Valtiatar Catherine

Sisältää BDSM-teemoja, nöyryyttämistä, seksuaalista kiusoittelua, aiemman seksuaalisen rajanylityksen jälkiseurauksia ja suuseksiä.

Näin Valtiatar Catherinen ensimmäisen kerran makuuhuoneeni peilissä, mutta todellinen hänestä tuli vasta, kun Aki polvistui eteiseeni.

Siihen oli vielä vajaa tunti.

Seisoin peilin edessä niin suorana, että ryhtini alkoi tuntua suoritukselta. Mustan korkeakauluksisen puseron päälle puettu korsettimainen yläosa puristi vyötäröni esiin ja piti selkäni väkisinkin asennossa, jota olisi voinut erehtyä luulemaan synnynnäiseksi arvokkuudeksi. Polvipituinen kynähame seurasi lantion muotoa juuri sen verran, että kävelemiseni muuttui rauhallisemmaksi. Pitkät käsineet ulottuivat kyynärpäiden yli. Korkeakorkoiset saappaat tekivät minusta muutaman sentin pidemmän ja huomattavasti vähemmän taipuvaisen hakemaan kenellekään tossuja eteisen kaapista.

Hanna seisoi takanani ja työnsi viimeisen hiuspinnin paikalleen.

– Älä liiku.

– Olen seissyt tässä jo niin kauan, että alan kohta periä sinulta näyttelymaksua.

– Catherine ei valittaisi.

Katsoin häntä peilin kautta.

– Catherine ei myöskään olisi antanut sinun tökätä hiuspinnillä päänahkaan kolmea kertaa.

– Kaksi, Hanna sanoi. – Kolmas oli tarkastus.

Hän nosti kädet pois hiuksistani ja kallisti päätään. Kampaus oli siisti ja tiukka, eikä yksikään suortuva pehmentänyt kasvojani. Viininpunainen huulipuna teki suustani tavallista päättäväisemmän näköisen. Olin lakannut kynteni samaan sävyyn edellisenä iltana ja korjannut aamulla yhden reunan, jota kukaan muu ei olisi huomannut. Se oli ehkä paras todiste siitä, ettei Catherine ollut minulle täysin vieras nainen. Hänellä vain oli enemmän aikaa viimeistellä se, minkä minä tavallisesti jätin riittävän hyväksi.

Hanna otti puhelimensa ja perääntyi sängyn viereen.

– Käänny vähän oikealle. Katso ohi kamerasta.

Tein kuten hän sanoi. Pidin mustakantista muistikirjaa toisessa kädessä ja punaista kynää toisessa. Olin tilannut ne samana iltana, kun olin löytänyt kinkypalstan palvelijailmoitukset, ja niiden saapuessa olin nauranut itselleni. Nyt muistikirjan mattapinta käsineen alla tuntui kummallisen oikealta.

Hanna otti kolme kuvaa, tarkisti ne ja pyysi minua istumaan makuuhuoneen nojatuoliin. Laskin toisen jalan toisen päälle. Kynähame kiristyi reisien ympärille, ja saappaiden kiiltävä nahka nappasi valoa ikkunasta.

– Nosta leukaa vähän.

Nostin.

– Tuossa, Hanna sanoi hiljaa.

Hänen äänensä oli muuttunut. Katsoin suoraan kameraan ja näin puhelimen yläpuolella hänen ilmeensä: tutun rauhallinen, mutta katse viipyi tavallista pidempään hansikoiduissa käsissäni ja saappaiden välissä kulkevassa hameen saumassa.

– Sinä pidät tästä, sanoin.

– Niin pidät sinäkin.

Siinä hän oli oikeassa, mutta en ollut vielä valmis myöntämään sitä aivan yhtä vaivattomasti. Tunsin olevani yhtä aikaa vaikuttava ja naamiaisissa. Jos joku olisi soittanut ovikelloa väärään asuntoon, olisin luultavasti joutunut selittämään asuni ennen kuin olisin saanut edes kysytyksi, ketä hän etsi. Peilikuvassa nainen ei kuitenkaan näyttänyt selityksiä tarvitsevalta. Se oli minusta kiinnostavaa.

Nousin ja kävelin peilin eteen. Kantapäät kopsahtivat lattiaan täsmällisesti.

– Nimi on ehkä liikaa, sanoin.

– Sinä valitsit sen.

– Siksi saan myös epäillä sitä.

– Katri kuulostaisi siltä, että hän tekee tästä jutun ja vähentää kengät verotuksessa. Valtiatar Catherine kuulostaa siltä, että vähennysten lisäksi joku muu pesee lattian.

– Molemmat kuulostavat minulta.

Hannan suupieli liikahti.

Ajatus oli alkanut lomakeskuksessa, vaikka olin yrittänyt jonkin aikaa kutsua sitä vain poikkeuksellisen onnistuneeksi improvisaatioksi. Olin käskenyt Akia, odotuttanut häntä ja nähnyt, miten hänen halunsa kasvoi jokaisesta kiellosta. Se oli tuntunut hyvältä jo ennen kuin hän rikkoi rajani. Hänen tekonsa jälkeen aamupalasta oli tullut ensimmäinen tapa käyttää hänen syyllisyyttään minun hyväkseni: Aki oli hakenut meille ruoat ja kahvit ja lähtenyt takaisin toiseen mökkiin käskystäni. Olin nauttinut enemmän kuin pelkästä lämpimästä kahvista.

Akin tekoa en aikonut kaunistella. Aki ei ollut ymmärtänyt väärin. Hän oli kuullut kiellon ja kaksi muistutusta ja lauennut silti sisälleni. Anteeksipyyntö oli ollut tarpeellinen, mutta se ei muuttanut tekoa vahingoksi eikä palauttanut luottamusta. Kahdessa viikossa siitä ei ollut tullut pienempi asia. Minä olin vain ehtinyt erottaa toisistaan sen, minkä hän oli tehnyt ilman lupaani, ja sen, mitä hän halusi minun tekevän hänelle luvan kanssa.

Ensimmäisen hirviöelokuvailtamme jälkeen Hanna oli jäänyt yöksi. Elokuva oli ollut juuri niin huono kuin gorillapukuinen avaruusolento antoi odottaa, mutta ilta oli ollut hyvä. Olimme tavanneet sen jälkeenkin ilman nauhuria, reportaasia tai Akia. Emme olleet nimenneet sitä, mitä teimme, enkä ollut kysynyt, millä sanalla Hanna kuvaili minua itselleen. Hän oli edelleen Akin vaimo. Minä olin edelleen nainen, jonka makuuhuoneessa hänen hammasharjansa ei vielä ollut pysyvä esine, vaikka se oli unohtunut sinne kahdesti.

Hanna oli ottanut puheeksi myös toisen unohtuneen asian: Aki halusi yhä tehdä minulle jotakin hyvää. Kun olin kertonut tutkineeni kinkypalstan ilmoituksia, hän oli sanonut Akin haluavan kokeilla palvelijana olemista. Ei sovituksena, joka pyyhkisi tapahtuneen pois, vaan koska alistuminen kiihotti häntä ja koska hän toivoi saavansa edes jonkin paikan naisten suosion reuna-alueelta.

– Hän tietää varmasti, mitä on tulossa? kysyin nyt.

Hanna laski puhelimen sängylle.

– Tietää. Kävimme rajat läpi eilen vielä kerran. Hän haluaa siivota, palvella ja tulla käsketyksi. Hän tietää, että sinä päätät, onnistuiko hän. Ja hän tietää, ettei tästä seuraa anteeksiantoa eikä seksiä.

– Et painostanut häntä?

– En. Minä kysyin kerran. Hän vastasi kyllä ennen kuin ehdin sanoa, minä päivänä.

Uskoin Hannaa. Se ei tehnyt asetelmasta täysin viatonta. Tiesin käyttäväni hyväkseni Akin mieltymystä, syyllisyyttä ja toivetta päästä takaisin meidän molempien suosioon. Käytännöllinen ihminen olisi ehkä nähnyt siinä eettisen mutkan. Minä näin mutkan lisäksi kylpyhuoneeni lattian, jota en ollut ehtinyt pestä.

Olin viettänyt monta iltaa lukemalla miesten ilmoituksia. Sivusto oli täynnä palvelijoiksi tarjoutuvia aikuisia miehiä, jotka halusivat pestä ikkunoita, silittää paitoja, kantaa ostoksia, hieroa jalkoja ja odottaa polvillaan seuraavaa tehtävää. Osa tarjosi lahjoja.

Seksuaalinen mahdollisuus oli ilmeinen. Käytännöllinen mahdollisuus oli lähes hävytön.

Valtiatar Catherinen profiili odotti luonnoksena tietokoneellani. En ollut halunnut julkaista sitä ennen kuin tiesin, pystyisinkö pitämään roolin yllä todellisen ihmisen edessä. Vieraan miehen ottaminen kotiini ensimmäiseksi harjoituskappaleeksi olisi ollut huonoa journalismia ja vielä huonompaa riskienhallintaa. Aki oli tuttu, halukas ja Hannan mukaan valmis siihen, että epäonnistuessaan hän pesisi saman kohdan kahdesti.

Hanna nosti mustan muistikirjan yöpöydältä ja ojensi sen minulle.

– Vieläkö jännittää?

– Vähän.

– Hyvä.

– Eikö sinun pitäisi sanoa, ettei ole mitään syytä?

– Olisi, jos yrittäisin rauhoitella sinua. Minusta sinä olet parhaimmillasi, kun jokin jännittää juuri sen verran, että alat hallita jokaista yksityiskohtaa.

Ovikello soi täsmälleen seitsemältä.

Katsoin peilikuvaani vielä kerran. Hanna jäi makuuhuoneeseen hakemaan kuvauslaukkua. Minä kuljin eteiseen yksin, avasin oven ja annoin Akin nähdä minut.

Hänen katseensa pysähtyi kasvoihini ja liukui sitten hitaasti alas. Hän oli pukeutunut tummiin farkkuihin, vaaleaan kauluspaitaan ja mustaan takkiin, siistimmin kuin tavalliselle vierailulle. Hiukset oli kammattu. Hän ei hymyillyt, vaikka hänen ilmeessään kävi jotakin, joka olisi toisessa tilanteessa voinut muuttua virnistykseksi.

– Iltaa, hän sanoi.

Odotin.

Hänen kurkkunsa liikahti.

– Iltaa, Valtiatar.

– Astu sisään. Sulje ovi.

Aki totteli. Seisoin paikallani, kun hän riisui takkinsa ja kenkänsä. Olin merkinnyt lipaston päälle puhelimelle paikan, mustan pienen tarjottimen, joka oli tavallisesti pitänyt avaimiani.

– Puhelin tarjottimelle. Sitten riisut vaatteesi alusvaatteisiin asti. Taittelet ne tuolille. Siististi.

– Kyllä, Valtiatar.

Hänen sormensa olivat vakaat, kun hän asetti puhelimen pois ja avasi paidan napit. Minä en auttanut enkä kääntänyt katsettani. Hanna tuli makuuhuoneesta mutta jäi olohuoneen kynnykselle, kamera vielä laukussa. Aki huomasi hänet ja nyökkäsi lyhyesti. Hanna vastasi samalla tavalla. Tässä ei ollut yllätyksiä kenellekään.

Aki taitteli paidan tuolin selkänojalle ja farkut sen päälle. Mustat bokserit jäivät ylle. Niiden etumus oli vielä sileä. Hän jäi seisomaan ja odotti.

– Polvillesi.

Hän laskeutui eteisen matolle. Kädet asettuivat reisille. Hetken näin hänen asennossaan saman miehen, jonka olin tavannut lomakeskuksessa, ja vatsani kiristyi. Sitten näin sen, mitä tapahtui nyt: hän oli tullut omasta tahdostaan, riisunut vaatteensa käskystäni ja polvistunut odottamaan.

– Sano sovittu keskeytyssana.

– Punainen.

– Jos sanot sen, kaikki loppuu heti. Jos tarvitset tauon tai haluat tarkistaa jotakin, sanot keltainen. Ymmärrätkö?

– Ymmärrän, Valtiatar.

– Et koske itseesi, minuun tai Hannaan ilman erillistä lupaa. Kun sinulla ei ole tehtävää, odotat polvillasi. Palvelus ei anna sinulle oikeutta palkintoon.

– Kyllä, Valtiatar.

– Haluatko edelleen jatkaa?

Aki nosti katseensa vasta, kun nyökkäsin luvaksi.

– Haluan.

Jännitys, jota olin kantanut peilin edessä, katosi niin nopeasti, että tunsin sen lähtevän hartioistani. Ääneni ei ollut naamio. Minun ei tarvinnut yrittää kuulostaa ankaralta. Riitti, että tiesin mitä halusin ja sanoin sen ilman pehmennyksiä.

– Katse alas. Odota.

Aki laski katseensa. Hänen hengityksensä syveni.

Hanna seurasi minua silmillään. Hän ei sanonut muutoksesta mitään, mutta näin hänen huomanneen sen.

Palasin kirjoituspöydän luo ja otin ensimmäisen tehtävälistan muistikirjan välistä. Olin kirjoittanut sen käsin ja numeroinut kohdat. Tietokoneella tehty tuloste olisi ollut yhtä toimiva, mutta Catherine ei ojentanut palvelijalle Excel-taulukkoa ensimmäisellä tapaamisella.

– Saat nousta.

Aki nousi polviltaan.

– Ensimmäinen koetila on kylpyhuone. Luet listan ennen kuin aloitat.

Ojensin paperin. Aki otti sen molemmin käsin.

– Pönttö sisältä, reunan alta, ulkopinnoilta ja jalustan ympäriltä, hän luki. – Allas, hana, peili ja lattia. Tavarat takaisin merkityille paikoille.

– Siivousvälineet ovat altaan alla. Jos et tiedä, mitä ainetta käytetään, kysyt. Arvaaminen ei ole oma-aloitteisuutta.

– Ymmärretty.

– Aloita.

Seurasin hänen menoaan kylpyhuoneeseen. Mustissa boksereissa kulkeva mies, jolla oli kädessään lista vessanpönttöni vaatimuksista, ei näyttänyt arvokkaan dominafantasian tavallisimmalta kuvastolta. Se oli minusta paljon parempi. Aki kyykistyi kaapille, nosti aineet esiin ja ryhtyi työhön.

Minä istuin kirjoituspöytäni ääreen. Hanna asettui sohvan kulmaan ja selasi ottamiaan kuvia. Avasin keskeneräisen tekstin, jonka olin aikonut viimeistellä seuraavaksi päiväksi. Luin saman kappaleen kolme kertaa.

Kylpyhuoneesta kuului veden laskemista, suihkepullon naksahduksia ja harjan hankaava ääni. Välillä tuli hiljaista, ja huomasin odottavani seuraavaa ääntä. Kuvittelin Akin polvilleen pöntön viereen, käden liikkumaan jalustan ympärillä, hartialihakset jännittymään. Hän teki työtä, jota olin siirtänyt neljä päivää, alusvaatteisillaan ja minun käskystäni.

Tekstini käsitteli kaupungin kulttuurimäärärahoja. Se hävisi kilpailun keskittymisestä melko nopeasti.

– Olet lukenut tuota samaa lausetta jo pitkään, Hanna sanoi.

– Se on huono lause.

– Sen täytyy olla poikkeuksellisen huono.

– Siinä ei ole yhtään lähes alastonta miestä pesemässä vessaa.

Hanna vilkaisi kylpyhuoneen suuntaan.

– Toimitus saattaa pitää rajausta liian kapeana.

Yritin palata työhön. Sain korjattua kaksi sanaa ennen kuin Aki ilmestyi olohuoneen kynnykselle ja jäi seisomaan.

– Valmista, Valtiatar.

Suljin tietokoneen kannen.

– Missä sinun kuuluu odottaa?

Aki laskeutui heti polvilleen.

– Anteeksi, Valtiatar.

– Älä pyydä anteeksi asiaa, jonka osaat korjata. Odota.

Annoimme hänen olla siinä vajaan minuutin. En katsonut kelloa. Katselin hänen hengitystään ja sitä, miten hän piti kädet reisillään, vaikka levottomuus näkyi sormissa. Ennen olisin ehkä täyttänyt hiljaisuuden jollakin huomautuksella, joka olisi tehnyt tilanteesta meille kaikille kevyemmän. Catherine antoi hiljaisuuden tehdä työn.

Nousin ja kävelin kylpyhuoneeseen. Aki seurasi vasta, kun käskin.

Pöntön sisus oli puhdas. Reunan alta ei tullut paperiin jälkiä. Allas kiilsi, peilissä ei ollut roiskeita ja tavarat olivat riveissä juuri niin kuin olin näyttänyt. Kumarruin jalustan viereen ja vedin valkoisen tarkastusliinan lattian ja posliinin välisestä kapeasta raosta. Liinaan jäi harmaa raita.

Suoristauduin ja näytin sitä Akille.

– Tämä ei ole puhdas.

Aki katsoi liinaa. Hänen poskensa punehtuivat enemmän kuin siivous olisi vaatinut.

– Ei ole, Valtiatar.

– Jalustan molemmat sivut uudelleen. Sen jälkeen lattia siitä ympäriltä. Et tee muuta, ennen kuin tämä on hyväksytty.

– Kyllä, Valtiatar.

Hän otti liinan ja palasi polvilleen pöntön viereen. En jäänyt valvomaan. Se tuntui tärkeältä: minun ei tarvinnut vartioida jokaista liikettä, koska tarkastus odotti lopussa. Palasin olohuoneeseen ja avasin muistikirjan oikealta sivulta.

Hanna kohotti kulmiaan.

– Löysitkö oikean virheen vai järjestitkö hänelle opetuksen?

– Oikean. Minulla on standardit, enkä aio lavastaa pölyä oman uskottavuuteni vuoksi.

– Se olisi kieltämättä raskas tie.

Toisella kerralla Aki tuli kynnykselle, polvistui ennen kuin sanoi mitään ja odotti, että annoin luvan puhua.

– Pyydän uutta tarkastusta, Valtiatar.

Kävin saman kohdan läpi uudella liinalla. Se pysyi valkoisena. Tarkistin myös pöntön takaa, vaikka sitä ei ollut määrätty uudelleen tehtäväksi. Aki seurasi ilmettäni niin keskittyneenä, että tajusin päätöstä edeltävän hetken kiihottavan minua enemmän kuin työn valmistuminen. Hän ei tiennyt, hyväksyisinkö. Minä tiesin ja annoin hänen odottaa vielä kaksi hengenvetoa.

– Hyväksytty.

Akin hartiat rentoutuivat. Pieni helpotus hänen kasvoillaan tuntui minussa lämpimänä, hitaana puristuksena.

Palasin pöydän ääreen, avasin muistikirjan ja vedin punaisella kynällä siistin merkin ensimmäisen tehtävän kohdalle.

– Seuraava tehtävä alkaa kodinhoitonurkkauksesta. Lajittelet pyykit annettujen ohjeiden mukaan, käynnistät koneen ja viikkaat kuivaustelineeltä kerätyt puhtaat vaatteet. Jos et tiedä, mihin jokin kuuluu, kysyt.

– Kyllä, Valtiatar.

Pyykkikorit olivat pienessä kodinhoitonurkkauksessa kylpyhuoneen vieressä. Seurasimme Hannan kanssa tällä kertaa lähemmäs. Aki lajitteli valkoiset ja tummat huolellisesti. Hän tarkisti vaatteiden pesumerkinnät sen sijaan, että olisi esittänyt tuntevansa ne. Se miellytti minua. Huolimaton itsevarmuus oli piirre, jota olin oppinut hänessä epäilemään.

Aki käynnisti koneen ja siirtyi viikkaamaan puhtaita vaatteita. Alusvaatekorissa olivat kuivaustelineeltä kerätyt puhtaat alusvaatteet.

Kun hän tuli alusvaatekorin kohdalle, liikkeet pysähtyivät. Mustat pitsipikkuhousuni olivat pinon päällä. Olin jättänyt ne siihen tietoisesti, vaikka en ollut vielä valmis myöntämään sitä itselleni.

Aki käänsi päänsä minuun päin mutta piti katseensa hartiani korkeudella.

– Saanko koskea henkilökohtaisiin vaatteisiinne, Valtiatar?

– Saat käsitellä niitä tehtävän vaatiman verran. Et nosta niitä kasvoillesi, haistele niitä tai käytä niitä oman mielikuvituksesi välineenä. Ymmärsitkö?

– Ymmärsin.

– Näytä, miten viikkaat nuo.

Aki otti pikkuhousut sormiensa väliin varovaisuudella, joka olisi sopinut arkistoharvinaisuudelle. Hän taittoi sivut keskelle ja sitten vaatteen kahtia.

– Kolmeen osaan, sanoin. – Niin, ettei pitsi jää rutulle.

Hän avasi taitoksen ja teki sen uudelleen. Katsoin hänen käsissään olevaa alusvaatettani ja sitten boksereiden etumusta. Kangas oli alkanut kohota.

– Sinä kiihotut.

Aki nielaisi.

– Kyllä, Valtiatar.

– En kysynyt, mutta havainto on oikea. Jatka.

Hän asetti viikatut pikkuhousut pinoon. Seuraavana oli viininpunainen pari, sitten mustat rintaliivit. Hänen erektionsa vahvistui vähitellen niin, ettei sitä voinut enää pitää satunnaisena asentona.

Hanna nojasi ovenkarmiin kädet puuskassa.

– Ainakin hän suhtautuu pyykkihuoltoon innokkaammin kuin kotona.

Aki vilkaisi vaimoaan ja punehtui.

– Katse tehtävässä, sanoin. – Kiihottumisesi ei muuta ohjetta. Se ei myöskään anna sinulle lupaa koskea itseesi.

– Ei, Valtiatar.

– Jos erektio häiritsee työntekoa, opettelet työskentelemään häiriöstä huolimatta.

– Kyllä, Valtiatar.

Hän jatkoi. Jokainen viikattu vaate teki hänen tilanteestaan näkyvämmän, mutta hän ei siirtänyt kättään vyötärölle eikä yrittänyt peittää itseään. Se ei ollut vain noloa hänelle. Hän nautti siitä, että me näimme. Hän nautti myös siitä, ettei saanut tehdä nautinnolleen mitään.

Minussa vastasi jokin, jota olin aiemmin lähestynyt varovaisemmilla nimillä. Olin puhunut vallasta, leikistä ja roolista. Nyt katselin miestä, joka viikkasi alusvaatteitani kova kulli ohuen kankaan alla, ja tiesin nauttivani hänen turhautumisestaan. Sana oli yksinkertainen. Sadismi ei tässä tarkoittanut, että halusin rikkoa hänet tai ylittää rajat. Halusin ottaa hänen vapaaehtoisesti tarjoamansa halun käsiini ja puristaa juuri sen verran, että hän tunsi otteen.

En hävennyt havaintoa. Se tuntui enemmän kotiinpaluulta kuin tunnustukselta.

Kun pyykkikone pyöri ja viikatut pinot olivat valmiit, käskin Akin viedä ne paikoilleen. Hän kysyi jokaisesta epäselvästä kaapista. Yksi pusero päätyi ensin väärälle hyllylle, mutta hän huomasi virheen itse ja korjasi sen ennen tarkastusta.

– Kahvit, sanoin lopuksi. – Minulle tilkka maitoa. Hannalle mustana. Kupit olohuoneeseen tarjottimella.

Aki lähti keittiöön. Minä ja Hanna palasimme sohvan luo. Istuin kirjoituspöydän tuoliin, asetin muistikirjan reisilleni ja odotin. Kahvinkeittimen ääni täytti huoneen. Hanna tarkisti kameran asetuksia.

– Sinä et enää näytä siltä, että olisit naamiaisissa, hän sanoi.

– Enkö?

– Et. Näytät siltä, että aiot huomauttaa minullekin, jos kahvisi on liian vaaleaa.

– Se ei olisi dominointia. Se olisi laadunvalvontaa.

Aki tuli tarjotin käsissään. Hän käveli hitaasti, jotta kupit eivät helisseet, ja pysähtyi eteeni.

– Kahvinne, Valtiatar.

Hän tarjosi kuppia niin, että sain ottaa sen vaivatta. Maidosta jäi pintaan vaalea pyörre. Maistoin. Kahvi oli sopivan vahvaa ja kuumaa.

– Hanna.

Aki siirtyi hänen luokseen.

– Kahvisi.

Hanna otti kupin, maistoi ja katsoi Akia hetken.

– Muistit mustana. Tämä on poikkeuksellisen vahva suoritus.

– Kiitos, Hanna.

– Puhuttele häntä rouvaksi, sanoin.

Akin katse käväisi minussa.

– Kiitos, rouva.

– Tarjotin pöydälle. Sitten polvillesi.

Hän laski tarjottimen ja polvistui tuolini viereen. Erektio painoi boksereita vasten. Hänen oli mahdotonta löytää asentoa, jossa se ei olisi näkynyt, mutta hän piti selkänsä suorana ja kädet reisillä.

Joimme kahvia. Emme kiirehtineet. Puhuimme hetken kuvista kuin Aki ei olisi ollut kuuloetäisyydellä. Se oli tarkoituksellista, mutta en tehnyt hänestä esinettä. Vilkaisin välillä hänen hengitystään, ihon väriä ja käsien asentoa. Hän näytti keskittyneeltä, kiihottuneelta ja täysin mukana olevalta. Kun katseemme kohtasivat, hän ei näyttänyt loukatulta. Hän näytti siltä kuin olisi saanut juuri sen paikan, jota oli tullut hakemaan.

– Seuraava tehtävä vaatii kosketusluvan, sanoin laskettuani kupin. – Hierot jalkojani ja pohkeitani. Kosket vain alueita, jotka nimeän. Valokuvaamme osan tehtävästä kuten sovittiin. Kasvosi eivät näy julkaistavissa kuvissa.

– Kyllä, Valtiatar.

– Onko tämä edelleen sinulle sopivaa?

– On. Haluan jatkaa.

Siirsin tuolin vähän kauemmas pöydästä ja laskin jalat vierekkäin. Aki odotti polvillaan.

– Saat avata saappaiden vetoketjut ja riisua ne. Yksi kerrallaan.

Hän kumartui oikean jalkani puoleen. Käsineiset käteni lepäsivät tuolin käsinojilla, kun hänen sormensa tarttuivat vetoketjuun. Hidas rahina kulki polven alta nilkkaan. Aki tuki kantapäätäni kämmenellään ja veti saappaan pois. Alla oli ohut musta sukka. Hän asetti saappaan huolellisesti tuolin viereen ja teki saman vasemmalle.

– Saat koskea jalkateriini sukkien läpi. Aloita oikeasta.

Hänen peukalonsa painuivat päkiän alle. Ensimmäinen ote oli liian varovainen.

– Lujemmin.

Aki lisäsi painetta. Nojasin selkänojaan ja annoin hänen löytää oikean kohdan. Jalkani olivat väsyneet korkokengistä, eikä hieronnan miellyttävyys ollut pelkkää asetelmaa. Hän osasi käyttää käsiään. Peukalot kulkivat holvikaarta pitkin, sormet sulkeutuivat kantapään ympärille ja paine pysyi tasaisena.

– Hyvä. Jatka.

Yksi sana vaikutti häneen enemmän kuin pitkä kehu olisi vaikuttanut. Hänen hengityksensä syveni, ja boksereiden kangas pingottui jälleen.

Hanna otti kameran esiin. Hän siirtyi sivulleni, tarkisti rajauksen ja napsautti ensimmäisen kuvan. Akin kasvot jäivät kuvasta. Siinä näkyivät mustiin puettu ylävartaloni, käsine muistikirjan päällä, hameen suora linja ja lattialla polvistuva mies, jonka kädet pitelivät jalkaani.

– Katso häntä, Hanna sanoi minulle.

Katsoin. Aki jatkoi hierontaa, mutta tunsi katseeni. Hänen korvansa punoittivat.

– Nyt saappaat mukaan, Hanna sanoi. – Voisit pitää toisen jalan hänen olkapäällään.

– Aki. Pue saappaat takaisin jalkoihini. Älä sulje vetoketjuja.

Hän teki kuten käskin. Kun saappaat olivat jaloissani, nostin oikean koron hänen reidelleen ja sitten hitaasti olkapäälle. Aki pysyi polvillaan. Hame vetäytyi hieman ylemmäs, muttei paljastanut muuta kuin polven ja osan reittä. Hanna otti kuvan, jossa Akin pää jäi sivuun ja minun katseeni suuntautui alas häneen.

– Tuossa on profiilikuva, hän sanoi.

– Ota vielä ilman kasvoja kokonaan.

Hanna siirtyi lähemmäs ja rajasi kuvan niin, että Akin vartalosta näkyivät hartiat, kädet ja polvistuva asento. Minun kasvoni, hansikkaani ja saappaani olivat teräviä. Musta muistikirja lepäsi sylissäni ja punainen kynä sen päällä kuin pieni varoitusmerkki.

Laskin jalan Akin olkapäältä.

– Riisu saappaat uudelleen. Saat siirtyä pohkeisiin.

Aki veti saappaat pois ja alkoi hieroa oikeaa pohjettani sukan läpi. Annoin hänen nousta sen verran, että ote ylsi polven alle. Hän ei vienyt käsiään ylemmäs. Jokainen liike pysähtyi täsmälleen siihen, mihin lupa loppui.

Siirsin toisen jalkani hänen eteensä.

– Vaihda.

Hän vaihtoi. Erektio oli aivan silmieni edessä, jännittynyt kangasta vasten. Kun Aki kumartui sääreni puoleen, se liikahti hänen hengityksensä mukana.

– Onko sinun vaikea keskittyä? kysyin.

– Vähän, Valtiatar.

– Mihin sinä toivot tämän johtavan?

Hänen otteensa epäröi vain hetkeksi.

– Siihen, että olette tyytyväinen.

– Se on tehtäväsi. Kysyin, mitä toivot.

Aki hengitti sisään.

– Toivon, että haluatte käyttää minua jotenkin muutenkin.

Annoin hiljaisuuden venyä. Hänen peukalonsa jatkoivat pohkeellani, mutta liike oli muuttunut hitaammaksi.

– Sinä saat toivoa, sanoin. – Älä erehdy pitämään toivetta lupauksena.

– En, Valtiatar.

– Jatka lujemmin.

Hän totteli. Katselin hänen työtään, erektiotaan ja sitä tietoista pidätystä, jolla hän piti kädet siellä, minne olin ne sallinut. Pystyin melkein tuntemaan hänen mielikuvansa: ehkä hän kuvitteli minun avaavan hameeni, ehkä käsineisen käden puristuvan hänen kullinsa ympärille, ehkä saavansa luvan painaa kasvonsa jalkojeni väliin. Minun ei tarvinnut luvata mitään saadakseni kuvitelmat palvelemaan minua.

Kiihotus oli kasvanut huomaamatta niin voimakkaaksi, että tunsin kosteuden alusvaatteissani. Ylävartaloni pysyi liikkumattomana, ääni tasaisena ja katse tyynenä. Sen alla kehoni halusi. Ero oli tärkeä. Catherine ei ollut kylmä. Hän oli nainen, joka saattoi olla märkä ja silti päättää yksin, kenen halulle annettiin tilaa.

Sadistinen puoleni ei ollut syntynyt Akista. Hän oli vain ensimmäinen mies, jonka kohdalla olin nähnyt sen näin selvästi. Minua kiihotti, että hän halusi ja minä saatoin pitkittää halua. Minua kiihotti nöyryys hänen äänessään. Eniten minua kiihotti mahdollisuus sanoa lopuksi ei ilman, että minun täytyi perustella päätöstä oikeudenmukaisuudella, hyvityksellä tai hänen aiemmalla teollaan.

Minä halusin kieltää häneltä tyydytyksen, koska pidin kiellosta.

Ajatus ei kauhistuttanut minua. Se sai minut puristamaan reisiäni aavistuksen lähemmäs toisiaan.

Kun hieronta oli valmis, käskin Akin vetää saappaat takaisin jalkoihini, sulkea vetoketjut ja suoristaa hameeni helman polvien päälle. Hän teki kaiken hitaasti ja veti kätensä pois ennen kuin viimeinen liike ehti muuttua hyväilyksi.

– Polvillesi tuolini eteen. Kädet reisille.

Aki asettui paikalleen. Hanna laski kameran pöydälle ja jäi seisomaan sivummalle. Minä avasin muistikirjan, tarkistin kylpyhuoneen aiemman merkinnän ja merkitsin punaisella kynällä hyväksytyiksi pyykit, kahvin ja hieronnan. Annoin kynän kärjen levätä viimeisen rivin päällä.

Aki odotti. Erektio ei ollut laskenut. Hänen katseensa pysyi alhaalla, mutta koko asento suuntautui minua kohti kuin kysymys.

Suljin muistikirjan.

Hiljaisuus venyi. Kodinhoitonurkkauksessa pyykkikone siirtyi linkoukseen, ja sen matala värinä kulki lattian läpi. Aki veti kerran syvään henkeä.

– Oliko sinulla vielä jokin tehtävä?

Hän nosti katseensa luvatta, huomasi sen ja laski silmänsä uudelleen.

– Ei sovittua tehtävää, Valtiatar.

– Mutta?

– Toivoin palkintoa.

– Millaista?

Akin puna syveni kaulalta kasvoille.

– Että koskisitte minuun. Tai antaisitte luvan tulla.

– Sovittiinko käsihoidosta?

– Ei, Valtiatar.

– Sovittiinko orgasmista?

– Ei.

– Sovittiinko, että saat koskea itseesi minun kodissani?

– Ei, Valtiatar.

– Hyvä. Sitten olet ymmärtänyt ehdot.

Avasin muistikirjan uudelleen. Akin nimen kohdalla oli tyhjä tila, jonka olin jättänyt arviolle. Kirjoitin siihen punaisella, rauhallisin kirjaimin: käyttökelpoinen.

Käänsin kirjan niin, että hän näki sanan.

– Saat luvan palvella uudelleen. Se tarkoittaa, että suoriuduit tehtävistäsi. Se ei tarkoita anteeksiantoa, palautunutta luottamusta eikä läheisempää asemaa elämässäni.

– Ymmärrän, Valtiatar.

Hänen pettymyksensä näkyi, mutta niin näkyi kiihotuskin.

– Saat nousta ja pukeutua.

Aki nousi varovasti, koska erektio teki liikkeestä hankalan. Hän käveli eteiseen, veti farkut jalkaansa ja joutui pysähtymään ennen vetoketjua. Minä seurasin hänen pukeutumistaan ovelta. Hanna jäi taakseni.

Kun Aki oli saanut paitansa napitettua, sukat ja kengät jalkaansa sekä takin ylleen, hän otti puhelimensa tarjottimelta. Hän vilkaisi minua vielä kerran.

– Kiitos, Valtiatar.

– Minä sain puhtaan kodin ja hieronnan. Sinä saat runkata kotona.

Akin suu nytkähti. Hän ei aivan hymyillyt.

– Kyllä, Valtiatar.

Avasin oven. Hän astui porraskäytävään, ja suljin oven hänen perässään. Kuuntelin askelten laskeutuvan kerroksen, sitten toisen. Vasta kun ulko-ovi kolahti alhaalla, annoin hengitykseni vapautua.

Olin luullut nauttivani eniten siitä, että Aki teki kotityöni. Olin väärässä. Nautin eniten viimeisestä minuutista: siitä, miten hän oli joutunut nimeämään toiveensa ja miten minä olin jättänyt sen täyttämättä. Kielto tuntui yhä kehossani. Se oli terävämpi kuin mikään kosketus, jonka olisin voinut hänelle antaa.

Jäin eteiseen Catherine-asussa, käsineet käsissä ja muistikirja kädessäni. Kiihotus sykki niin selvästi jalkojeni välissä, että pelkkä paikallaan seisominen tuntui harkitulta julmuudelta itseäni kohtaan.

Hanna tuli taakseni ja sulki eteisen sisemmän oven.

– Aki ei tainnut olla ainoa, joka jäi kiihottuneeksi.

Käännyin häntä kohti. Hänen katseensa kulki huulistani hameeseen ja palasi silmiini.

– Sinä et ole minun palvelijani.

– En olekaan. Siksi minä saan itse valita, mitä teen sinulle.

Hanna otti muistikirjan kädestäni ja asetti sen lipaston päälle. Sitten hän käveli olohuoneeseen ja pysähtyi kirjoituspöydän tuolin viereen. Hän ei odottanut käskyä, mutta katsoi minua tavalla, joka oli kysymys ja päätös samalla kertaa.

Istuin tuoliin.

Saappaat narahtivat, kun levitin polviani hieman. Hanna astui eteeni ja laskeutui polvilleen täsmälleen siihen, missä Aki oli odottanut. Asetelma näytti hetken samalta. Sitten Hanna laski kätensä minun polvilleni ilman lupaa, ja ero tuli selväksi.

– Mitä sinä valitsit? kysyin.

– Palkinnon sinulle.

– Onko se sinun vai minun päätettävissäni?

– Minä päätin antaa sen. Sinä saat päättää, miten otat vastaan.

Hänen rauhallisuutensa kiihotti minua toisella tavalla kuin Akin nöyryys.

– Nosta hameeni, sanoin.

Hanna työnsi kädet helman alle ja liu'utti tiukkaa kangasta ylöspäin. Kynähame vastusti lantiolla. Minä kohotin itseäni tuolista juuri sen verran, että hän sai vedettyä sen vyötärölle. Viininpunaiset pikkuhousut olivat tummuneet haaroista.

Hanna katsoi niitä ja sitten minua.

– Hyvin hallittu esitys.

– Älä ryhdy ylimieliseksi polvillasi.

– Vaikea olla ryhtymättä, kun todisteet ovat näin lähellä.

Hänen peukalonsa kulki kostean kankaan yli. Kosketus oli kevyt, mutta olin odottanut sitä koko Akin hieronnan ajan tietämättä vielä keneltä sen halusin. Hengähdin ja tartuin tuolin käsinojiin.

– Katso minua, sanoin.

Hanna piti katseensa kasvoissani, kun hän veti pikkuhousujen haaran sivuun ja pujotti kankaan reiteni ja tuolin väliin pysymään poissa tieltä. Hame oli rullautunut vyötärölleni, mutta muu asu pysyi koskemattomana: korkeakaulus, korsettimainen yläosa, pitkät käsineet ja mustat saappaat.

Olin avoinna hänen edessään ja silti puetumpi kuin tavallisesti seksin aikana. Se teki paljastetusta kohdasta lähes röyhkeän.

Hanna asetti kädet reisieni ulkopinnoille ja suuteli ensin oikean polven sisäsivua. Sitten vasemman. Hänen huulensa etenivät ylöspäin ilman kiirettä. En pyytänyt häntä nopeuttamaan. Akin kanssa odotus oli ollut väline, jolla hallitsin häntä. Hannan kanssa se oli jotakin, johon suostuin itse, vaikka päätin yhä, milloin se loppuisi.

Kun hänen hengityksensä osui pilluuni, nostin käsineisen käden hänen hiuksiinsa.

– Nuole.

Hanna painoi suunsa minuun. Ensimmäinen kielen veto kulki alhaalta ylös ja päättyi klitorikselle niin täsmällisesti, että selkäni irtosi hetkeksi tuolista. Hän toisti liikkeen hitaammin. Kosteus, jota olin pidätellyt koko illan, levisi hänen suulleen.

Pidin selkäni suorana. Katsoin Hannaa, joka oli polvillaan saappaideni välissä ja nuoli minua omasta valinnastaan. Hänen hiuksensa tuntuivat sileiltä käsineen alla. Puristin niitä kevyesti ja ohjasin hänen päätään lähemmäs.

– Lujemmin.

Hanna lisäsi painetta. Hän levitti minua sormillaan ja keskittyi klitorikseen lyhyin, täsmällisin liikkein. Nautinto nousi nopeasti, koska olin ollut valmiiksi niin kiihottunut. En antanut sen viedä vielä. Vedin hänen päätään hiuksista taaksepäin.

Hanna nosti kasvonsa. Hänen huulensa kiilsivät.

– Miksi pysähdyimme? hän kysyi.

– Koska minä päätin niin.

– Tietenkin.

Hänen äänessään oli huvittunut lämpö, joka olisi voinut murtaa roolin. Se ei murtanut. Catherine ei tarvinnut Hannalta teeskentelyä todeksi tullakseen.

– Kädet selkäsi taakse, sanoin. – Käytä vain suutasi.

Hanna siirsi kädet pois reisiltäni ja risti ne selkänsä taakse. Hän kumartui uudelleen. Tällä kertaa kieli ei kulkenut laajasti, vaan löysi herkimmän kohdan ja pysyi siinä. Hidas paine vaihtui nopeampaan värähtelyyn. Puristin hänen hiuksiaan ja pidin hänet paikallaan.

– Pidä tuo rytmi.

Hanna teki niin. Hän ei tarvinnut käsien tukea pysyäkseen lähellä. Hänen suunsa työskenteli kärsivällisesti, ja jokainen liike löi saman nautinnon syvemmälle. Saappaiden korot painuivat lattiaan. Käsineeni narisi tuolin käsinojaa vasten, kun otteeni kiristyi.

Olin kuvitellut, että hallitsevana pysyminen tarkoittaisi hillittyä hengitystä, kauniita käskyjä ja täydellistä ryhtiä loppuun asti. Kehoni ei ollut lukenut samaa ohjekirjaa. Lantioni alkoi liikkua Hannaa vastaan. Ääneni karheni.

– Avaa suusi enemmän.

Hanna totteli. Painoin hänet itseäni vasten ja hieroin pilluani hänen kieltään pitkin. Hän antoi minun määrätä tahdin, mutta tunsin hymyn käyvän hänen suupielessään. Se ärsytti juuri sopivasti.

– Älä hymyile.

Hanna nosti hetkeksi katseensa. Hänen silmänsä olivat tyynet ja täysin tietoiset siitä, mitä hän teki minulle.

– Sitten sinun pitää lakata olemasta näin märkä käskyttäessäsi.

Vedin hänen päätään hiuksista taakse.

– Haluatko jatkaa?

– Haluan.

– Sitten olet hiljaa ja nuolet.

Hanna palasi minuun. Tällä kertaa hän imi klitorikseni huultensa väliin ja antoi kielen liikkua sen yli. Terävä nautinto leikkasi lävitseni. Pääni kallistui taakse, mutta pidin käteni hänen hiuksissaan. Toinen käsineinen käsi puristi rintaani korsettimaisen yläosan läpi. Kangas esti suoran kosketuksen, ja juuri se teki eleestä rajumman: olin kokonaan puettu ylävartalosta, hallittu ja suljettu, samalla kun Hanna sai minut valumaan suuhunsa.

– Hyvä, sanoin. – Nyt sormet. Kaksi.

Hanna vapautti kätensä selän takaa. Hän työnsi ensin yhden sormen sisääni, liu'utti sen syvälle ja lisäsi toisen. Olin niin märkä, että ne menivät helposti. Hän taivutti sormiaan sisälläni ja jatkoi imemistä.

Puristin hänen hiuksiaan kovemmin.

– Pidä ne siellä. Älä pane niillä vielä.

Hanna pysyi liikkumatta, kaksi sormea syvällä pillussani, suu klitoriksellani. Sormien liikkumattomuus teki niiden täyttämästä tilasta yhtäkkiä kaiken, mitä pystyin ajattelemaan. Minä olin se, joka käski pysähtymään, ja silti kielto kohdistui yhtä paljon minuun. Se tuntui oikealta. Hallinta ei tarkoittanut sitä, ettei minuun voisi sattua oma pidätykseni.

Annoin meidän olla siinä usean hengityksen ajan. Hannan kieli teki pieniä, lähes liikkumattomia painalluksia. Polveni pyrkivät sulkeutumaan hänen päänsä ympärille.

– Nyt. Pane minua sormillasi.

Hanna alkoi liikkua. Sormet vetäytyivät melkein ulos ja painuivat takaisin samalla kun suu piti rytmin klitoriksella. Ensimmäiset työnnöt olivat hitaita. Ohjasin häntä hiuksista ja lantiollani.

– Nopeammin.

Hän nopeutti.

Tuolin jalat narahtivat lattiaa vasten. Saappaiden kärjet nousivat hetkittäin, kun jalkani jännittyivät. Hame puristi vyötäröllä, korsettiosa piti rintakehän suorana ja korkeakaulus tuntui yhtäkkiä kuumalta. Kaikki Catherinen huolitellussa olemuksessa teki nautinnon hallinnan menettämisestä näkyvämpää.

Seuraava käsky jäi kurkkuuni ennen ensimmäistä sanaa. Ääni, jota olin käyttänyt koko illan, ei ollut enää käytettävissäni. Yritin vielä hidastaa. Vedin Hannaa hiuksista, mutta hän seurasi liikettä ja piti suunsa minussa.

– Jatka, sanoin, eikä ääni ollut enää matala tai tyyni. – Älä hidasta.

Hanna ei lopettanut.

Hanna teki kielellään saman liikkeen vielä kerran, eikä kehoni enää totellut pidätystä. Lantioni nousi tuolista. Puristin Hannan pään reisieni väliin ja tulin hänen suulleen niin rajusti, että tuolin jalat kolahtivat lattiaa vasten. Käskyistä ei jäänyt mitään. Voihkin hänen nimeään ja painoin saappaiden korot lattiaan, kun pilluni puristi hänen sormiaan sykäys toisensa jälkeen.

Hanna jatkoi hitaammin, kunnes työnsin hänen otsaansa kevyesti pois. Hän vetäytyi, pyyhkäisi suupieltään ja jäi polvilleen katselemaan minua.

Valuin takaisin tuoliin hame vyötäröllä, reidet levällään ja hiukan hajonneena oman huolitellun asuni sisällä. Rintakehäni nousi ja laski nopeasti korkean kauluksen alla. Hansikoitu käteni oli yhä Hannan hiuksissa.

– Siinäkö hän nyt oli? Hanna kysyi.

– Kuka?

– Hallittu Valtiatar Catherine.

– Hänellä on oikeus pitää tauko.

– Tietenkin. Työaikalaki.

Nauroin, vaikka se sai jälkisupistukset tuntumaan uudestaan. Vapautin Hannan hiukset ja vedin hänet ylös. Hän nojasi minua kohti, ja suutelin häntä. Maistoin itseni hänen huuliltaan. Suudelma oli lämmin ja sotkuinen, eikä siinä ollut palvelijaa tai valtiatarta. Siinä olimme me, vaikka emme edelleenkään tienneet tai halunneet sanoa ääneen, mitä se tarkalleen tarkoitti.

Hanna päästi pikkuhousujen haaran takaisin paikalleen. Minä vedin hameen alas ja tasoitin sen käsineillä. Kampauksesta oli irronnut yksi suortuva, jonka Hanna työnsi korvani taakse.

– Profiilikuvassa sitä ei onneksi näy, hän sanoi.

– Jos näkyisi, joutuisit ottamaan kaikki uudelleen.

– Aki ilahtuisi uusintapäivästä.

– Aki ilahtuu nykyään yllättävän pienistä asioista. Kuten vessaharjasta ja poistumisluvasta.

Palasimme omiin ääniimme ilman ilmoitusta. Se tuntui yhtä luontevalta kuin Catherinen löytyminen oli tuntunut Akin polvistuttua. Hain keittiöstä vettä meille molemmille, koska jokainen valtiatar joutui lopulta huolehtimaan nesteytyksestään itse, jos oli lähettänyt palvelijan kotiin liian aikaisin.

Istuimme vierekkäin kirjoituspöydän ääressä. Hanna siirsi kuvat tietokoneelle. Niitä oli kaksikymmentäkolme. Ensimmäisissä näin vielä yrityksen: leukani oli aavistuksen liian korkealla, sormet puristivat muistikirjaa ja katseessa oli nainen, joka odotti hyväksyntää kuvaajaltaan. Akin saapumisen jälkeen otetuissa kuvissa eroa ei voinut olla näkemättä. Istuin tuolissa kuin se olisi kuulunut minulle. Akin polvistuva vartalo muodosti kuvan alareunaan tumman linjan, ja minun katseeni suuntautui alas ilman pienintäkään tarvetta selittää itseään.

Valitsimme kuvan, jossa Akin kasvot eivät näkyneet lainkaan. Hanna rajasi sen niin, että käsineeni, muistikirja, punainen kynä, saappaat ja palvelijan kädet jäivät mukaan. Tarkistin vielä Akin kanssa sovitut kuvien julkaisurajat muistiinpanoistamme. Hän oli hyväksynyt kasvottoman kuvan käytön profiilissa. Tunnistettavia tatuointeja tai muita merkkejä ei näkynyt.

Avasin luonnoksen.

– Vieläkö julkaistaan? Hanna kysyi.

Katsoin puhdasta olohuonettani, kylpyhuoneen avoimesta ovesta heijastuvaa kiiltoa ja pyykkikoneessa pyörivää tummaa pyykkiä. Sitten tunsin jälkilämmön jalkojeni välissä.

– Nyt nimenomaan julkaistaan.

Kirjoitin otsikon ja luin tekstin Hannalle ääneen.

Valtiatar Catherine etsii käyttökelpoista palvelusväkeä Tampereelta

Minulla on koti, työ ja rajallinen määrä kärsivällisyyttä. Sinulla on aikaa, kädet ja tarve olla hyödyksi.

Etsin täysi-ikäisiä miespalvelijoita siivoukseen, pyykinpesuun, asiointiin, hierontaan ja muihin erikseen määrättäviin tehtäviin. Saat ohjeet, määräajan ja tarkastuksen. Huolimaton työ tehdään uudelleen.

Hyvä palvelus voidaan palkita. Palkinto ei ole oikeus eikä lupaus.

Sen alle lisäsin hakuohjeet. Ensimmäisessä viestissä piti kertoa ikä, paikkakunta, käytettävyys, aiempi kokemus, rajat ja yksi kotityö, jonka hakija osasi todella hyvin. Kirjoitin loppuun vielä yhden virkkeen:

Jos ensimmäinen kuvauksesi taidoistasi on ”teen mitä vain”, et osoita palvelualttiutta vaan lukutaidottomuutta.

Hanna luki sen kahdesti.

– Karsii tehokkaasti.

– Toivottavasti.

– Entä jos joku pitää lukutaidottomaksi haukkumista palkintona?

– Silloin hän joutuu osoittamaan lukutaitonsa täyttämällä muut kohdat.

Painoin julkaisupainiketta. Profiilikuva ilmestyi otsikon viereen. Hetken mitään ei tapahtunut. Sivusto näytti samalta kuin ennenkin, paitsi että nyt muiden ilmoitusten joukossa oli nainen, jonka olin rakentanut peilin edessä ja löytänyt eteisestä.

Ensimmäinen viesti tuli seitsemässä minuutissa.

Moi jumalatar haluun nuolla sua voin tulla heti.

– Ei ikää, paikkakuntaa, käytettävyyttä, kokemusta, rajoja eikä kotityötä, luettelin.

– Mutta hän toi keskusteluun oman aikataulunsa, Hanna sanoi.

Poistin viestin.

Seuraava sisälsi kolme lähikuvaa ruumiinosasta, jota ilmoituksessa ei ollut pyydetty arvioitavaksi. Kolmas mies kertoi olevansa ”kaikkeen valmis orja” mutta ei nimennyt yhtäkään osaamaansa kotityötä.

– Markkinassa on pientä epäsuhtaa, sanoin.

– Anna sille aikaa.

Annoimme. Puolen tunnin kuluessa käyttökelvottoman seksikerjäämisen joukkoon alkoi tulla toisenlaisia viestejä. Nelikymppinen mies Kangasalta kertoi olevansa käytettävissä joka toinen viikonloppu, osaavansa silittää kauluspaidat ja pitävänsä tarkastuksesta. Kolmekymmentäkaksivuotias tamperelainen luetteli rajansa selkeästi, tarjoutui tuomaan omat siivousvälineet ja kysyi, suosisinko hajusteettomia aineita. Yksi mies kirjoitti hieroneensa urheiluseurassa vuosia ja liitti viestiin asiallisen listan koulutuksestaan. Kaksi tarjosi lahjaa jo ensimmäisestä hyväksytystä palveluksesta. Yksi kysyi, saisiko maksaa kuukausittaisen summan mahdollisuudesta tulla määrätyksi asioille.

Luimme viestejä vierekkäin. En vastannut vielä yhteenkään. Vieraan ihmisen päästäminen kotiini vaati enemmän tarkistamista kuin Akin kohdalla, enkä aikonut antaa Catherinen innostuksen korvata Katrin järkeä.

Sitten tuli viesti mieheltä, joka oli täyttänyt jokaisen pyydetyn kohdan. Hän oli kolmekymmentäkahdeksan, asui Tampereella, pääsi iltaisin ja viikonloppuisin, oli palvellut aiemmin toista dominaa ja nimesi rajansa ilman teatraalista nöyristelyä. Parhaaksi taidokseen hän nimesi kylpyhuoneiden puhdistamisen. Viestin lopussa oli tarjous:

Maksan ensimmäisestä koepalveluksesta viisikymmentä euroa, jos saan pestä kylpyhuoneenne ja työn tulos tarkastetaan perusteellisesti.

Katsoin viestiä. Sitten katsoin Akin jäljiltä puhdasta kylpyhuonetta. Pöntön jalustan vieressä ei ollut enää harmaata raitaa. Minulla oli edessäni mies, joka halusi maksaa saadakseen tehdä saman työn uudelleen.

En sopinut tapaamista. Tallensin viestin, suljin tietokoneen ja nojasin tuolissa taaksepäin. Hanna nosti jalkansa viereiselle tuolille ja katsoi minua hymyillen.

Minä olin löytänyt halulleni muodon, joka kiihotti minua, piti rajat näkyvissä ja saattoi parhaimmillaan vapauttaa sunnuntaipäiväni muuhun käyttöön. Jos kaikki sujui erityisen hyvin, se myös maksoi sähkölaskun.

Olin aina kuvitellut, että siivousavusta kuuluisi maksaa siivoojalle. Valtiatar Catherine näytti tuntevan toisenlaisen työehtosopimuksen.