksi kauas pöydän tavaroista. Riisun farkut ja paidan. Taittelen ne tuolin istuimelle. Harri katsoo ääneti, kun riisun rintaliivini ja vedän pikkuhousut alas. Olen ollut hänen edessään alasti ennenkin. Hänen katseensa muuttuu vasta, kun otan yöpaidan sängyltä.

Kangas on huoneenlämpöinen ja tuoksuu miedosti pesuaineelta. En etsi siitä muuta hajua. Vedän vaatteen pääni yli.

Se on väljä hartioista ja leveä vyötäröltä. Helma yltää seistessä juuri pakaroideni alle. Kun nostan kädet vapauttaakseni hiukset kauluksesta, kangas nousee niin korkealle, että olen hetken paljaana Harrin edessä.

Hänen leukansa jännittyy.

”Näytänkö siltä kuin odotit?” kysyn.

”Pahemmalta.”

”Se ei yleensä ole kohteliaisuus.”

”Nyt on.”

Lasken käteni. Yöpaita valahtaa takaisin alas ja näyttää taas tavalliselta vaatteelta, jos ei tiedä, kenen se on. Me molemmat tiedämme.

Harri ottaa pari askelta minua kohti. Hän pysähtyy niin lähelle, että tunnen hänen hengityksensä otsallani. Olen tasan sataviisikymmentä senttiä pitkä, ja hänen rinnallaan ero korostuu ilman korkokenkiä. Pikku-Essi on nimi, jonka olen rakentanut juuri näistä asioista: vaaleista hiuksista, koosta, tavasta katsoa miehiä alhaalta ja antaa heidän kuvitella olevansa minua suurempia muutenkin kuin senttimetreissä.

Harri koskettaa yöpaidan olkaa kahdella sormella. Hän ei aloita rinnasta tai paljaista reisistä, vaan kuljettaa sormiaan saumaa pitkin kaulukseen ja siitä helmaa kohti. Eleessä on sellaista tarkkuutta, jolla hän voisi arvioida kankaan laatua kaupassa. Kun käsi laskeutuu lantiolleni, hänen vihkisormuksensa painaa ohuen puuvillan läpi ihoani.

Katson kultaista rengasta.

”Aiotko pitää tuon?” kysyn.

Harri seuraa katsettani. ”Haluatko, että otan sen pois?”

”En.”

Sormus ei muuta mitään. Sen riisuminen muuttaisi vielä vähemmän, mutta antaisi Harrille mahdollisuuden kuvitella, että tähän huoneeseen astui joku muu kuin naimisissa oleva mies. Minä en ole tullut auttamaan häntä siinä kuvitelmassa.

Hänen kätensä liukuu helman alle ja pysähtyy pakarani alle. Hän nostaa minua hieman, kokeilee painoani kuin muistuttaakseen itseään siitä, miten pieni olen. Katson suoraan hänen silmiinsä.

”Polvillesi”, Harri sanoo.

Ääni on muuttunut. Kohteliaan perheenisän äänen alta kuuluu mies, jonka vuoksi olen täällä.

Katson häntä vielä hetken ennen kuin laskeudun sängyn viereen. Matto tuntuu pehmeältä polvieni alla. Yöpaidan helma leviää reisilleni. Harri istuu sängyn reunalle juuri siihen, missä vaate oli ollut.

Työnnän käteni hänen reisiensä väliin ja avaan vyön. Solki kalahtaa hiljaa. Vedän vetoketjun alas, vapautan hänet housuista ja otan käteeni.

Hän on hetkessä täysin kova. Siinä hänen hillittyytensä pettää ensimmäisen kerran.

”Katso minua”, hän sanoo.

Nostan katseeni ja vedän kieltäni hitaasti hänen kullinsa vartta pitkin. Harri nojaa hieman taaksepäin, mutta ei irrota silmiään kasvoistani. Otan terskan suuhuni, annan huulteni sulkeutua sen ympärille ja etenen tarkoituksella verkkaisesti.

Tiedän, mistä hän pitää. Olen oppinut sen kolmessa hotellihuoneessa: hitaasta alusta, syvistä vedoista ja siitä, että katson häntä samalla kun teen työni. Harri ei halua jatkuvaa esitystä. Hän haluaa hetken, jolloin esitys lakkaa näyttämästä esitykseltä.

Liikutan suutani ja kättäni samassa rytmissä. Hänen toinen kätensä laskeutuu päälaelleni. Aluksi se vain lepää siinä. Sormet pujottuvat hiuksiini vasta, kun otan hänet syvemmälle.

Ote on tuttu. Huone ei ole.

Harrin vihkisormus takertuu hetkeksi hiuksiini. Hän vapauttaa sen varovasti ja kokoaa hiukseni uudestaan nyrkkiinsä. Pieni huomaavainen liike tuntuu tässä tilanteessa melkein loukkaavalta. Hän ei halua satuttaa minua vahingossa. Hän haluaa vain toteuttaa kanssani tahallaan asian, jota hänen vaimonsa tai tyttärensä tuskin osaisi yhdistää häneen.

Silmäkulmastani näen sängyn päiväpeiton, työpöydän ja hyllyn, jossa on opiskelijajärjestön haalarimerkkejä pienessä lasipurkissa. En pysty tekemään ympäristöstä epätarkkaa taustaa. Jokainen arkinen esine työntyy lähemmäs juuri siksi, ettei sillä ole mitään tekemistä seksin kanssa.

Harri kiristää otettaan ja ohjaa päätäni. Annan hänen määrätä tahtia sovitun verran, pidän kättä hänen reidellään ja seuraan liikettä. Kun hän painaa liian nopeasti, hidastan tarkoituksella. Hänen sormensa hellittävät heti.

Hän muistaa rajat myös kiihtyessään.

Se auttaa enemmän kuin haluan myöntää.

Annan hänen ohjata kolme hidasta liikettä. Neljännellä pysäytän hänet puristamalla reittä. Harri jähmettyy heti, ja minä vedän henkeä nenän kautta, suu yhä hänen ympärillään. Kun olen valmis, kopautan sormellani hänen polveaan ja jatkan itse.

”Vittu, Essi”, hän sanoo hiljaa. ”Näytät aivan liian hyvältä tuossa yöpaidassa.”

Vastaan ottamalla hänet uudestaan syvälle. Harri vetää terävästi henkeä. Hänen polvensa leviävät, ja sängyn runko narahtaa ensimmäisen kerran.

Ajattelen viittäsataa euroa. Sitten toista. Sitten kolmatta.

En siksi, että joutuisin kestämään jokaisen viidensadan erikseen, vaan koska raha on yksi niistä asioista, jotka kiihottavat minua tässä. Harri halusi jotakin niin tarkkaa ja väärää, että suostui maksamaan siitä enemmän kuin monet saavat kuukaudessa käyttörahaa. Minä nimesin summan. Hän maksoi sen. Nyt hän istuu tyttärensä sängyllä ja menettää vähitellen sen hallinnan, jonka varassa johtaa yritystään.

Harri pitää hiuksistani lujemmin. Hän ei pakota päätäni paikoilleen, mutta hänen liikkeensä muuttuvat määrätietoisiksi. Annan hänen käyttää suutani hetken, tunnen tahdin leuassani ja kurkussani, kuulen hänen hengityksensä käyvän raskaammaksi.

Sylkeä valuu huuliltani kädelle. En pyyhi sitä pois, vaan käytän sitä liukasteena ja katson, kuinka Harrin hallittu ilme murenee vähän kerrallaan. Hotellissa hän on joskus sulkenut silmänsä. Nyt hän ei tee sitä kertaakaan. Hän haluaa nähdä yöpaidan ja polveni matolla.

Minäkin pidän katseeni hänessä. On helpompi kestää huone, kun keskityn siihen, miten pitkälle pystyn viemään hänet menettämättä omaa otettani. Nopeutan, hidastan juuri ennen kuin hän ehtii mukautua ja annan hampaideni hipaista ihoa vain sen verran, että hänen sormensa nykäisevät hiuksissani.

”Älä leiki”, hän sanoo.

”Sinä maksoit ajastani. Et kiireestäni.”

Harri naurahtaa kerran, mutta ääni katkeaa, kun otan hänet taas syvälle. Siinä naurahduksessa hän on vielä mies, jonka olen tavannut aiemmin. Seuraavassa voihkaisussa ei enää ole paljon julkisivua jäljellä.

”Olen ajatellut sinua tässä huoneessa siitä asti, kun tapasimme”, hän sanoo.

Katson häntä. Hänen kasvonsa ovat yhä melkein rauhalliset, mutta ääni ei ole.

Vedän itseni irti ja pyyhkäisen peukalolla suupieltäni.

”Minä en ole ajatellut sinua täällä”, sanon.

Harri katsoo minua pitkään. ”Et tietenkään.”

”Tänään ajattelen.”

Otan hänet takaisin suuhuni ennen kuin hän ehtii vastata. Tällä kertaa en etene hitaasti. Pidän toisella kädellä hänen kullistaan ja toisella hänen reidestään, imen lujemmin ja annan äänen kuulua. Harri kiroaa. Hänen hillitty äänensä särkyy kokonaan.

Ote hiuksissani tiukkenee. Hän sanoo halunneensa nähdä minut juuri näin, polvillani sängyn vieressä, yöpaita päällä. Hän pysyy sovituissa rajoissa. Silti tiedämme molemmat, mikä tekee näystä hänelle erilaisen kuin hotellissa.

Kun hänen lantionsa alkaa nousta vastaan, pysähdyn. Vedän suuni irti, mutta jätän käteni hänen ympärilleen.

”Et vielä”, sanon.

Harri katsoo alas minuun. Kasvoilla käy ärtymys ja sitten ymmärrys.

”Sängylle”, hän sanoo.

Nousen. Polvissani tuntuvat maton painaumat. Harri siirtyy syrjään, ja minä kiipeän hänen tyttärensä sängylle kontilleni.

Patja painuu käsieni ja polvieni alla. Päiväpeitto on sileämpi kuin hotellien paksut peitot ja tuoksuu samalta pesuaineelta kuin yöpaita. Minun ei tarvitse katsoa ympärilleni tietääkseni, missä olen.

Harri nousee takanani. Hän laskee molemmat kämmenensä pakaroilleni yöpaidan päälle ja pitää niitä siinä hetken. Kosketus on rauhallinen, melkein tutkiva. Sitten hän vetää helman hitaasti ylös.

Viileä ilma osuu paljaaseen ihooni.

”Nosta itse”, hän sanoo.

Tartun kankaan reunaan ja vedän sen vyötärölleni. En odota hänen asettelevan minua, vaan levitän itse polveni hänelle.

Harri vetää henkeä. Hän silittää pakaroitani, puristaa niitä ja avaa minut katseelleen. Hänen peukalonsa käy reisieni välissä sen verran, että huomaan olevani märkä.

Se ärsyttää minua hetken.

Ei siksi, etten haluaisi kiihottua, vaan koska kehoni on tehnyt päätöksen paljon yksinkertaisemmin kuin pääni. Sille riittävät Harrin ote hiuksissa, hänen äänensä ja tieto siitä, että olen valinnut tilanteen. Keho ei tarvitse hyväksyttävää moraalista perustelua. Se on välillä hämmästyttävän huono kansalainen.

Harri läimäyttää oikeaa pakaraani.

Ääni on terävämpi kuin kipu. Hätkähdän ja työnnän takapuoltani häntä kohti. Toinen isku osuu vasemmalle, lujemmin. Kuumuus leviää ihollani.

”Lisää?” hän kysyy.

”Kaksi.”

Hän antaa ne. Ensimmäinen saa minut vetämään henkeä, toinen puristamaan päiväpeittoa nyrkkiini. Sen jälkeen hänen kämmenensä jää iholleni eikä nouse enää.

Juuri niin sovittiin.

Harri ottaa paidantaskustaan kondomin. Folion repeämä on pieni, arkinen ääni. Katson olan yli, kun hän pujottaa suojan huolellisesti päälleen, puristaa kärjen ja vetää sen alas asti.

”Näytä”, sanon.

Hän astuu lähemmäs, jotta näen sen kunnolla.

”Hyvä.”

Harri asettuu taakseni. Hän vetää yöpaidan helmaa vielä ylemmäs niin, että harmaa puuvilla jää kasaksi selälleni. Terska painuu pilluni suulle. Hän pysähtyy siihen.

”Essi.”

”Niin.”

”Sano, että haluat tämän.”

Katson suoraan edessäni olevaa työpöytää. Muistilapun viimeisessä kohdassa lukee: osta kahvia.

”Haluan, että panet minua”, sanon. ”Minua. Tässä huoneessa.”

Harri työntyy sisääni yhdellä hitaalla, lujalla liikkeellä.

Voihkaisen ja lasken kyynärvarteni patjalle. Hän on paksu, mutta tuttu. Olen silti tiukempi kuin hotelleissa, koska koko vartaloni on ollut valppaana siitä asti, kun näin ensimmäisen perhekuvan.

Yöpaita kiristyy kainaloistani, kun Harri pitää sitä ylhäällä. Pyydän häntä hellittämään. Hän päästää kankaan irti ja siirtää otteensa vyötärölleni. Korjaus on pieni, mutta sen jälkeen pystyn taas hengittämään vapaasti.

”Ei hänestä sanaakaan”, sanon.

”Ei.”

”Puhu minulle.”

Harri kumartuu niin, että hänen suunsa on lähellä korvaani. ”Sinä tulit tänne vapaaehtoisesti.”

”Niin.”

”Otit rahat.”

”Niin.”

”Ja nyt olet minun allani tässä sängyssä.”

”Tämän tapaamisen ajan”, muistutan.

”Tämän tapaamisen ajan.”

Vastaus saa minut työntämään lantiotani taaksepäin. Harri ymmärtää merkin ja painuu loppuun asti.

Hän pysyy hetken liikkumatta. Hänen kätensä sulkeutuvat lantiolleni.

”Kaikki hyvin?”

”On. Jatka.”

Ensimmäiset työnnöt ovat hallittuja. Hän vetäytyy melkein kokonaan, painuu takaisin syvälle ja antaa minun mukautua tahtiin. Liikun vastaan. En paljon, vain sen verran, että hän tuntee minun olevan mukana.

Sänky narahtaa uudelleen.

Se ääni käy hermoilleni ja kiihottaa minua. Se kuuluu tämän huoneen tavalliseen, yksityiseen elämään, jonka osaksi meillä kummallakaan ei pitäisi olla pääsyä tällä tavalla. Yritän työntää ajatuksen pois. Se palaa seuraavan työnnön mukana ja sekoittuu kaikkeen muuhun, vaikka en halua antaa sille nimeä.

Hänen sormensa puristuvat lantiooni, ja tahti muuttuu. Työnnöt tulevat nopeammin, raskaampina. Patja joustaa allani. Päiväpeitto rypistyy nyrkkieni alla, ja yöpaita liukuu edestakaisin paljaalla selälläni.

Hän vetää minut ylemmäs niin, että painoni siirtyy taas käsille. Asento avaa minut hänelle enemmän. Harri käyttää sitä hyväkseen, mutta antaa minun löytää tasapainon ennen kuin jatkaa. Sitten työnnöt osuvat syvemmälle, paikkaan, joka saa vatsani jännittymään joka kerta.

Huoneen ilma tuntuu kuumalta. Hiukseni tarttuvat poskeen, käsivarsissa alkaa tuntua ja läimäytysten jäljet sykkivät pakaroissani. Kaikki on rajumpaa kuin tavallisella keikalla, mutta mikään ei tule yllätyksenä. Juuri se antaa minun päästää enemmän irti.

”Juuri tuolta minä halusin sen näyttävän”, Harri sanoo.

”Minkä?” kysyn hengityksen välistä.

”Sinun paljaan pillusi tässä sängyssä. Yöpaita päällä.”

Sanat saavat häpeän ja kiihkon törmäämään toisiinsa niin rajusti, että menetän hetkeksi oman rytmini. Harri panee minua kovempaa. Hänen lantionsa osuu pakaroihini, jotka ovat vielä kuumat läimäytyksistä.

”Sano minun nimeni”, käsken.

”Essi.”

”Uudestaan.”

”Essi.”

Nimi palauttaa minut omaan vartalooni. Minä olen tässä.

Työnnän itseäni häntä vastaan. Harri murahtaa ja tarttuu hiuksistani. Ote vetää pääni ylemmäs mutta ei taivuta niskaa. Annan hänen pitää hiuksistani kiinni. Tahti muuttuu rajuksi, ja tunnen jokaisen työnnön vatsanpohjassa asti.

”Kovempaa”, sanon.

Harri tottelee.

Ensimmäiset työnnöt vievät minulta äänen. Sen jälkeen äännän vapaasti, koska talo on tyhjä ja koska Harri on maksanut saadakseen kuulla, ettei hän ole ainoa, johon tämä vaikuttaa. Hän tarttuu olkapäähäni ja vetää minua joka liikkeellä vastaan. Minä levitän polviani vielä hieman ja tarjoan hänelle paremman kulman.

”Juuri noin”, sanon. ”Älä muuta tahtia.”

Hän ei muuta.

Sängynjalka koputtaa lattiaa vasten. En tiedä, kuuluuko ääni alakertaan. Talossa ei ole ketään kuulemassa. Se tekee äänestä pahemman.

Yöpaita on noussut rintojeni alle. Harri pitää toisella kädellä hiuksistani ja toisella vaatteesta, aivan kuin kangas olisi hänelle yhtä tärkeä kuin alla oleva vartalo. Ehkä onkin. Ilman sitä olisimme vain kaksi aikuista sängyllä, ja siitä hän ei olisi maksanut tuhatta viittäsataa euroa.

”Ota minut niin kuin halusit”, sanon.

Hän päästää hiuksistani, tarttuu molemmin käsin lantiooni ja tekee juuri niin.

Jokainen liike painaa minut syvemmälle paikkaan, johon minulla ei ole oikeutta, ja samalla juuri se saa minut vastaamaan rajummin. En pidä siitä, mitä tämä kertoo Harrista. En ole varma, pidänkö siitä, mitä se kertoo minusta.

Pidän silti siitä, miltä hän tuntuu.

Harri hidastaa äkisti. Ensin luulen hänen olevan lähellä laukeamista, mutta hän vetäytyy kokonaan ja pitää kondomin tyvestä kiinni.

”Selällesi”, hän sanoo.

Käännyn istumaan ja sitten selälleni. Yöpaita valahtaa hetkeksi alas, mutta Harri työntää sen heti takaisin vyötärölleni. Hän nostaa jalkani hartioilleen ja tulee päälleni.

Tässä asennossa hän näyttää taas enemmän siltä mieheltä, jonka tunnen. Hiki on tummentanut paitaa kauluksesta, hiukset ovat hieman sekaisin ja suu on raollaan raskaan hengityksen vuoksi. Silti katse on tarkka.

Hän ohjaa kullinsa takaisin sisääni. Katson alas varmistaakseni, että kondomi on paikallaan. On.

Harri työntyy syvälle. Uusi kulma saa minut parahtamaan. Hän tarttuu reisiini polvitaipeiden alta ja painaa ne lähemmäs vartaloani. Yöpaita on rypistynyt rintojeni päälle niin, että kasvikuvio näkyy ylösalaisin.

Kasvokkain en voi teeskennellä Harria pelkäksi vartaloksi. Näen hänen ikänsä silmäkulmissa, hien ohimolla ja tavan, jolla hän tarkkailee minua myös silloin, kun halu vie häntä. Hän on yli kolmekymmentä vuotta minua vanhempi, eikä kumpikaan meistä ole unohtanut sitä. Suuri ikäero on osa sitä, mistä hän maksaa ja minkä minä olen hinnoitellut.

Silitän peukalolla hänen vihkisormustaan. Harri vilkaisee kättämme, mutta ei pysähdy.

”Tuntuuko tämä nyt siltä kuin kuvittelit?” kysyn.

”Ei.”

”Miltä sitten?”

”Todellisemmalta.”

Se ei ole vastaus, jonka halusin, mutta se on luultavasti rehellinen.

”Nuori nainen”, Harri sanoo käheästi. ”Minun kodissani. Tuossa vaatteessa.”

Hän painuu minuun uudestaan.

Pääni kääntyy sivulle. Sängyn viereisellä hyllyllä on valokuva, jota en huomannut tullessani. Harri seisoo siinä tyttärensä kanssa järven rannalla. Molemmilla on pelastusliivit, ja heidän takanaan näkyy vene. Kuvassa ei ole mitään häiritsevää. Isä ja hänen aikuinen tyttärensä katsovat kameraan auringossa siristäen.

Harri panee minua kuvan vieressä.

Katson pois.

En keskeytä. Se olisi mahdollista, mutta en tee sitä. Työnnän käteni Harrin niskaan, vedän hänet lähemmäs ja vastaan hänen liikkeisiinsä. Inho pysyy mukana eikä silti kuivata minua. Raha vaikuttaa pakottamatta, ja Harrin halu on vain hänen, vaikka annan sille vartaloni.

Se on sotku, eikä minun tarvitse teeskennellä sitä siistiksi saadakseni orgasmin.

Harri painaa suunsa kaulalleni. Hänen toinen kätensä liukuu vartaloidemme väliin ja löytää klitorikseni. Ensimmäinen kosketus on liian kova.

”Hitaammin”, sanon.

Hän keventää heti. Sormi kiertää tarkemmin samalla, kun hänen lantionsa jatkaa raskasta tahtia. Ohjaan hänen kättään omallani, painan sormen oikeaan kohtaan ja pidän sen siinä.

”Noin.”

Harri seuraa. Hän on hyvä seuraamaan, kun ohje on selvä. Ehkä siksi olen tavannut hänet aiemmin jo kolmesti. Ehkä siksi olen hänen talossaan nytkin.

Nautinto kiristyy vähitellen. Harrin paino, sormen tasainen liike ja jokainen syvä työntö kasaantuvat samaan kohtaan. Rypistynyt yöpaita hankaa ihoani. Setelinippu odottaa laukussa työtuolin alla, ja kuva, jota en enää katso, pysyy mukana. Vääryys ei jää huoneen ulkopuolelle siksi, että suljen silmäni.

Harri sanoo nimeni.

Se auttaa.

”Älä lopeta”, sanon.

Hänen tahtinsa pysyy tasaisena. Minä liikun vastaan, puristan jalkojani hänen ympärilleen ja tunnen orgasmin lähestyvän niin varmasti, ettei minun tarvitse esittää mitään. Tiedän yhä täsmälleen, missä olen, kun nautinto vie loput huomiostani.

Orgasmi tulee kovana. Selkäni kaartuu irti patjasta, reiteni kiristyvät Harrin kylkiä vasten ja ääni karkaa suustani liian korkeana. Pillu supistelee hänen ympärillään. Harri jatkaa sormellaan, kunnes työnnän käden pois.

”Riittää.”

Hän lopettaa kosketuksen mutta ei panemista.

Makaan hänen allaan hengitys katkonaisena ja annan hänen ottaa lopun. Nyt liikkeet ovat lyhyempiä ja epäsiistimpiä. Harri katsoo minua, sitten yöpaitaa, sitten kasvojani uudestaan.

”Vittu, Essi. Pidä tuo yöpaita päällä, kun tulen.”

”Tule”, sanon. ”Kondomiin.”

Sana pitää asian selvänä loppuun asti.

Harri työntyy syvälle ja jäykistyy. Hänen sormensa puristuvat päiväpeittoon pääni vieressä. Tunnen vartalon jännityksen ja kondomin välityksellä laukeamisen, mutta en mitään sellaista, mistä emme sopineet.

Hän pysyy hetken liikkumatta. Sitten hän vetäytyy varovasti pitäen kondomin tyvestä kiinni.

Huone hiljenee kerralla.

Harri istuu sängyn reunalle selkä minuun päin, riisuu kondomin ja sitoo sen. Hän käärii sen paperiin ja laittaa pieneen pussiin, jonka on tuonut mukanaan. Ei tyttären roskakoriin. En tiedä, onko huomaavaisuus tässä yhteydessä oikea sana, mutta parempaakaan ei tule mieleen.

Vedän yöpaidan helman alas. Kangas takertuu hetkeksi hikiseen ihoon. Orgasmin jälkeinen herkkyys on yhä jaloissani, mutta mieleni on jo siirtynyt eteenpäin: omat vaatteet, takki, ulko-ovi.

Harri napittaa housunsa. Hän suoristaa paidanhelman ja silottaa hiuksensa kädellään. Muutos kestää alle minuutin.

Kun hän kääntyy, vastassani on taas mies perhekuvista.

Se on oudompaa kuin mikään hänen sanomansa.

”Kaikki hyvin?” hän kysyy.

”Fyysisesti kyllä.”

Harri nyökkää hitaasti. Hän ymmärtää rajauksen.

Nousen sängyltä. Päiväpeitto on ryppyinen siitä, missä olen maannut. Harri alkaa silottaa sitä käsillään. Katselen hetken, miten hän vetää kankaan suoraksi, nostaa tyynyn ja asettaa sen täsmälleen entiseen kulmaan.

”Sinä olet tehnyt tämän mielessäsi monta kertaa”, sanon.

Hänen kätensä pysähtyvät.

”Olen.”

”Ja nyt?”

Harri katsoo sänkyä, ei minua. ”Nyt tiedän, miltä se tuntuu.”

”Se ei ollut vastaus.”

”Tiedän.”

En kysy uudestaan. En ole hänen terapeuttinsa. Terapeutti pyytäisi luultavasti enemmän kuin tuhatviisisataa euroa, ja aivan syystä.

Vedän yöpaidan pääni yli ja pidän sitä hetken käsissäni. Harmaa puuvilla näyttää taas tavalliselta. Siinä ei ole näkyvää jälkeä siitä, että Harri piti helmaa nyrkissään pannessaan minua.

Ojennan vaatteen hänelle.

”Pese se.”

”Totta kai.”

”Ja laita takaisin täsmälleen sinne, mistä otit.”

”Laitan.”

Harri taittaa yöpaidan kerran, liian siististi siihen nähden, miltä se näytti sängyllä tullessani. Hän huomaa saman, avaa taitoksen ja jättää vaatteen rennommin käsivarrelleen.

Minä pukeudun. Rintaliivit, pikkuhousut, farkut, paita. Jokainen vaate palauttaa oman ääriviivani. Tarkistan, ettei työtuolille jää hiuksia ja että käsilaukun vetoketju on kiinni. En siivoa huonetta Harrin puolesta, mutta en myöskään jätä tänne mitään itsestäni.

Kun nostan laukun, kuori tuntuu sen pohjalla paksulta.

Harri odottaa ovella yöpaita käsivarrellaan. Hän ei enää näytä kiihottuneelta. Hän näyttää siltä kuin olisi viemässä pyykkiä kodinhoitohuoneeseen.

”Haluatko käydä suihkussa?” hän kysyy.

”En täällä.”

”Vettä?”

”Sen otan.”

Menemme alakertaan. En vilkaise muihin huoneisiin. Keittiössä Harri täyttää lasin hanasta ja ojentaa sen minulle. Juon seisaaltani. Hän laittaa yöpaidan valkoiseen kangaskassiin, jonka on jättänyt kodinhoitohuoneen oven viereen.

Koko toimitus on niin käytännöllinen, että minun tekee mieli nauraa. En naura. Tämän talon tavallisuus ei kaipaa minulta enää yhtään uutta ääntä.

Lasken lasin tiskipöydälle.

”Maksan saman summan, jos tapaamme uudestaan”, Harri sanoo.

”Sinä suunnittelet jo seuraavaa?”

”Minä haluan tietää, onko se mahdollista.”

Katson häntä. Hän ei yritä koskettaa minua eikä vedota siihen, että pidin tästä. Orgasmini ei kuulu hänelle todisteeksi mistään muusta kuin siitä, että hän osasi käyttää kättään ohjeiden mukaan.

”Laita viesti”, sanon.

”Tarkoittaako se kyllä?”

”Se tarkoittaa, että saat laittaa viestin.”

Harri nyökkää. ”Selvä.”

Hän hakee takkini ja nostaa sen harteilleni. Ele olisi hotellissa tuntunut vanhanaikaiselta kohteliaisuudelta. Täällä se tuntuu siltä, että talon isäntä saattaa vieraan ovelle ennen perheen paluuta.

Vedän kengät jalkaani. Ennen kuin avaan oven, katseeni osuu taas työhuoneen vieressä oleviin kuviin. Harri seisoo niissä vaimonsa ja aikuisen tyttärensä kanssa. Kenenkään kasvot eivät ole muuttuneet sillä aikaa, kun olin yläkerrassa.

Minäkään en ole muuttunut niin paljon, että sen näkisi.

Ulkona ilma tuntuu kylmemmältä kuin tullessani. Kävelen pihatien päähän ja tilaan kyydin. En käänny katsomaan taloa, mutta näen sen silti puhelimen mustasta näytöstä heijastuvana: lämmin valo ikkunoissa, siisti piha ja ovi, jonka takana Harri luultavasti pesee parhaillaan tyttärensä yöpaitaa.

Auto kaartaa kadulle. Istun takapenkille ja nostan laukun syliini.

Tuhatviisisataa euroa laukussani tuntuu kevyemmältä kuin Harrin taloon jäänyt yöpaita, vaikka vain toinen niistä kuuluu minulle.