Luku 2
Arvioitu lukuaika 20 min
Aamupalalla et katso minua
Roosa jätti miehelle kaksi käskyä: aamupalalla ei katsota ja muiden lähdettyä tavataan puuvajan takana. Ensimmäistä mies tottelee. Toisen todellinen tarkoitus paljastuu vasta, kun Roosa päättää kokeilla, kuinka pitkälle hänen valtansa ulottuu.
Sisältömerkinnät: aikuisille; suuri ikäero, uskottomuus, salainen suhde, eroottinen selkäsauna, hallinta ja alistuminen.
Herään siihen, että Kirsi vaihtaa asentoa vieressäni. Hänen polvensa käy reidelläni, käsi liukuu rintakehältä vatsalle ja jää siihen lämpimänä. Pidän silmäni kiinni, kunnes hän huokaisee ja hengitys tasaantuu uudelleen.
Puhelin on lattialla farkkujeni päällä. Näyttö on pimeä, mutta tiedän, mitä siellä odottaa.
Huomenna puuvajan takana, kun muut lähtevät kauppaan. Ja aamupalalla et sitten katso minua.
Roosan viimeiset sanat palaavat mieleeni ennen hänen suutaan, alastonta vartaloaan tai sitä hetkeä, jolloin hän puristi minut sisäänsä. Käsky on ehtinyt yön aikana muuttua melkein pahemmaksi kuin mikään, mitä teimme saunan pukuhuoneessa. Siellä sain koskea. Aamulla minun pitäisi istua hänen kanssaan saman pöydän ääressä ja antaa hänen päättää, mihin silmäni kuuluvat.
Kurotan puhelimen käteeni. Kirsin sormet liikkuvat vatsallani, mutta hän ei herää. Pyyhkäisen ilmoituksen näytöltä avaamatta keskustelua ja tarkistan kellon. Vähän yli seitsemän.
Nousen hiljaa ja vien vaatteeni kylpyhuoneeseen. Peilissä näytän mieheltä, joka on nukkunut huonosti ja tietää tarkalleen miksi. Käännän olkapään valoon. Roosan kynsistä on jäänyt kaksi punaista, puolikuun muotoista jälkeä lapaluun yläpuolelle. T-paita peittää ne, jos kaulus ei veny. Niskaan ei ole jäänyt mitään. Huulessa ei näy puremaa. Savun haju on tarttunut hiuksiin ja paitaan, mutta sille minulla on hyväksytty selitys.
Käyn nopeasti suihkussa, harjaan hampaat kahdesti ja vaihdan puhtaan paidan. Tarkistan vielä farkkujen taskut. Ei paperia, ei kondomipakkausta, ei mitään saunalta mukaan tarttunutta. Muistan vieneeni käärön pihan roskakatokseen ennen kuin palasin sisään, mutta joudun silti työntämään sormet jokaiseen taskuun.
Kun tulen takaisin makuuhuoneeseen, Kirsi on hereillä.
”Sinäpä olet virkeä”, hän sanoo.
”Heräsin janoon.”
”Ja päätit samalla käydä suihkussa, harjata hampaat ja pukeutua?”
Hän kuulostaa huvittuneelta, ei epäilevältä. Istun sängyn reunalle ja suutelen häntä. Se on tuttu aamusuudelma, lyhyt ja pehmeä. En voi estää itseäni vertaamasta sitä siihen, miten Roosa tarttui yöllä paitaani ja puri huultani.
”Ajattelin laittaa kahvin”, sanon.
”Nyt minä vasta huolestun.”
Kirsi vetää peiton päänsä yli. Hymyilen hänelle, koska se kuuluu tähän aamuun. Syyllisyys on olemassa, mutta se ei pysäytä minua. En ole herännyt katumaan. Olen herännyt odottamaan, että muut lähtevät kauppaan.
Keittiössä Riku on jo kahvinkeittimen ääressä. Hänellä on eilinen T-paita päällään ja toisella poskella tyynyn jälki. Jemina tulee aitan suunnasta hänen perässään, nappaa miehen mukista ensimmäisen kulauksen ja irvistää.
”Mustaa. Olet eläin.”
”Sinä joit maidon yöllä.”
”En juonut.”
”Joku joi.”
He alkavat kiistellä siitä, kumpi on vastuussa tyhjästä tölkistä. Otan kaapista uuden ja keskityn siihen kuin aamuni riippuisi maidon riittävyydestä.
Roosa tulee sisään viimeisenä.
Näen paljaat sääret ensimmäiseksi. Sitten farkkushortsien lahkeet, käden, joka vetää tuolia pöydästä, ja vaalean paidan helman. Pysäytän katseeni kahvikuppiin ennen kuin hänen kasvonsa ehtivät näkökenttääni.
”Huomenta”, Roosa sanoo kaikille.
Muut vastaavat. Minäkin vastaan.
Hänen tuolinsa on vastapäätä omaani. Tietenkin on. Kirsi istuu viereeni ja levittää leipänsä päälle voita. Jemina kertoo, että oli yöllä nähnyt rannassa jonkin eläimen, ehkä ketun. Riku väittää sitä kissaksi. Roosa kuuntelee, kyselee välistä ja kuulostaa samalta kuin eilen illalla ennen kuin kutsui minut tupakalle.
Minä opin aamupalapöydän uudelleen ilman hänen kasvojaan.
Roosan sormenkynsissä on vaalea lakka. Oikean käden etusormessa pieni lohkeama. Hän pitelee mukia molemmin käsin, välillä nostaa toisen pöydälle ja naputtaa sormellaan puuta. Näen hänen hartioidensa liikkeen näkökentän laidalla, kun hän kurottaa leipäkoriin. Kuulen hymyn hänen äänessään, vaikka en katso häntä.
”Ojennatko kahvin?” hän kysyy minulta.
Pannu on minun vieressäni. Tartun siihen ja vien pöydän yli. Roosa ei ota kahvasta heti, vaan antaa minun pitää pannua ilmassa.
”Kiitos”, hän sanoo.
Katson hänen kättään. En silmiä.
Hän sulkee sormensa kahvan ympärille niin, että pikkusormi hipaisee omaani. Sitten pannu lähtee kädestäni.
Kirsi kysyy, tarvitsemmeko kaupasta lisää kahvia. Vastaan liian nopeasti, että tarvitsemme. Roosan jalka osuu nilkkaani pöydän alla.
Kosketus on kevyt. Se voisi olla vahinko, jos jalka vetäytyisi. Sen sijaan paljas jalkapöytä liukuu sukkani päältä housunlahkeen reunaan ja pysähtyy siihen. Pidän kahvikupista kiinni molemmin käsin.
”Kuulitko?” Roosa kysyy.
”Mitä?”
”Kysyin, jäikö eiliseltä grillimakkaraa.”
”Jäi.”
”Paljonko?”
”Neljä.”
”Katso minua, kun puhut.”
Hän sanoo sen samalla äänellä, jolla voisi huomauttaa huonosta pöytätavasta. Pöydässä tulee lyhyt hiljaisuus. Kirsi naurahtaa.
”Älä kiusaa. Sillä on aamulla katsekontakti vasta toisen kupin jälkeen.”
Roosan jalka painaa nilkkaani vähän lujemmin.
”Ai”, hän sanoo. ”Minä luulin, että se katselee aina mielellään.”
Jemina tuhahtaa leipänsä takaa.
”Roosa.”
”Mitä? Kyllä se tietää, että minä vitsailen.”
”Tiedän”, sanon.
En katso.
Jalka katoaa. Sen tilalle jää kuuma kohta nilkan yläpuolelle. Hän juoksuttaa minua aivan muiden silmien alla, eikä kukaan huomaa peliä. Lutka nauttii tästä aivan liikaa.
Riku nostaa viimeisen sämpylän korista ja kysyy Roosalta, haluaako tämä puolet. Roosa sanoo haluavansa. Riku repii sämpylän, voitelee puolikkaan ja laskee sen hänen lautaselleen. Roosan käsi käy hänen ranteellaan.
”Palvelu pelaa”, hän sanoo.
”Aina”, Riku vastaa.
Äänessä ei ole mitään, mistä voisin syyttää häntä. Tiedän kuitenkin, mitä heidän välillään on kerran tapahtunut ja mitä Riku on sen jälkeen ehdottanut. Katseeni nousee melkein itsestään. Pysäytän sen Roosan olkapään kohdalle ja painan takaisin lautaseeni.
Mustasukkaisuus tuntuu tyhmältä ja silti aivan todelta. Olen maannut Roosan kanssa kerran, salaa omalta vaimoltani ja hänen parhaan ystävänsä nukkuessa lähistöllä. Minulla ei ole mitään oikeutta vaatia häneltä uskollisuutta, huomiota tai edes toista kertaa. Silti haluaisin siirtää Rikun käden pois hänen läheltään.
Roosa tietää senkin. Hän kiittää Rikua sämpylästä ja antaa minun istua oman haluni kanssa katsomatta häneen.
Aamupala ei kestä kauan, vaikka jokainen minuutti tuntuu erilliseltä kokeelta. Kun Kirsi nousee keräämään astioita, autan häntä. Roosa vie oman lautasensa tiskipöydälle ja kulkee niin läheltä selkäni takaa, että hänen käsivartensa hipaisee kyynärpäätäni.
”Hyvin meni”, hän kuiskaa.
Käännyn vasta, kun kuulen hänen menevän portaita ylös.
Kyläkaupan lista on jääkaapin ovessa. Kirsi lukee sitä ääneen ja lisää kananmunat, talouspaperin sekä jotakin iltaa varten. Riku lupaa ajaa. Jemina lähtee mukaan, koska haluaa jäätelöä, jota täällä ei kuulemma osata ostaa oikein ilman häntä.
”Tuletko?” Jemina kysyy Roosalta.
Roosa haukottelee ja nojaa portaiden kaiteeseen. Hänen hiuksensa ovat vielä yön jäljiltä sekaisin.
”En jaksa. Käyn suihkussa ja menen ehkä takaisin nukkumaan. Tuokaa mulle niitä happamia matoja, jos siellä on.”
”Entä sinä?” Kirsi kysyy minulta.
”Siistin grillin ja kerään eiliset tavarat pihalta.”
”Tietysti siistit.” Kirsi ojentaa kauppakassin Rikulle. ”Älä pura koko grilliä osiin.”
”En lupaa mitään.”
Ratkaisu näyttää juuri siltä kuin sen pitääkin. Minä jään mökille, koska jään aina. Roosa jää, koska on väsynyt ja haluaa suihkuun. Kirsi suutelee minua kuistin portailla, Jemina huutaa autosta unohtuneesta kauppalistasta ja Riku käy vielä hakemassa lompakkonsa aitasta. Kukaan ei vilkaise meitä kahta samalla kertaa.
Roosa katoaa sisälle ennen kuin auto käynnistyy.
Odotan pihassa, kunnes Rikun auto häviää soratien mutkan taakse. Sitten odotan vielä sen verran, ettei kukaan palaa saman tien hakemaan puhelinta tai kauppakassia. Kerään kaksi tyhjää tölkkiä pöydältä ja vien ne laatikkoon. Suoristan grillin kannen. Teen itselleni alibin, vaikka kukaan ei ole kysymässä.
Puuvaja on pihan yläreunassa. Kävelen sen taakse niin kuin minua on käsketty.
Siellä ei ole ketään.
Vajan takana maa viettää metsään ja nokkoset ovat vallanneet seinänvierustan. Seison kapealla kuivalla kaistaleella, kuuntelen paarmojen surinaa ja yritän nähdä nurkan ohi pihalle. Roosaa ei kuulu. Odotan minuutin. Sitten toisen.
Haluni muuttuu vähitellen ärtymykseksi. Olen viisikymppinen mies piilossa puuvajan takana, koska kahdeksantoistavuotias nainen lähetti minulle yhden viestin. Jos joku ajaisi pihaan nyt, en pystyisi selittämään edes itselleni, mitä teen.
Puhelin värähtää.
Kiltisti tulit. Tule sisään.
Katson viestiä ja astun vajan nurkalle. Mökin keittiön ikkunan verho liikahtaa.
Roosa ei ole koskaan aikonut tulla puuvajan taakse. Hän on halunnut nähdä, menenkö minä. Saatanan huora. Ja minä vielä odotin.
Kävelen pihaan hitaasti, etten antaisi ikkunassa odottavalle naiselle iloa kiireestäni. Se on turhaa. Olen jo suorittanut tempun.
Roosa istuu tuvassa sohvan käsinojalla ja juo kahvia. Hän on käynyt suihkussa. Märät hiukset on kammattu taakse, ja hänellä on puhdas harmaa T-paita sekä samat farkkushortsit kuin aamupalalla. Sohvan istuimelle on levitetty kylpypyyhe.
”Sinulla kesti”, hän sanoo.
”Sinä käskit puuvajan taakse.”
”Niin käskin.”
”Et ajatellut tulla sinne.”
”En.”
Roosa nostaa mukin huulilleen. Hän on silmin nähden tyytyväinen itseensä.
”Miksi?” kysyn, vaikka tiedän vastauksen.
”Halusin nähdä, menetkö.”
”Ja?”
”Menit.”
Hän laskee kupin pöydälle. En vastaa heti. Katson ensimmäisen kerran tänä aamuna suoraan hänen kasvojaan. Roosa kestää katseeni, mutta suupielessä käy pieni voitonriemuinen liike.
”Lutka”, sanon.
”Vasta nytkö keksit?” Roosa kysyy. ”Kahden kesken käy. Muiden kuullen olen Roosa.”
”Sinä olet kerjännyt selkäsaunaa eilisestä asti”, sanon.
”Olenko?”
”Olet.”
”Anna sitten.” Roosa nousee käsinojalta. ”Jos uskallat.”
Astun hänen eteensä. Hän ei peräänny, vaikka hymy ohenee.
”Muistatko, millä tämä loppuu?”
”Seis.”
”Hyvä.”
”En minä sitä aio sanoa.”
”Sen näkee sitten.”
Istun sohvalle. Roosa jää seisomaan eteeni kädet sivuillaan, kuin odottaisi minun epäröivän. Tartun hänen ranteeseensa, vedän lähemmäs ja käännän hänet poikittain polvieni päälle. Liike katkaisee hymyn. Hän ottaa käsillään tukea sohvatyynystä, ja shortsien peittämä takapuoli jää keskelle syliäni.
”Mukava asento?” kysyn.
”Sinulle varmaan.”
”Vielä ehdit pyytää nätisti anteeksi.”
Roosa kääntää päätään niin pitkälle kuin pystyy.
”Mistä? Siitäkö, että tottelit?”
Taputan hänen takapuoltaan kerran, melkein hellästi. Sitten avaan shortsien napin ja vedän vetoketjun alas.
”Nosta vähän.”
”Sinähän tässä määräät.”
Työnnän käteni hänen vatsansa alle ja nostan lantiota sen verran, että saan shortsit vedettyä reisille. Mustat pikkuhousut paljastuvat niiden alta. Roosa on valinnut nekin tätä varten: ohuet, niukat ja jo haarasta tummuneet. Vedän ne shortsien mukana polvitaipeisiin.
Paljas takapuoli on valkea ja sileä. Yöllä puristin sitä molemmin käsin, mutta nyt asento muuttaa kaiken. Roosa on itse järjestänyt minut tähän, testannut tottelevaisuuttani ja asettunut sitten polvilleni saadakseen vastauksen.
Lasken kämmeneni hänen oikealle pakaralleen ja annan ensimmäisen iskun.
Ääni lävähtää tuvassa terävämpänä kuin odotan. Roosan vartalo nytkähtää, ja voitonvarma vastaus jää tulematta. Ihossa näkyy hetken sormieni vaalea kuva ennen kuin väri palaa.
”No?” kysyn.
”Oliko tuo muka se selkäsauna?”
Toinen isku osuu vasemmalle, kovempaa. Roosa vetää ilmaa hampaidensa välistä.
”Ei”, sanon. ”Se oli alku.”
Annan kolmannen ja neljännen ilman pitkää taukoa. Kämmeneni osuu pakaran täyteen keskiosaan, ensin toiselle puolelle ja sitten toiselle. Roosa jännittää reitensä ja yrittää nousta vaistomaisesti, mutta painan kyynärvarteni hänen alaselälleen ja pidän hänet paikallaan.
”Kiltisti”, sanon.
”Sinähän olit se kiltti.”
Läimäytän uudelleen. Tällä kertaa isku saa hänen äänensä katkeamaan kesken naurahduksen.
Pidän tahdin rauhallisena. En hakkaa sokkona enkä yritä todistaa voimaani. Annan jokaisen iskun tuntua erikseen: kämmen nousee, osuu avoimena ja jää hetkeksi kuumenevalle iholle. Ensimmäinen punerrus leviää pakaroiden korkeimpiin kohtiin. Roosa liikuttaa jalkojaan, mutta polviin juuttuneet shortsit estävät häntä avaamasta niitä kunnolla.
”Voit vielä myöntää, että ansaitsit tämän.”
”En valehtele pyynnöstä.”
”Sitten jatketaan.”
Isken vuorotellen kummallekin puolelle. Roosa yrittää pitää leukansa ylhäällä ja suunsa terävänä. Ensimmäisten lyöntien jälkeen hän ehtii vielä kommentoida jokaista.
”Liian kevyt.”
Seuraavan jälkeen: ”Vinoon meni.”
Ja sitten: ”Vanha mies taitaa väsyä.”
Kun kämmeneni alkaa lämmetä ja hänen takapuolensa muuttuu tasaisen punaiseksi, sanat lyhenevät. Virnistys katoaa äänestä ensin, sitten kokonaan.
Hän ei silti pyydä lopettamaan.
Yhden iskun jälkeen hänen kätensä lennähtää taakse. Saan ranteesta kiinni ennen kuin sormet ehtivät kämmeneni tielle. Roosa jää paikoilleen käsi selän takana ja odottaa, mitä teen.
”Yritätkö estää?” kysyn.
”En.”
”Mitä sitten?”
”Halusin tuntea kätesi.”
Painan hänen ranteensa alaselkää vasten ja pidän sen siinä. Nyt asento on paljaampi. Toinen käsi on tyynyllä, toinen omassa otteessani, eikä hän pysty nostamaan lantiotaan yhtä helposti pois kämmeneni alta. Roosa kokeilee otetta kerran. Kun se pitää, hänen reitensä levottomuus kasvaa.
”Liian paljon?”
”Ei lähelläkään.”
”Hyvä.”
Annan seuraavan iskun ja tunnen hänen ranteessaan koko kehon vastauksen. Hän voisi sanoa sanan milloin tahansa. Sen sijaan hän työntää takapuoltaan ylemmäs.
Lasken käteni hänen pakaroilleen ja hieron kuumottavaa ihoa. Roosa huokaisee niin syvältä, ettei sitä voi enää sekoittaa pelkkään helpotukseen. Hänen lantionsa painuu raskaammin reittäni vasten. Pikkuruiset liikkeet eivät vie häntä pois kädestäni vaan lähemmäs sitä.
”Sinä pidät tästä”, sanon.
”Jatka, niin saat ehkä tietää.”
Annan kämmenen osua juuri siihen kohtaan, jota äsken hieroin. Roosa päästää lyhyen äänen ja puristaa sohvatyynyä.
”Pyydä.”
”Mitä?”
”Tiedät kyllä.”
Hän vaikenee. Sivelen sormillani punottavan pakaran reunaa ja annan käden kulkea reisien väliin asti. Roosa puristaa jalkansa yhteen, ja liike painaa sormeni hänen märkyyttään vasten.
”Ei tässä ole paljon arvattavaa”, sanon.
”En minä sitä kieltänyt.”
”Et. Sinä vain yrität vielä esittää, ettet halua lisää.”
”En yritä.” Hän kääntää kasvonsa takaisin minua kohti. Poski on painunut sohvaan, hiukset valuvat silmille ja katse on edelleen röyhkeä, vaikka silmien ympäriltä varmuus on sulanut. ”Anna lisää.”
Otan käteni pois hänen jalkojensa välistä.
”Kokonainen lause.”
Roosa kiroaa hiljaa.
”Anna minulle lisää selkäsaunaa.”
”Miksi?”
”Koska minä haluan.”
”Ja koska?”
Hän hengittää kerran hitaasti. Hänen lantionsa liikahtaa taas reittäni vasten.
”Koska juoksutin sinut turhaan puuvajan taakse.”
”Kerjäsitkö sitä?”
”Kerjäsin.” Suupieli nousee uudelleen, mutta nyt hymy on pehmeä ja rivo. ”Ja sinä olit niin vitun tottelevainen, että ansaitset antaa sen.”
Naurahdan. Sitten tartun hänen lanteeseensa ja annan hänelle sen, mitä hän pyysi.
Iskut tulevat nyt tiheämmin. Pidän ne edelleen hallittuina, mutta en jätä väliin aikaa teräville vastauksille. Roosan takapuoli heiluu kämmeneni alla. Punainen väri syvenee, iho kuumenee ja hänen vartalonsa jännittyy joka kerta ennen osumaa. Välillä hän yrittää nostaa itseään, välillä työntää takapuoltaan ylemmäs kuin tarjoten parempaa kohdetta.
”Vielä.”
Annan kaksi.
”Kovempaa.”
Annan yhden, joka saa hänen kantapäänsä nousemaan lattiasta.
”Vittu.”
”Seis?” kysyn.
Roosa pudistaa päätään heti.
”Ei. Lisää.”
Pidän tauon, kunnes hänen vartalonsa lakkaa värisemästä odotuksesta. Kämmen lepää kuumalla iholla. Tunnen hänen hengityksensä omissa reisissäni ja märkyyden, joka on levinnyt hänen sisäreidelleen. Sitten annan viimeisen sarjan, napakasti puolelta toiselle, ja päätän sen yhteen kovaan iskuun molempien pakaroiden alareunaan.
Roosa huudahtaa ja painaa kasvonsa tyynyyn. Minä jätän käteni hänen takapuolelleen. En lyö enää.
Hetken kumpikaan ei puhu. Silitän hänen alaselkäänsä paidan helman alta ja odotan, että vartalo pehmenee polvieni päällä. Kun kuljetan sormea kevyesti punaisen ihon yli, Roosa värähtää.
”Siinä”, sanon.
Hän nostaa päätään.
”Siinäkö?”
”Tältä erää.”
”Hyvä.”
Roosa työntää itsensä käsillään ylös. Vedän shortsit ja pikkuhousut polvista nilkkoihin, ja hän potkaisee ne lattialle. Kun hän kääntyy minua kohti, silmät ovat kirkkaat ja posket punaiset. Hän näyttää saaneen juuri haluamansa ja suunnittelevan jo seuraavaa.
Hän nostaa paidan päänsä yli, pudottaa sen sohvan viereen ja siirtyy hajareisin syliini.
”Nyt minä päätän tahdin”, hän sanoo.
”Päätä.”
Roosa suutelee minua. Hänen huulensa ovat kuumat, kieli vaativa ja takapuoli varovainen, kun hän laskee painonsa reisilleni. Jokainen pieni liike painaa punottavaa ihoa housujani vasten. Hän irvistää suudelman keskellä mutta ei nouse pois.
”Sattuuko?” kysyn.
”Sopivasti.”
Roosa kurottaa lattialta shortsinsa ja kaivaa niiden taskusta kondomin.
”Sinä suunnittelit tämän pitkälle, huora.”
”Pidemmälle kuin sinä.”
Roosa avaa vyöni ja vetää kyrpäni esiin. Hän ei kiusoittele pitkään. Hän rullaa kondomin varren päälle varmoin sormin ja pitää katseensa kasvoissani.
”Et katsonut aamupalalla”, hän sanoo.
”Sinä käskit.”
”Ja nyt?”
”Nyt et pääse katseestani.”
Roosa nousee polvilleen. Tartun hänen vyötäröönsä, mutta hän siirtää käteni sohvan selkänojalle.
”Minä ensin.”
Hän ottaa kyrpäni käteensä, asettaa sen pillunsa aukolle ja laskeutuu hitaasti. Märkyydestä huolimatta hän joutuu pysähtymään puolivälissä. Hänen otsansa painuu omaani vasten, ja hengitys osuu huulilleni. En työnnä vastaan. Annan hänen ottaa loput omassa tahdissaan.
Kun olen kokonaan sisällä, Roosa jää paikalleen. Hänen pillunsa puristaa minua sykäyksittäin. Kämmeneni ovat edelleen selkänojalla, vaikka jokainen osa minusta haluaa tarttua hänen lanteeseensa.
”Hyvä”, hän kuiskaa enemmän itselleen kuin minulle.
Sitten hän alkaa liikkua.
Ensimmäiset liikkeet ovat hitaita ja pystysuoria. Roosa nostaa itseään melkein terskaan asti ja laskeutuu takaisin, kasvot niin lähellä omiani, että voin seurata jokaisen tunteen niissä. Hän hakee kulmaa, jossa kyrpäni liukuu syvälle ja oma häpyluunsa osuu minuun. Kun hän löytää sen, hymy palaa.
”Tältäkö näyttää, kun sinä määräät?” kysyn.
”Ole hiljaa ja nauti.”
”Kovasti sinä puhut miehelle, jonka kädenjäljet ovat perseessäsi.”
Roosa puristaa sisällään olevaa kyrpääni ja pysähtyy alas.
”Ne ovat siellä, koska minä halusin ne.”
”Tiedän.”
Roosa tarttuu käteeni ja vie sen selkänsä taakse. Sormenpääni osuvat kuumaan, kiristävään ihoon.
”Tähän”, hän sanoo.
Puristan varovasti. Hän pudistaa päätään.
”Ei noin varovasti.”
Suljen kämmeneni punottavan pakaran ympärille. Roosa irvistää ja painuu samalla syvemmälle kyrpälleni. Kipu käy kasvoilla selvänä, mutta hän pitää käteni paikallaan ja liikuttaa lantiotaan sitä vasten.
Sitten hän suutelee minua rajusti ja alkaa ratsastaa nopeammin. Sohvan jouset antavat myöten hänen polviensa alla. Välillä hän puristaa rannettani merkiksi, että käteni saa pysyä takapuolella. Välillä hän vetää sen vyötärölleen saadakseen liikkeeseen lisää voimaa.
Hän vetää toisen käteni rinnalleen. Puristan ja kierrän nänniä peukalon ja etusormen välissä. Sitten hän ohjaa toisen käteni alaselkäänsä, ei vielä lantiolle. Liike pysyy hetken varmana, mutta vähitellen hymy katoaa ja hänen otteensa hartioistani kiristyy.
”Hyvältäkö tuntuu?” kysyn.
”Liian hyvältä.”
”Hidasta sitten.”
”En.”
Hän ratsastaa entistä kiivaammin. Hengitys muuttuu ääneksi, jonka hän yrittää tukahduttaa suutelemalla minua. Pöytäkello on jossakin hänen olkapäänsä takana. En katso sitä. Tiedän vain, ettei tätä aikaa ole loputtomasti.
Roosan liike alkaa hajota. Hän nousee liian nopeasti, laskeutuu vinoon ja joutuu ottamaan olkapäistäni tukea.
”Nyt minun vuoroni”, sanon.
”Ei vielä.”
Tartun hänen lanteeseensa.
”Sinä halusit minun olevan määrätietoinen.”
Roosa yrittää vielä nostaa itsensä omaan rytmiinsä, mutta pidän hänet alhaalla. Kyrpäni on syvällä hänen sisällään. Liikutan lantiotani hitaasti ylöspäin, ja hänen vastalauseensa muuttuu huokaukseksi.
”Sano seis.”
”En.”
”Sitten minä päätän.”
Vedän hänet suudelmaan ja alan liikuttaa häntä käsilläni. Nostan lantiosta, lasken takaisin ja työnnän samalla vastaan. Ensimmäiset liikkeet ovat syviä ja hitaita. Roosa yrittää auttaa, mutta puristan sormeni tiukemmin hänen vyötärölleen.
”Anna minun”, sanon.
Hän päästää irti olkapäistäni ja tarttuu sohvan selkänojaan. Minä lisään tahtia. Roosan rinnat liikkuvat kasvojeni edessä, ja suuni löytää ensin toisen nännin, sitten hänen kaulansa. Hän painaa sormensa hiuksiini. Punottava takapuoli osuu joka liikkeellä reisiini ja saa hänet säpsähtämään, mutta hän vetää minut lähemmäs ja kiertää lantiotaan jokaisella laskulla.
”Kovempaa”, hän kuiskaa.
”Pyydä kunnolla.”
”Pane minua kovempaa.”
Nostan hänet hetkeksi ylemmäs ja työnnän vastaan niin kuin hän pyytää. Sohva narisee allamme. Roosa painaa otsansa olkapäähäni ja puree ihoani paidan kauluksen vierestä, juuri kynnenjälkien alapuolelta. Tällä kertaa vedän hänen päänsä hiuksista taakse ennen kuin hän ehtii jättää uuden merkin.
”Ei jälkiä.”
”Muistin liian myöhään.”
”Sitten suu auki.”
Suutelen häntä ja pidän katseen hänen silmissään, kun rytmi kiihtyy. Roosan käsi hakeutuu vartaloidemme väliin. Hän koskettaa klitoristaan samalla kun minä nostan ja lasken häntä, ensin kömpelösti puristuksessa, sitten tarkemmin. Hänen reitensä alkavat täristä ympärilläni.
”Älä lopeta”, hän sanoo.
En lopeta. Pidän syvyyden samana ja tahdin tasaisena, vaikka oma laukeamiseni nousee jo liian lähelle. Roosa sulkee silmänsä. Vedän hänen hiuksistaan kevyesti.
”Katso minua.”
Hän avaa ne.
Roosa pitää katseensa minussa. Hänen sormensa pysähtyvät, pillu supistuu kyrpäni ympärille ja koko vartalo jännittyy syliini. Hänen suunsa avautuu, mutta saan äänen itseeni suutelemalla häntä. Hän värisee vielä, kun otan hänen lanteestaan molemmin käsin ja annan oman pidättelyni loppua.
Työnnän muutaman kerran kovaa. Roosa pitää kasvoistani kiinni ja katsoo minua läheltä, kun laukean kondomiin syvällä hänen sisällään.
Liike hidastuu ja loppuu. Hän jää syliini kädet niskani ympärillä. Painan suuni hänen ohimolleen ja annan hengityksen tasaantua.
”Kello”, Roosa sanoo lopulta.
Vilkaisen hänen olkapäänsä yli.
”Meillä on aikaa.”
”Tiedän. Katsoin kellon, kun he lähtivät.”
”Tietenkin tarkistit.”
Roosa yrittää nousta, mutta irvistää heti, kun takapuoli liukuu reittäni pitkin.
”Sopivasti?” kysyn.
”Ole hiljaa.”
Pidän kondomista kiinni, kun hän nousee. Sidon sen ja käärin paperiin. Tällä kertaa vien sen saman tien ulos, syvälle roskakatoksen sekajäteastiaan muiden eilisten grillijätteiden alle. Palatessani Roosa seisoo alasti keskellä tupaa ja tutkii takapuoltaan puhelimen kameralla.
”No?” kysyn.
”Punainen.”
”Sitä sinä pyysit.”
”Niin pyysin.” Hän katsoo minua puhelimen yli. ”En valita.”
Puhdistamme sohvan ja nostamme kylpypyyhkeen siitä. Roosa vie sen pesuhuoneeseen, jossa märkä pyyhe kuuluu asiaan. Hän käy nopeasti suihkussa. Minä pesen käteni, suoristan sohvatyynyt ja avaan ikkunan muutamaksi minuutiksi. Kun Roosa palaa paita päällä mutta ilman shortseja, kastelen käsipyyhkeen kylmällä vedellä.
”Käänny.”
”Onko tämäkin käsky?”
”On.”
Hän kääntyy ja nojaa tiskipöytään. Painan viileän pyyhkeen hänen kuumalle takapuolelleen. Roosa sihahtaa ja nousee varpailleen.
”Kylmä.”
”Se oli tarkoitus.”
Pidän pyyhettä paikallaan. Hetkessä on outoa arkisuutta, vaikka hänen shortsinsa ovat lattialla ja käteni peittää jälkiä, jotka löin hänen ihoonsa. Roosa rentoutuu vähitellen ja nojaa painoaan pöytään.
”Säännöt”, hän sanoo.
”Sinulla on niitä varmaan valmiina lista.”
”Ei pitkä.”
”Anna tulla.”
”Minä otan yhteyttä.”
”Aina?”
Roosa vilkaisee minua olkansa yli.
”Minä päätän, milloin tämä onnistuu. Sinä et ala lähettää kymmentä viestiä, jos en vastaa ensimmäiseen.”
”Entä jos minulla on asiaa?”
”Jos mökki palaa, saat ilmoittaa.”
”Anteliasta.”
”Sinä tiesit tämän jo yöllä.”
Tiesin. Hän sanoi päättävänsä, milloin jatkamme. Minä suostuin odottamaan jo ennen kuin tiesin, milloin seuraava käsky tulisi.
”Hyvä on”, sanon. ”Sinä viestit ensimmäisenä. Entä jos sinusta ei kuulu viikkoihin?”
Roosa kohauttaa olkapäitään.
”Sitten minusta ei kuulu viikkoihin.”
Vastaus ärsyttää juuri siksi, ettei siinä ole neuvoteltavaa. Hän voi kutsua minut ja luottaa minun tulevan. Minä en saa vastaavaa lupausta.
”Selvä”, sanon uudelleen.
”Etkä kysele Rikusta.”
Lasken pyyhkeen hetkeksi alemmaksi ja nostan takaisin.
”Se sämpylä oli tarkoituksella.”
”Tietenkin oli.”
”Sinä halusit nähdä, reagoinko.”
”Reagoitko?”
”Reagoin.”
Roosa hymyilee seinälle päin.
”Se oli helppo huomata, vaikka et katsonut.”
”Minulla ei ole oikeutta kysellä.”
”Ei ole. Minä en kysele, milloin panet vaimoasi, etkä sinä kysele minun miehistäni.”
Suoruus osuu, koska hän on oikeassa. Kirsi ei katoa tästä järjestelystä mihinkään. Hän vain ei tiedä olevansa siinä mukana.
”Selvä”, sanon.
Roosa kääntyy kokonaan minua kohti ja ottaa pyyhkeen kädestäni. Hän pitää sitä itse takapuoltaan vasten.
”Jeminaa ei sotketa tähän. Ei vihjailuja, ei viestejä hänen kauttaan eikä mitään, mistä hän joutuu valehtelemaan tietämättään. Et käytä muitakaan välikäsinä.”
”Siitä olemme samaa mieltä.”
”Ja kondomi aina.”
”Aina.”
Hän tutkii kasvojani hetken, sitten nyökkää.
”Yksi vielä.”
”Tärkein?”
”Ehkä.” Roosa laskee pyyhkeen tiskipöydälle ja astuu aivan lähelle. ”Minä päätän, milloin tapaamme. Mutta kun ollaan kahdestaan ja olen sanonut kyllä, et ala muuttua varovaiseksi nössöksi.”
”En mielestäni muuttunut tänään.”
”Et.” Hänen sormensa käyvät rintakehälläni. ”Pidä se.”
Tartun hänen leukaperäänsä ja nostan kasvot itseäni kohti.
”Ja sinä sanot seis, jos haluat minun lopettavan.”
”Sanon.”
”Muuten et syytä minua siitä, että saat mitä pyydät.”
”En minä aio syyttää.” Roosa vilkaisee olkapääni yli ikkunaan. ”Kun muutan opiskelupaikkakunnalle, kutsun sinut joskus luokseni.”
Hän sanoo sen ilmoituksena, ei kysymyksenä. En ehdi rakentaa mielessäni matkaa, asuntoa tai tekosyytä. Roosa työntää shortsit jalkoihinsa ja vetää ne varovasti punottavan ihon yli.
”Jos kutsut, tulen”, sanon.
”Tiedän.”
Hän sulkee napin, suutelee minua kerran ja ottaa sitten puhelimensa pöydältä.
”Mene siistimään se grilli. Sinun alibisi on vielä kesken.”
Lähden ulos ja kannan grilliritilän pesupaikalle. Roosa jää sisälle muka lepäämään. Hankaan ritilästä eilisen rasvan. Kun vilkaisen ikkunaa, verho ei liiku. Hänen ei tarvitse enää todistaa katsovansa minua.
Rikun auto palaa vähän yli tunnin kuluttua. Olen pihalla harja kädessä ja grillin kansi auki. Roosa istuu tuvassa pöydän ääressä puhelin kädessään. Kaikki näyttää siltä kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Kirsi nousee autosta ensimmäisenä ja ojentaa minulle ruokakassin.
”Purettiinko grilli?”
”Ei kokonaan.”
”Olen ylpeä sinusta.”
Jemina kantaa jäätelöt suoraan pakastimeen. Riku tuo loput kassit, ja Roosa tulee heitä vastaan ovensuuhun. Hän kysyy happamista madoista. Riku nostaa pussin korkealle, ja Roosa nappaa sen hänen kädestään.
Tällä kertaa mustasukkaisuus käy vain nopeasti. Muistan säännön, jonka hyväksyin.
Kirsi ryhtyy purkamaan ostoksia pöydälle. Jemina kertoo kaupan kassalla olleesta koirasta, joka oli yrittänyt varastaa makkarapaketin. Riku etsii limsoille tilaa jääkaapista. Tavallinen melu täyttää tuvan.
”Saitko nukuttua?” Kirsi kysyy Roosalta.
”Vähän. Suihkun jälkeen.”
”Täällä on kyllä niin hiljaista, että päivälläkin nukuttaa.”
Roosa avaa karkkipussin ja tarjoaa sitä Jeminan kautta Kirsille. Minua hän ei katso. Karkkia hän ei tarjoa minulle. Hän osaa palata Jeminan ystäväksi vaivattomammin kuin minä Kirsin mieheksi. Seison maitotölkki kädessä liian kauan, kunnes Kirsi ottaa sen minulta ja työntää jääkaappiin.
”Onko kaikki hyvin?” hän kysyy.
”On. Mietin vain, mihin loput mahtuvat.”
Kirsi osoittaa alahyllyä. Vien sinne juustot ja makkarat, yhden pakkauksen kerrallaan. Selkäni takana Jemina yrittää houkutella Roosaa uimaan. Roosa sanoo veden olevan kylmää. Riku väittää sen lämmenneen yön aikana, mikä saa kaikki muut nauramaan.
”Minä tulin mökille lepäämään”, Roosa sanoo.
”Sinäkö?” Jemina kysyy. ”Et osaa.”
”Harjoittelen.”
Hän sanoo sen kevyesti. Minä suljen jääkaapin ja jatkan pöydän tyhjentämistä. Kun ojennan talouspaperipaketin hänen ohitseen Kirsille, Roosa siirtää kätensä syrjään hyvissä ajoin. Ei hipaisua, ei hymyä, ei mitään aamupalan kaltaista. Nyt tavallisuus on hänen seuraava käskynsä.
Roosa vetää tuolin pöydästä. Hän laskeutuu istumaan varovasti, pysähtyy juuri ennen kuin paino osuu kokonaan istuimelle ja muuttaa liikkeen jalkansa asetteluksi. Kukaan muu ei huomaa. Minä tiedän, miksi hänen sormensa puristuvat hetkeksi pöydän reunaan.
Puhelimeni värähtää taskussa.
Roosa on laskenut omansa pöydän alle. Avaan viestin.
Saat katsoa nyt.
Nostan viimein katseeni Roosaan.