Toinen puoli

Valtiatar Catherine oli opettanut minulle, miltä tuntui käskeä. Herra opetti, miltä tuntui totella.

Sisältää BDSM-teemoja, sovittua vallan luovuttamista, sanallista nöyryyttämistä ja huorittelua, alastomuutta, kuritusta, suuseksiä, orgasmin hallintaa ja eksplisiittistä yhdyntää.

Valtiatar Catherinen postilaatikkoon oli muutamassa viikossa kertynyt kuusikymmentäseitsemän viestiä miehiltä, jotka halusivat palvella minua.

Se kuulosti huomattavasti vaikuttavammalta ennen kuin viestit luki.

Yksi mies lupasi siivota asuntoni alasti ja maksaa siitä sata euroa. Toinen halusi luovuttaa minulle pankkitunnuksensa, mikä kertoi lähinnä siitä, ettei hän tuntenut minua. Kolmas aloitti kutsumalla itseään uskolliseksi orjakseni ja päätti neljä virkettä myöhemmin luetteloon siitä, mitä minun pitäisi pukea päälleni, miten minun pitäisi sitoa hänet ja mihin kellonaikaan minun pitäisi olla hänen ovellaan.

Minulla ei ollut orjaa. Minulla oli mies, joka halusi tilata naisen kotiinsa ja kutsua toimitustapaa alistumiseksi.

Sitten olivat ne, jotka kirjoittivat olevansa valmiita kaikkeen. Kun kysyin, tarkoittiko kaikki myös tunnistautumista, terveydentilasta kertomista, sääntöjen noudattamista ja sitä mahdollisuutta, etten valitsisi heitä, vastaukset harvenivat. Osa miehistä katosi. Osa loukkaantui. Yksi ilmoitti, ettei oikean valtiattaren pitäisi kysellä vaan toimia.

Poistin hänen viestinsä ja mietin, kuinka moni kokematon nainen olisi pitänyt samaa lausetta rohkeutena.

Aki erottui joukosta edukseen, eikä vain siksi, että tunsin hänet. Hänen palvelunsa oli alkanut sotkuisesta tilanteesta ja minun pitkästä muististani, mutta se ei ollut enää pelkkä rangaistus. Hän halusi palvella. Minä pidin hänen käskyttämisestään, ja Hanna tiesi järjestelystämme. Olimme sopineet, että Aki toimisi mahdollisuuksiensa mukaan myös kyytipalvelijanani. Se oli käytännöllistä, vähän röyhkeää ja juuri siksi minulle sopivaa.

Yksi vapaaehtoinen mies ei silti muodostanut palvelijaverkostoa, vaikka Catherine-profiilin viestien perusteella olisi tehnyt mieli teeskennellä muuta.

Olin löytänyt itsestäni hallitsevan puolen vaistonvaraisesti. Olin nauttinut Akin turhautumisesta, hänen tottelemisestaan ja siitä, että saatoin jättää hänet ilman tyydytystä vain koska päätös oli minun. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, että tiesin, miten tuntematon mies seulottiin turvallisesti, miten hänen rajansa erotettiin hänen kiihottuneista lupauksistaan tai millä perusteella maksulliselle kotikäynnille kannatti ylipäätään lähteä.

Olin aikuinen nainen enkä kaivannut ketään kieltämään minua tekemästä typeryyksiä. Mieluummin halusin oppia tekemään kiinnostavat typeryyteni ammattitaitoisesti.

Ratkaisu löytyi sillä hetkellä, kun tajusin voivani laskuttaa oppimisesta.

Soitin verkkomedian toimituspäällikölle, jolle olin myynyt juttuja ennenkin, ja tarjosin henkilökohtaista kokemusreportaasia vapaaehtoisesta vallan luovuttamisesta. En pitänyt pitkää myyntipuhetta. Sanoin vain, että BDSM:stä kirjoitettiin yleensä joko varoitellen, naureskellen tai esitellen välineitä, vaikka kiinnostavin kysymys oli yksinkertaisempi.

Miltä tuntuu luovuttaa valta toiselle vapaaehtoisesti?

Toimituspäällikkö oli hetken hiljaa.

– Kuinka henkilökohtainen tämä olisi?

– Niin henkilökohtainen, että lukija uskoo minun olleen paikalla.

– Ja oletko?

– En vielä.

Hän nauroi ja kysyi palkkiotoivettani. Saimme asian sovittua ennen kuin hän ehti ymmärtää maksavansa minulle selvitystyöstä, jonka olisin tehnyt joka tapauksessa.

Suljettu tamperelainen BDSM-yhteisö ei päästänyt minua sisään pelkällä Catherine-profiililla. Minulta kysyttiin, millä nimellä olin julkaissut aiemmin, miten suojaisin lähteeni ja etsinkö haastateltavaa vai henkilökohtaista seuraa. Vastasin rehellisesti kahteen ensimmäiseen. Kolmanteen kirjoitin ensin haastateltavaa, poistin sanan ja vaihdoin tilalle ensisijaisesti haastateltavaa.

Yhteisön ylläpitäjä välitti kyselyni kahdelle kokeneelle dominantille. Toinen ei vastannut. Toinen allekirjoitti viestinsä vain sanalla Herra.

Hän suostui haastatteluun kolmella ehdolla. Hänen nimeään, ammattiaan tai tunnistettavia yksityiskohtia kodista ei julkaistaisi. Nauhoitettu haastattelu ja kaikki sen jälkeen mahdollisesti tapahtuva erotettaisiin toisistaan. Haastattelu ei velvoittaisi kumpaakaan sessioon.

Olin kertonut viesteissä Catherine-profiilistani ja Akista, joka oli lupautunut kyytipalvelijakseni.

Ehdot olivat niin asialliset, että olin hieman pettynyt. Osa minusta oli odottanut heti ensimmäisessä viestissä käskyä polvistua tai vähintään allekirjoitusta, jossa olisi liikaa isoja kirjaimia.

Sen sijaan sain linkin Herran verkkosivuille.

Sivusto oli yhtä vähäeleinen kuin hänen viestinsä. Ei mustaa nahkaa, liekkejä eikä kuvia kahlehdituista naisista. Siellä oli tekstejä suostumuksesta, valtasuhteesta, turvallisuudesta ja siitä, miksi kokemus ei anna ihmiselle oikeutta ohittaa toisen rajoja. Uusille alistujille tarkoitetulla sivulla oli ohjeita valmistautumiseen, terveystietojen kertomiseen ja session jälkeiseen oloon.

Lopussa oli vastaanottoprotokolla.

Vastaanottoprotokolla

Kun saat luvan aloittaa, riisu kaikki vaatteesi alushousuja lukuun ottamatta. Taita vaatteesi siististi ja pue sinulle varattu kaulapanta.

Astu Herran eteen. Riisu alushoususi, ojenna ne molemmin käsin ja sano:

“Luovutan alushousuni Herralle kiitokseksi hyvästä kohtelusta.”

Luin sen ensimmäisellä kerralla huvittuneena. Toisella kerralla aloin miettiä, millaiset alushousut rituaaliin pitäisi valita. Kolmannella kuvittelin seisovani tuntemattoman miehen edessä kaulapannassa, paljaana yhtä vaatetta lukuun ottamatta, ja jouduin laskemaan puhelimen pöydälle.

Journalistinen huolellisuus vaati tietenkin neljännen lukukerran.

Herra lähetti ennen tapaamista kyselylomakkeen, vaikka sessiota ei ollut sovittu. Siinä kysyttiin terveydentilasta, lääkityksestä, vammoista, peloista, haluista ja ehdottomista rajoista. Hän selitti, että lomake oli tarpeen vain, jos haluaisin haastattelun jälkeen keskustella kokeilemisesta. Minun ei tarvitsisi täyttää sitä tullakseni haastattelemaan.

Täytin sen samana iltana.

Kirjoitin ehdottomiin kieltoihin vaarallisen kuristamisen, kasvoihin lyömisen, pysyvät jäljet ja kaiken, mistä ei ollut sovittu. Kiinnostaviksi asioiksi merkitsin alastomuuden, käskyt, kaulapannan, kurituksen, huorittelun, suuseksin, yhdynnän takaapäin ja orgasmin hallinnan. Jouduin pysähtymään viimeisen kohdalle. Olin käskenyt Akia, päättänyt hänen nautinnostaan ja huomannut vallan tuntuvan hyvältä. Ajatus siitä, että joku toinen päättäisi minun orgasmini, osui silti suoraan alavatsaan.

Lähetin lomakkeen ennen kuin keksisin muuttaa vastauksiani säädyllisemmiksi.

Hannalle kerroin kaiken seuraavana iltana hänen keittiössään. Hän luki Herran yhteisöltä saadun vahvistuksen, katsoi osoitteen ja merkitsi puhelimeensa kellonajan, jolloin minun piti lähettää hänelle viesti.

– Et siis ole menossa pelkästään haastattelemaan, hän sanoi.

– Menen haastattelemaan. Muu on mahdollisuus.

– Katri.

– Hyvin valmisteltu mahdollisuus.

Hanna huokaisi tavalla, joka kertoi hänen tuntevan minut liian hyvin.

– Minä en kysele siksi, että olisin mustasukkainen. Enkä siksi, että kuvittelisin meidän sopineen jostain yksinoikeudesta. Haluan vain tietää, että voit lähteä sieltä heti kun tahdot.

– Voin. Sinä tiedät osoitteen, nimen, jolla hänet yhteisössä tunnetaan, ja tarkistusajan. Aki hakee minut yhdellä viestillä.

– Tietääkö Aki, miksi?

– Hän tietää sen, minkä tarvitsee palvelutehtäväänsä varten.

Hanna työnsi puhelimeni takaisin pöydän yli.

– Lähetä viesti, vaikka olisit kuinka hyvässä asennossa.

– Sovimme ajan niin, ettei minun tarvitse keskeyttää kesken tutkimustyön.

Hän potkaisi minua kevyesti nilkkaan pöydän alla. Sitten hän kumartui ja suuteli minua. Suudelma oli lämmin eikä siinä ollut pienintäkään yritystä merkitä minua omakseen.

Akille lähetin osoitteen tapaamispäivänä.

Pysy noutovalmiudessa tästä osoitteesta kello yhdeksästä alkaen. Tulen ulos, kun saat yhden sanan. Älä soita ovikelloa, äläkä kysele.

Vastaus tuli minuutissa.

Kyllä, Valtiatar.

Sen olisi pitänyt palauttaa minut tuttuun rooliini. Sen sijaan luin vielä kerran vastaanottoprotokollan ja vaihdoin jalkaani mustat alushousut, joiden tiesin jäävän Herralle, jos ilta etenisi niin pitkälle.

Herran koti oli rauhallisella kadulla Tampereella. Saavuin taksilla kolme minuuttia ennen sovittua aikaa ja seisoin hetken kerrostalon ulkopuolella katsomassa valaistua ikkunaa.

Jännitys ei muistuttanut tavallista haastattelua. En pelännyt, että kysymykseni olisivat huonoja. Pelkäsin, että Herra kysyisi minulta jotakin, mihin en voisi vastata toimittajana.

Ovikello soi sisälle vaimeana. Oven avasi noin viisikymppinen mies tummissa housuissa ja harmaassa kauluspaidassa. Hiuksissa oli hopeaa ohimoilla. Hän ei ollut erityisen suurikokoinen eikä yrittänyt täyttää oviaukkoa hartioillaan. Katse oli vakaa ja suora.

– Katri.

Se ei ollut kysymys.

– Herra, oletan.

– Haastattelun ajan voit kutsua minua sillä nimellä, jos se tuntuu luontevalta. Tule sisään.

Hän väistyi tieltä. Eteisessä oli tavallinen tumma matto, siisti kenkärivi ja seinällä naulakko, johon ripustin takkini. Mikään ei näyttänyt salaiselta seksiluolalta. Keittiöstä tuoksui kahvi. Olohuoneessa oli kirjahylly, kaksi nojatuolia ja matala pöytä, jolle oli valmiiksi asetettu vesikannu.

Yksi käytävän ovista oli suljettu. Siinä oli lukko.

Huomasin sen ennen kuin ehdin istua.

– Uteliaisuus on hyvä ominaisuus toimittajassa, Herra sanoi.

– Siitä maksetaan joskus.

– Tänään ilmeisesti maksetaan.

Hänen suupielensä liikahti tuskin näkyvästi. En tiennyt, oliko hän lukenut aiempia juttujani vai oppinut jo parissa viestissä, miten olin rakentanut itselleni ammatillisen perustelun.

Laskin laukustani nauhurin ja muistikirjan pöydälle.

– Aloitetaanko ennen kuin alat analysoida minua enemmän kuin minä sinua?

– Minä en ole julkaisemassa analyysia sinusta.

– Et nimelläni.

– Juuri niin.

Herra istui vastapäiseen nojatuoliin ja odotti, että tarkistin nauhurin toiminnan. Kysyin vielä kerran luvan tallentaa. Hän antoi sen. Painoin punaista painiketta.

Ensimmäiset kysymykset olivat helppoja. Miten hän oli tullut mukaan yhteisöön, kuinka kauan hän oli toiminut dominanttina ja mitä nimitys hänelle tarkoitti. Hän vastasi ilman tarpeetonta salaperäisyyttä. Kokemusta oli yli viisitoista vuotta, mutta hän ei laskenut yksittäisiä ihmisiä tai sessioita ansioluetteloksi.

– Kokemus ei tarkoita, että voisin päättää toisen puolesta, mitä tämä kestää, hän sanoi. – Se tarkoittaa, että minun pitäisi tunnistaa paremmin, mitä en vielä tiedä.

Kirjoitin lauseen muistiin, vaikka nauhuri pyöri.

– Miksi aikuinen ihminen haluaa antaa vallan toiselle?

– Miksi sinä haluat käskeä Akin avaamaan autonoven?

Nostin katseeni paperista.

– Minä haastattelen sinua.

– Sinä tarjoat henkilökohtaista kokemusreportaasia. Vastaukseni on, ettei yhtä syytä ole. Joku saa alistumisesta rauhan. Joku kiihottuu käskyistä, kivusta tai nöyryytyksestä. Joku haluaa palvella. Jollekin on tärkeää, että hänen ei tarvitse hetkeen olla vastuussa valinnoista. Useimmilla syitä on monta. Miksi sinä haluat käskeä?

Kysymys oli asiallinen. Se ei silti tuntunut neutraalilta hänen suustaan.

– Pidän siitä, että toinen tottelee. Pidän myös siitä hetkestä, jolloin hän odottaa minulta jotakin eikä saa sitä ennen kuin päätän.

– Vallasta.

– Niin.

– Silloin ymmärrät osan vastauksesta. Alistuja voi nauttia saman vallan toisesta päästä.

Herra ei painottanut sanaa alistuja. Silti tunsin sen ihollani.

– Eikö kyse voi olla vain rajusta seksistä?

– Voi. Rajussa seksissä voi olla valtaa ja alistumisessa voi olla hyvin vähän fyysistä kovuutta. Ne eivät ole sama asia. Jos toinen lyö sinua perseelle, koska pyydät juuri sillä hetkellä, se voi olla erinomaista rajua seksiä. Jos annat hänelle etukäteen oikeuden päättää, milloin iskuja tulee, kuinka monta niitä tulee ja milloin ne loppuvat sovituissa rajoissa, olet luovuttanut hänelle jotakin muutakin kuin luvan lyödä.

Muistin miehiä, jotka olivat vetäneet hiuksistani, kääntäneet minut vatsalleni ja panneet niin kovaa, että olin tuntenut sen seuraavana päivänä. Parhaat panoni olivat usein olleet juuri niitä. Olin ajatellut pitäväni voimasta ja kovuudesta. En ollut koskaan pysähtynyt kysymään, oliko kaikkein tärkeintä ollut se hetki, jolloin olin saanut lakata johtamasta.

– Mitä hallitseva osapuoli saa vallasta?

– Sinä vastasit siihen jo omalta osaltasi. Minä pidän siitä, että minulle annetaan vastuu toisen kokemuksesta. Pidän totelluksi tulemisesta, reaktiosta ja siitä, että voin viedä ihmisen paikkaan, johon hän haluaa mutta ei pääse yksin. Se on valtaa. Se on myös työtä.

– Työ ei kuulosta erityisen eroottiselta.

– Vastuu ei lakkaa olemasta eroottista siksi, että se pitää ottaa vakavasti.

Hän sanoi sen samalla äänellä kuin olisi puhunut auton ajamisesta. Kädet lepäsivät nojatuolin käsinojilla. Hän ei ollut tehnyt elettäkään minua kohti, mutta olin tietoinen hänen katseestaan joka kerta, kun vaihdoin asentoa.

– Mitä vastuuseen kuuluu?

– Se alkaa ennen tapaamista. Minun pitää tietää, onko toinen kykenevä antamaan suostumuksensa, ymmärtääkö hän, mitä olemme sopimassa ja pystyykö hän kertomaan terveydestään sekä rajoistaan. Minun täytyy suunnitella se, mitä teen, suhteessa hänen kokemukseensa eikä omaan egooni. Session aikana tarkkailen muutakin kuin sanoja. Jälkeenpäin varmistan, ettei ihminen jää yksin reaktion kanssa, jota hän ei osannut odottaa.

– Ja jos hän sanoo olevansa valmis kaikkeen?

– Silloin tiedän, ettei hän ole valmis keskustelemaan kanssani.

Naurahdin.

– Kuusitoista miestä on ilmoittanut minulle olevansa valmiita kaikkeen.

– Sinä olet saanut kuusitoista varoitusta.

– Minulla oli omat epäilykseni.

– Hyvä. Mitä teit niillä?

Kerroin Catherine-profiilista, Akin ensimmäisestä palvelussessiosta ja yhteydenotoista. En kuvannut kaikkea yksityiskohtaisesti, mutta Herra kysyi, miten olin varmistanut Akin suostumuksen, mitä olimme sopineet etukäteen ja miten ilta oli päätetty. Vastasin. Hän nyökkäsi joissakin kohdissa ja pyysi tarkennusta toisissa.

Kun käytin sanaa palvelijaverkosto, hänen katseensa pysähtyi minuun.

– Sinulla ei ole palvelijaverkostoa.

– Tiesin, että tarttuisit siihen.

– Sinulla on Aki, jonka tunnet, ja joukko tuntemattomia miehiä, jotka ovat kirjoittaneet sinulle kiihottuneina. He eivät ole vielä palvelijoitasi. Eivätkä orjiasi, vaikka allekirjoittaisivat viestinsä sillä sanalla.

– Mistä erotan käyttökelpoisen alistujan miehestä, joka haluaa vain tilata fantasialleen esiintyjän?

– Ensimmäiseksi siitä, hyväksyykö hän sanan ei. Sen voi testata ennen tapaamista. Anna pieni, selkeä ohje. Pyydä tietty tieto tai vastaus tietyssä muodossa. Luotettava hakija lukee, vastaa eikä ryhdy neuvottelemaan itselleen poikkeusta. Hän pystyy puhumaan rajoistaan myös silloin, kun se ei kuulosta kiihottavalta. Hän ei vaadi sinua todistamaan rooliasi vaarantamalla itseäsi.

– Entä henkilöllisyys ja turvallisuus?

– Ne varmistetaan ennen kuin päästät ketään kotiisi. Ensitapaaminen julkisella paikalla. Tiedot turvayhteydelle. Maksullisessa toiminnassa ehdot kirjallisesti, maksu ja peruutuskäytännöt selviksi. Suositukset tarkistetaan, jos niitä on. Ja jos mies suuttuu siitä, ettei tuntemattoman lupaus riitä sinulle, hän on juuri osoittanut, miksi se ei riitä.

Kirjoitin nopeasti. Tässä oli se käytännöllinen tieto, jolla saatoin perustella koko jutun. Samalla tiesin, ettei se ollut ainoa syy, miksi olin tullut.

– Miten rajat sovitaan niin, ettei sessiosta tule käyttöohjeen läpikäyntiä?

– Ennen sessiota riittävän tarkasti. Mitä saa tehdä, mitä ei saa tehdä, mitä toinen toivoo, mitä hän pelkää, millä keskeytetään ja mitä jälkihoidolta tarvitaan. Kun rajat ovat selvät, niiden sisällä ei tarvitse kysyä lupaa jokaiseen kosketukseen. Dominantti tekee päätöksiä. Muuten alistuja joutuu edelleen johtamaan.

– Ja keskeytyssanat?

– Minä käytän uusien ihmisten kanssa liikennevaloja. Keltainen tarkoittaa, että hidastetaan tai tarkistetaan tilanne. Punainen lopettaa toiminnan heti. Lisäksi sovitaan sanaton merkki, jos suu on käytössä tai puhuminen ei onnistu.

– Mikä merkki?

– Riippuu asennosta. Tänään se voisi olla kolme selvää napautusta kädellä.

Sana tänään jäi meidän väliimme.

Katsoin nauhurin punaista valoa. Se paloi tasaisesti kuin mikään ei olisi muuttunut.

– Olet siis lukenut lomakkeeni.

– Kahdesti.

– Journalistista huolellisuutta?

– Ei. Vastuuta.

Hän ei hymyillyt. Minä vilkaisin suljettua ovea käytävän päässä. Hänen katseensa seurasi omaani ja palasi minuun.

– Kysyn tämän nyt toimittajana, sanoin. – Mistä tiedät, että minä olisin käyttökelpoinen alistuja?

– En tiedä vielä.

Vastaus tuli niin vaivattomasti, että se ärsytti.

– Olen täyttänyt lomakkeesi, tarkistanut taustasi yhteisön kautta ja tullut sovittuun aikaan.

– Ne kertovat, että osaat valmistautua. Sinä olet myös yrittänyt neuvotella kanssani jokaisessa viestissä yhdestä sanasta tai aikataulusta, johon ei ollut tarpeen puuttua.

– Olen toimittaja. Kysymykset kuuluvat ammattiin.

– Siksi en tiedäkään, onko kyse sinun tavastasi työskennellä vai tarpeestasi säilyttää aina viimeinen sana.

Kynä pysähtyi sormissani.

– Viimeinen sana on hyödyllinen ominaisuus.

– Dominantille usein. Alistujalle vain silloin, kun se on hänen rajansa eikä suojansa.

Herra kaatoi lasiinsa lisää vettä ja antoi minun päättää, jatkaisinko. Hän ei näyttänyt mieheltä, joka olisi yrittänyt voittaa väittelyn. Hän oli vain asettanut kysymyksen eteeni ja odotti, mitä tekisin sillä.

– Entä luottamus? kysyin. – Sitä sanaa käytetään niin paljon, että se alkaa kuulostaa mainoslauseelta.

– Luottamus ei tarkoita sitä, että uskot toisen olevan hyvä ihminen. Se tarkoittaa, että sinulla on syitä odottaa hänen toimivan sovitusti. Minä en pyydä sinua luottamaan minuun siksi, että puhun rauhallisesti tai koska joku yhteisössä tuntee nimimerkkini. Näytän toimintatapani, vastaan kysymyksiin, hyväksyn rajasi ja annan sinulle mahdollisuuden lähteä. Jos sovimme session, minä ansaitsen lisää luottamusta jokaisella päätökselläni. Tai menetän sen.

– Kuulostaa epäromanttiselta.

– Minä en kutsunut sinua tänne romanssia varten.

Katseemme kohtasivat. Hänen äänensä ei muuttunut, mutta vastaus riisui kysymyksestäni vitsin. Käänsin muistikirjasta uuden sivun.

– Oletko koskaan joutunut keskeyttämään session, vaikka alistuja ei käyttänyt turvasanaa?

– Olen. Joskus ihminen haluaa kestää enemmän kuin pystyy vastaanottamaan. Joskus hän lakkaa vastaamasta tavalla, joka ei enää ole tavallista uppoutumista. Dominantin vastuulla on nähdä, ettei suostumus ole pelkkä sana, jonka jälkeen hän saa sulkea silmänsä.

– Eikö se tarkoita, että teet kuitenkin päätöksen alistujan puolesta?

– Teen päätöksen lopettaa oman toimintani. Se oikeus minulla on aina.

Kirjoitin senkin muistiin. Hän oli hyvä haastateltava: selkeä, kärsivällinen ja täysin kyvytön antamaan minulle helppoa lausetta, jonka olisin voinut irrottaa asiayhteydestä.

Kysyin jälkihoidosta. Herra puhui vedestä, lämmöstä, rauhoittumisesta ja siitä, ettei kaikille sopinut samanlainen läheisyys. Joku halusi syliin, toinen tilaa. Osa reagoi vasta seuraavana päivänä, kun keho oli tasaantunut mutta mieli alkoi käydä tapahtunutta läpi.

– Entä dominantti? kysyin. – Tarvitseeko hän jälkihoitoa?

– Voi tarvita. Vastuun kantaminen, voimakas keskittyminen ja toisen satuttaminen tämän pyynnöstä voivat herättää voimakkaita tunteita. Dominantti ei ole väline, vaikka rooli saattaa saada hänet näyttämään siltä.

Ajattelin Akia. Olin tarkistanut hänen vointinsa ensimmäisen palvelussession jälkeen, mutta omaa reaktiotani olin pitänyt vain tyytyväisyytenä. Todellisuudessa olin käynyt illan läpi mielessäni monta kertaa: hänen odotuksensa, käskyni ja sen, kuinka kiihottavalta hänen vapaaehtoinen turhautumisensa oli tuntunut.

– Sinä pidät tästä, Herra sanoi.

– Siitä, että teen perusteellista taustatyötä?

– Siitäkin. Tarkoitin valtaa.

– En ole väittänyt muuta.

– Et. Sinä vain puhut siitä edelleen kuin olisit löytänyt kiinnostavan sivutoimen etkä puolta itsestäsi.

– Yksi ilta Akin kanssa ei tee minusta suurta valtiatarta. Sen olen jo ymmärtänyt.

– Hyvä. Se ei myöskään tee kokemuksestasi epätotta.

Siinä oli erikoinen helpotus. Hän ei nauranut Catherinelle eikä palauttanut minua aloittelijan paikalle mitätöidäkseen sen, minkä olin löytänyt. Hän vain asetti kokemukseni oikeaan mittaan.

– Minä olen pitänyt aina kovaotteisimmista panoistani, sanoin. – Sellaisista, joiden jälkeen tietää seuraavana päivänäkin, mitä on tehnyt. Hiuksista vetämisestä, kiinnipitämisestä, kovista otteista. Olen muistanut ne miehet paremmin kuin hellät ja tunnolliset.

– Kumpi niissä oli tärkeämpää: fyysinen kovuus vai se, että toinen päätti?

– En tiedä.

– Mitä ajattelit silloin, kun mies tarttui sinuun?

– Riippui miehestä.

– Ajattele parasta kokemustasi.

Muistin erään illan hotellissa vuosia sitten. Miehen, jonka kanssa olin sopinut vain panemisesta, ja hetken, jolloin hän oli painanut käteni patjaa vasten kysymättä kesken kaiken enää neuvoa. Olin antanut luvan kovuuteen etukäteen. Hän oli käyttänyt sitä varmasti, ja minä olin saanut keskittyä vastaanottamiseen.

– Ajattelin, ettei minun tarvinnut tehdä mitään oikein, sanoin. – Hän tiesi mitä tahtoi. Minun tarvitsi vain antaa hänen tehdä se.

– Kuulostaa siltä, ettei kovuus ollut ainoa asia.

– Ei.

Vastaus tuli hiljempaa kuin olin tarkoittanut.

Herra nojasi taaksepäin mutta piti katseensa minussa.

– Oletko koskaan sopinut tietoisesti luovuttavasi vallan toiselle?

– En. Olen sopinut rajoja seksille, mutta en valtasuhdetta. En ole pitänyt itseäni alistujana.

– Pidätkö nyt?

– En tiedä.

– Se on kelvollinen vastaus.

Olin tullut hakemaan mieheltä asiantuntemusta. Hän antoi minulle luvan olla tietämättä, ja se tuntui yllättävän intiimiltä.

Katsoin suljettua ovea uudelleen.

– Näytätkö huoneen?

Herra vilkaisi nauhuria.

– Haastattelua varten?

– Aluksi.

Hän nousi. Sammutin nauhurin varmuuden vuoksi, mutta jätin muistikirjan auki pöydälle. Herra käveli käytävään, avasi lukon ja sytytti valon.

Huone oli pienempi kuin olin kuvitellut. Yhdellä seinällä oli matala, tukeva penkki, jonka pinta oli helppo puhdistaa. Katossa ja seinissä näkyi sidontapisteitä. Toisella seinällä riippui muutama piiska ja raippa siististi erillään toisistaan, ei koristeena vaan työkaluina. Hyllyllä oli laatikoita, pyyhkeitä ja vesipulloja. Kaulapantoja oli vain kolme, eri kokoisia, jokainen omalla paikallaan.

Huone ei näyttänyt uhkaavalta. Se näytti valmistellulta.

Astuin sisään. Lattialla oli lämmin, joustava pinta paljaita polvia varten. Huomasin ajattelevani sitä ennen kuin ehdin estää itseäni.

– Jokaisella on tarkoitus? kysyin ja nyökkäsin seinää kohti.

– On. Siksi kaikkea ei käytetä jokaisessa sessiossa.

– Mitä käyttäisit aloittelijalle?

– Se riippuu aloittelijasta.

– Minulle.

Herra sulki oven takanamme mutta ei lukinnut sitä. Äkkiä huone tuntui pienemmältä.

– Sinä hyväksyit lomakkeessa alastomuuden, käskyt, asentoihin määräämisen, sanallisen nöyryyttämisen, kurituksen, suuseksin, kondomilla tapahtuvan emätinyhdynnän ja orgasmin hallinnan. Jätit useassa kohdassa voimakkuuden erikseen sovittavaksi.

– Siksi kysyn.

– Aloittaisin hitaasti. Katsoisin, totteletko silloin, kun tehtävä ei vielä kiihota tarpeeksi peittämään epävarmuuttasi. Antaisin sinun odottaa. Käyttäisin kättä ja ehkä tuota.

Hän osoitti lyhyttä, pehmeää nahkaraippaa. Katseeni seurasi liikettä.

– Entä sen jälkeen?

– Sen jälkeen riippuisi sinusta.

– Tuo kuulostaa taas siltä, että minä joutuisin päättämään.

– Sinä päätät nyt. Jos aloitamme, minä päätän sovitun sisällä.

Hän jätti lauseen siihen. Huoneessa oli hiljaista. Tunsin sydämeni lyönnit kaulalla ja mietin, näkyivätkö ne hänelle.

– Haluan kokeilla, sanoin.

– Mitä?

– Tämän. Ohjatun alistumissession. Saisin jutussa kokemuksen siitä, mistä kirjoitan, ja ymmärtäisin paremmin myös dominantin vastuuta.

– Sammutimme nauhurin, mutta sinä vastaat edelleen toimittajana.

– Olen toimittaja myös silloin, kun olen alasti.

– Sitä en epäile. Kysyn, mitä Katri haluaa.

Olisin voinut vitsailla lisää. Hän olisi antanut minun puhua, kunnes olisin käyttänyt kaikki nokkelat vastaukseni loppuun. Ajatus siitä, että hän odottaisi kauemmin kuin minä jaksaisin väistellä, tuntui ensimmäiseltä käskyltä, vaikka hän ei ollut vielä antanut yhtäkään.

– Minä haluan tietää, miltä tuntuisi luovuttaa valta sinulle, sanoin. – En vain kirjoittaa siitä. Haluan sinun alistavan minut.

– Minulle?

Katsoin häntä. Rauhallinen mies tavallisessa harmaassa paidassa vaikutti siinä huoneessa paljon vaarallisemmalta kuin yksikään nahkaan pukeutunut karikatyyri olisi voinut.

– Sinulle.

Herra nyökkäsi kerran.

– Sitten palaamme olohuoneeseen ja päätämme haastattelun. Sen jälkeen sovimme session erikseen. Voit vielä siinäkin vaiheessa sanoa ei.

Olohuoneessa laitoin nauhurin uudelleen päälle vain loppukysymystä varten. Pyysin Herraa tiivistämään, mitä vapaaehtoinen vallan luovuttaminen hänen mielestään vaati.

– Rehellistä halua, todellista mahdollisuutta kieltäytyä ja vastuuta siltä, joka ottaa vallan vastaan, hän sanoi.

Sammutin nauhurin. Näytin hänelle, että tallennus oli loppunut, suljin muistikirjan ja työnsin molemmat laukkuuni. Puhelimen laitoin äänettömälle ja pöydän reunalle näyttö alaspäin.

– Haastattelu on päättynyt, sanoin.

– Hyvä. Nyt puhumme vain siitä, mitä sinä ja minä aiomme tehdä.

Kävimme lomakkeeni läpi kohta kohdalta. Kerroin, ettei minulla ollut sairauksia tai lääkitystä, jotka vaikuttaisivat sessioon. Olin selvin päin. En halunnut kasvoihin lyömistä, hengityksen rajoittamista, anaaliyhdyntää, verijälkiä tai vammoja. Tilapäinen punoitus ja seuraavana päivänä tuntuva arkuus sopivat. Hyväksyin alastomuuden, kaulapannan, käskyt, asennot, reippaan huorittelun, kädellä ja kevyellä välineellä kurittamisen, suuseksin, kondomilla tapahtuvan emätinyhdynnän ja orgasmin hallinnan.

– Saat käyttää hiuksiani tai pantaa asentoni ohjaamiseen, sanoin. – Et niin, että hengitys estyy.

– Selvä. Keltainen hidastaa ja avaa tilanteen tarkistukselle. Punainen lopettaa heti. Jos et voi puhua, napauta minua tai lähintä pintaa kolme kertaa selvästi. Näytä.

Napautin pöytää etu- ja keskisormella kolme kertaa.

– Hyvä. Jos huomaan jotakin huolestuttavaa, pysähdyn myös ilman sanaasi. Se ei ole epäonnistuminen kummaltakaan.

– Entä jos minä alan väitellä?

– Käskeminen, odottaminen ja sovittu rangaistus ovat käytettävissäni. Punainen ei koskaan ole väittelyä.

– Selvä.

– Sano kokonainen vastaus.

Katsoin häntä. Ensimmäinen pieni muutos oli tapahtunut hänen äänessään. Se oli edelleen rauhallinen, mutta keskustelumme tasavertaisuus oli alkanut kallistua.

– Kyllä, Herra.

Sana tuntui suussani erilaiselta nyt, kun nauhuri ei enää käynyt.

Hän kysyi vielä, millaista jälkihoitoa arvelin tarvitsevani. En osannut sanoa tarkasti. Vesi, lämpö ja rauhallinen siirtymä tuntuivat hyviltä. En vastustanut kosketusta, mutta en halunnut hänen tekevän siitä romanttista.

– En tee, hän sanoi. – Kun panta poistetaan, sessio päättyy. Sen jälkeen puhumme taas tavallisesti. Ymmärrätkö?

– Kyllä, Herra.

– Haluatko aloittaa?

Nyt hän kysyi viimeisen kerran niin, ettei äänessä ollut painetta eikä pettymystä valmiina mahdollista kieltoa varten.

– Haluan.

Herra nousi.

– Mene käytävän päässä olevaan vierashuoneeseen. Ohje ja sinulle valittu panta odottavat sängyllä. Kun olet valmis, tule leikkihuoneen ovelle ja odota lupaa astua sisään.

Seurasin häntä katseellani.

– Nyt?

Hän ei vastannut. Ei paheksunut eikä toistanut käskyä. Hän vain katsoi minua.

Nousin.

– Kyllä, Herra.

Vierashuoneessa oli sänky, tuoli ja kokovartalopeili. Sängylle oli levitetty valkoinen pyyhe, taitettu paperi ja musta nahkainen kaulapanta. Paperissa luki sama vastaanottoprotokolla, jonka osasin jo melkein ulkoa.

Suljin oven. Kukaan ei tullut riisumaan minua.

Riisuin harmaan mekkoni ja taitoin sen tuolille. Rintaliivit, sukkahousut ja sukat asetin mekon päälle. Kengät vierekkäin tuolin alle. Jäljelle jäivät mustat alushousut.

Peilissä seisoi paljas nainen yhtä pientä vaatetta lukuun ottamatta. Olin viettänyt kokonaisen illan keskustellen vallasta, suostumuksesta ja vastuusta. Silti juuri musta kangas jalkovälissäni teki tulevasta todellisen. Kohta riisuisin sen miehen nähden, antaisin sen hänelle ja jäisin täysin alastomaksi.

Otin pannan sängyltä. Nahka oli sileää ja sisäpinta pehmeä. Solki oli niskassa; jouduin nostamaan hiukseni ja kokeilemaan kahdesti ennen kuin sain sen oikeaan reikään. Panta ei kiristänyt. Tunsin silti jokaisen nielaisun sitä vasten.

Käänsin päätäni peilin edessä. Catherine olisi näyttänyt samassa pannassa siltä, että aikoi määrätä jonkun suutelemaan sitä. Minä näytin edelleen itseltäni, mikä teki kuvasta paljon rajumman.

Hengitin kerran syvään, avasin oven ja kävelin käytävään.

Leikkihuoneen ovi oli auki. Herra istui suoralla tuolilla huoneen keskellä. Hän oli riisunut kengät ja kääri hihansa kyynärpäihin. Muuta hän ei ollut muuttanut. Ei asua, ei ilmettä, ei teatteria.

Pysähdyin kynnykselle. Hänen katseensa kulki kasvoistani pannalle, rinnoille, vatsalle ja mustiin alushousuihin. Se ei ollut hätäinen vilkaisu. Hän otti minut vastaan niin kuin olin pyytänyt tulla nähdyksi.

– Saat astua sisään.

Kävelin hänen eteensä. Paljaat jalkani tuntuivat lämpimällä lattialla. Pysähdyin niin lähelle, että olisin voinut koskettaa hänen polveaan.

Muistin sanat. Niiden sanominen oli vaikeampaa kuin olin kuvitellut, koska sitä ennen piti tehdä jotakin vielä konkreettisempaa.

Työnsin peukalot alushousujeni vyötärölle. Vedin ne alas hitaasti, ensin lantiolta, sitten reisien yli. Pieni kostea kohta kankaassa ehti näkyä hänelle ennen kuin astuin niistä ulos. Oikaisin ne käsissäni, taitoin kerran ja ojensin molemmilla kämmenillä.

– Luovutan alushousuni Herralle kiitokseksi hyvästä kohtelusta.

Herra otti ne vastaan. Hän ei nuuhkinut niitä, virnistellyt eikä kiittänyt. Hän katsoi ensin lahjaa, sitten paljasta vartaloani ja asetti alushousut vieressään olevalle hyllylle.

– Ne jäävät minulle.

– Kyllä, Herra.

Hän antoi katseensa levätä minussa vielä hetken. Olin seissyt alasti miesten edessä lukemattomia kertoja, mutta en koskaan näin: vaatteeni taiteltuina toisessa huoneessa, alushousuni toisen miehen omaisuutena ja kaulallani panta, jonka olin itse kiinnittänyt.

Sitten tuli ensimmäinen varsinainen käsky.

– Polvillesi, huora.

Sana osui minuun ennen kuin ehdin arvioida sitä. Laskeuduin polvilleni hänen eteensä.

Lattia jousti polvieni alla. Istuin vaistomaisesti kantapäilleni ja nostin katseeni Herraan. Hän ei sanonut heti mitään. Hiljaisuus pakotti minut tuntemaan asennon kokonaan: paljaat rinnat, reisien väliin jäävän suojan ja pannan, joka liikkui hengitykseni mukana.

– Selkä suoraksi. Kädet reisille, kämmenet ylöspäin. Avaa polvesi.

Tottelin. Polvien levittäminen muutti asennon nöyryyttäväksi. En voinut enää teeskennellä vain istuvani alasti. Pilluni oli hänen nähtävänään, ja tiesin kosteuden näkyvän, jos hän katsoi tarpeeksi läheltä.

Hän katsoi.

– Miksi olet siinä?

– Koska teen perusteellista taustatyötä.

Herran ilme ei muuttunut.

– Väärä vastaus. Uudestaan.

– Koska pyysin sinua alistamaan minut.

– Miksi?

– Koska haluan sitä.

– Mitä haluat?

– Haluan totella sinua.

Herra odotti.

– Ja haluan olla huorasi, lisäsin.

– Katso minua, kun sanot sen.

Nostin katseeni hänen silmiinsä. Poskiani kuumotti, mutta kuumuus oli jo levinnyt alemmas.

– Haluan olla Herran huora.

– Parempi.

Yksi sana riitti palkinnoksi. Se sai minut suoristamaan selkääni vielä hieman, kuin olisin voinut ansaita seuraavankin.

Herra nousi tuolilta. Hän kiersi minut hitaasti ja pysähtyi taakseni. En kääntänyt päätäni. Tunsin hänen sormensa hiuksissani, kun hän nosti ne pois pannan päältä ja tarkisti soljen. Sitten käsi kulki olkapäälleni ja alas käsivartta pitkin. Kosketus ei ollut vielä seksuaalinen. Se oli tarkastus, ja juuri siksi kehoni reagoi siihen niin voimakkaasti.

– Kädet ylös.

Nostin ne. Hän seisoi edessäni ja antoi katseensa kulkea kainaloista rintoihin ja vatsaan. Peukalo pyyhkäisi toisen nännin yli. Se kovettui saman tien. Kun hän nipisti, henkäisin ja työnsin rintaa vaistomaisesti hänen kättään kohti.

– Pyysinkö sinua liikkumaan?

– Et, Herra.

– Sitten pysyt paikallasi.

Hän nipisti uudelleen, tällä kertaa kovempaa. Pidin vartaloni suorana. Kipu oli pieni ja terävä, mutta käskyn takia se tuntui muuallakin. Herra vaihtoi toiseen nänniin, veti sitä sormiensa välissä ja päästi irti vasta, kun jouduin puremaan huultani.

– Suu auki.

Avasin suuni. Hän työnsi peukalonsa alahuulelleni, katsoi hampaani ja kieleni kuin arvioisi välinettä, jota käyttäisi myöhemmin. Nuolaisin sormenpäätä ajattelematta.

– Ahne huora.

Hän veti peukalon pois. Olin saanut koskettaa häntä vain sekunnin, mutta sana jäi suuhuni maun tavoin.

Herra kiersi taas taakseni. Sormet kulkivat selkärankaani pitkin ja pysähtyivät pakaroilleni. Hän levitti niitä käsillään, tarkasti minut läheltä ja antoi yhden nopean läimäytyksen oikealle pakaralle. Ääni oli kovempi kuin kipu. Säpsähdin.

– Paikallasi.

Palasin heti asentoon. Hän silitti iskun kohtaa kerran ja jatkoi eteen. Hän polvistui nyt eteeni. Hän laski kätensä polvelleni ja työnsi sitä kauemmas.

– Auki.

Levitin reisiäni niin paljon kuin asennossa pystyin. Herra katsoi märkää pilluani. Hän veti yhdellä sormella hitaasti häpyhuulten välistä, alhaalta klitoriksen ohi koskematta siihen kunnolla. Kehoni nytkähti sormen perään.

– Tämäkö on journalistista kiinnostusta?

– Osittain.

Hänen sormensa pysähtyi.

– Uudestaan.

Nielaisin pantaa vasten.

– Ei, Herra. Olen märkä, koska kiihotun tästä.

– Mistä?

– Siitä, että olen polvillani. Pannasta. Siitä, että kutsut minua huoraksi ja päätät, mitä minulle tehdään.

– Hyvä huora.

Sormi painui pilluni sisään yhdellä hitaalla liikkeellä. Puristuin sen ympärille ja pidin käteni ilmassa, vaikka hartioita alkoi särkeä. Herra veti sormen ulos, levitti kosteutta klitorikselle ja hieraisi kerran juuri oikeasta kohdasta.

Sitten hän nousi.

Äänähdin pettymyksestä ennen kuin ehdin estää itseäni.

– Kädet alas. Et saa vielä nautintoa. Etkä pyydä sitä ennen kuin annan luvan pyytää.

– Kyllä, Herra.

Hän istui takaisin tuolille ja käski minun odottaa. Minuutit menettivät tavallisen mittansa. En nähnyt kelloa. Herra saattoi katsella minua tai olla katsomatta; en saanut siirtää katsettani hänen kengättömistä jaloistaan. Aluksi pidin asentoa esityksenä, jonka hallitsin. Sitten reidet alkoivat väsyä ja kosteus valui hitaasti pillustani sisäreidelle. Tiesin hänen näkevän sen. En voinut pyyhkiä pois enkä sulkea jalkojani.

Toimittaja minussa rekisteröi yhä tapahtumia. Odottaminen rakensi valtaa. Kun en saanut nostaa katsettani, maailma kutistui hänen jalkoihinsa ja seuraavaan käskyyn. Panin havainnon mieleeni myöhempää varten ja jäin polvilleni odottamaan.

– Katso minua.

Nostin katseeni.

– Väri?

– Vihreä, Herra.

– Nouse.

Jalkani olivat jäykät. Nousin liian nopeasti ja horjahdin. Herra tarttui kyynärvarteeni, vakautti minut ja päästi heti irti.

– Käänny. Kävele penkille.

Tein niin. Penkki ulottui hieman vyötäröni alapuolelle ja sen edessä oli pehmustettu tuki polville. Herra ohjasi minut kumartumaan sen yli. Rintani painuivat viileää pintaa vasten. Käteni asettuivat penkin toiselle puolelle, polvet pehmusteelle. Pakarani jäivät korkealle.

– Pidä käsilläsi kiinni reunoista. Et irrota ilman lupaa.

– Kyllä, Herra.

Hän asetteli jalkojani hieman leveämmälle ja tarkisti, ettei paino tullut huonosti polville. Liike oli käytännöllinen. Se ei vähentänyt nöyryytystä, että hän valmisteli minut kuritusta varten yhtä huolellisesti kuin jonkin työn.

Ensimmäinen isku tuli paljaalla kädellä. Pakarani läimähti ja lämpö levisi ihon alle.

– Yksi. Kiitos, Herra.

Toinen osui toiselle puolelle.

– Kaksi. Kiitos, Herra.

Herra ei pitänyt tasaista tahtia. Kolmas tuli nopeasti, neljättä sain odottaa. Jännitys ehti nousta hartioihini ennen kuin käsi iski uudelleen. Laskin jokaisen ääneen. Kuudennen kohdalla ääneni nousi, kahdeksannen jälkeen minun piti vetää henkeä ennen kiitosta.

Kymmenennen jälkeen hän laski kämmenensä kuumalle iholle.

– Väri?

Tunnustelin itseäni. Kipu sykki molemmissa pakaroissa. Käteni puristivat penkin reunoja, mutta mieleni oli kirkas ja pilluni märkä.

– Vihreä, Herra.

– Hyvä. Nouse hetkeksi seisomaan.

Suoristauduin. Veri liikkui jaloissa ja kuritetussa ihossa. Herra käski minun kääntyä häntä kohti. Hän kosketti leukaani kahdella sormella ja tutki kasvojani.

– Keltainen hidastaa. Punainen lopettaa. Sinun ei tarvitse ansaita minulta mitään kestämällä enemmän kuin haluat.

– Ymmärrän, Herra.

– Mitä sinun tarvitsee tehdä?

– Kertoa väri rehellisesti.

– Hyvä. Takaisin asentoon.

Kumarruin penkin yli uudelleen. Tällä kertaa tein sen ilman hänen ohjaustaan ja avasin jalkani valmiiksi.

– Katsohan, Herra sanoi takanani. – Huora alkaa oppia.

Hymy pyrki kasvoilleni, ja vastaukseni keveni väkisin.

– Kyllä, Herra.

Nahkaraipan ensimmäinen isku oli kämmenen iskua terävämpi mutta kevyempi kuin olin pelännyt. Se jätti iholle kapean kuuman viivan. Hätkähdin ja melkein irrotin toisen käden penkistä.

– Yksi. Kiitos, Herra.

– Pidä asento.

Toinen isku osui alemmas. Kolmas risteili ensimmäisen kanssa. Herra antoi minulle aikaa ottaa jokaisen vastaan. Väline vihelsi hyvin vähän; ääni tuli vasta osuessa. Aloin odottaa sitä lyhyttä hiljaisuutta, jossa tiesin kivun olevan tulossa mutten sen tarkkaa kohtaa.

Viidennen jälkeen työnsin tiedostamatta persettäni ylemmäs.

– Haluatko lisää?

En tiennyt, oliko kysymys lupa vastata vapaasti vai osa nöyryytystä. Päätin olla piiloutumatta.

– Haluan, Herra.

– Pyydä kuten huora, joka tietää paikkansa.

Puristin penkin reunoja.

– Kurita minua lisää, Herra. Haluan tuntea, että päätät milloin se loppuu.

Raippa osui saman tien. Huudahdin ja laskin.

– Kuusi. Kiitos, Herra.

Seuraavat iskut tulivat nopeampana sarjana. Seitsemän, kahdeksan, yhdeksän. Ääneni särkyi viimeisessä numerossa. Kymmenes osui keskelle oikeaa pakaraa ja sai lantioni nytkähtämään penkkiä vasten.

Sitten ei tullut enempää.

Odotin. Pakaroiden kipu voimistui hetken jokaisella sydämenlyönnillä. Herra kuljetti kämmentä niiden yli, tunnusteli lämpöä ja painoi peukalolla kohtaa, joka oli saanut kovimman iskun. Värähdin.

– Montako?

– Kymmenen raipalla. Kaksikymmentä yhteensä, Herra.

– Ja kuka päätti, että niitä oli tarpeeksi?

– Sinä, Herra.

– Olisitko halunnut vielä?

Rehellinen vastaus yllätti minut.

– Olisin.

– Tiedän.

Hän veti sormensa märkää pillunrakoani pitkin. Olin valunut niin, että kosteus kiilsi sisäreisillä. Sormi painui sisään ja koukistui kerran. Voihkaisin penkkiä vasten.

– Kipu ei yksin tehnyt sinusta näin märkää, Herra sanoi. – Mikä muu?

– Se, etten tiennyt seuraavaa iskua enkä saanut päättää viimeistä. Sinä päätit, Herra.

Hän veti sormen pois.

– Hyvä huora. Nouse polvillesi penkin eteen.

Siirryin lattialle ja jäin odottamaan. Pakaroitani poltti, mutta kipu oli muuttunut tasaiseksi kuumuudeksi. Joka kerta kun istuin hetkeksi kantapäilleni, iho muistutti minua hänen kädestään ja raipastaan.

Herra seisoi edessäni.

– Avaa vyöni.

Nostin käteni hänen vyölleen. Solki kilahti hiljaa. Avasin napin ja vetoketjun, vedin housuja ja alushousuja sen verran alas, että sain hänen kullinsa esiin. Se oli jo kova. Suljin sormeni varren ympärille ja tunsin lämmön kämmenessäni.

– Kysy lupa.

Katsoin ylös.

– Saanko palvella Herraa suullani?

– Saat. Käytä ensin kieltäsi.

Nuolaisin terskan alta ja vedin kielen hitaasti sen ympäri. Esineste maistui suolaiselta. Tein sen, minkä osasin: pidin katsekontaktin, annoin hänen nähdä suuni avautuvan ja otin kullin huulteni väliin vähän kerrallaan. Ajattelin näyttäväni hänelle, kuinka taitava olin.

Herra antoi minun jatkaa hetken. Sitten hänen kätensä tarttui hiuksiini läheltä niskaa ja veti pääni irti.

– Käskinkö sinua esittämään minulle taitojasi?

– Et, Herra.

– Sinä yrität taas johtaa. Kädet selän taakse.

Vein käteni selkäni taakse ja tartuin toisella ranteeseen. Kulli jäi aivan kasvojeni eteen, mutta en saanut koskea siihen.

– Suu auki.

Avasin. Herra piti hiuksistani ja ohjasi terskan kielelleni. Tällä kertaa hän päätti syvyyden. Ensimmäiset työnnöt olivat hitaita. Hän antoi minun totutella ja katsoi, miten hengitin nenän kautta. Kun kulli painui syvemmälle, silmäni vetistyivät. Hän veti takaisin ennen kuin yökkäys ehti ottaa vallan ja työnsi uudelleen.

– Kolme napautusta pysäyttää, hän muistutti. – Ymmärrätkö?

Nyökkäsin sen verran kuin hänen otteensa salli.

– Hyvä. Nyt palvelet niin kuin minä haluan.

Hän käytti suutani rauhallisesti. Kämmen hiuksissani määräsi liikkeen, eikä minulle jäänyt mahdollisuutta tehdä vaikutusta tempuilla tai vaihtaa tahtia. Saatoin vain pitää suuni avoinna, ottaa hänet vastaan ja seurata hänen lantiotaan. Sylki kostutti huuleni ja valui leualle. Kun yritin kerran kiihdyttää oma-aloitteisesti, hän veti kullin kokonaan pois.

– Miksi lopetin?

Haukkasin ilmaa.

– Koska liikuin ilman lupaa.

– Aivan. Hyvä huora odottaa.

Hän pyyhkäisi terskalla huuliani mutta ei antanut sitä takaisin. Katsoin kullia, sitten hänen kasvojaan. Polvien alla oleva lattia tuntui yhtäkkiä kovemmalta.

– Mitä haluat? Herra kysyi.

Muistin, etten saanut pyytää omaa nautintoani. Tätä sain.

– Haluan palvella sinua, Herra.

– Pyydä kunnolla.

– Ole kiltti ja käytä suutani, Herra. Haluan olla hyvä huorasi.

Hän työnsi kullin takaisin suuhuni. Tällä kertaa hän ei pysähtynyt yhtä matalalle. Hiuksissani oleva ote piti minut paikallani, kun terska painui kurkulle. Silmäni valuivat ja suupielistä karkasi lisää sylkeä. En voinut peittää, miltä näytin. Ajatus kiihotti enemmän kuin taitavinkaan oma esitykseni.

Herran hengitys syveni. Hän olisi voinut käyttää suutani omaan loppuunsa asti, mutta päästi irti ennen sitä. Kulli liukui huuliltani märkänä.

– Nouse. Kädet edelleen selän takana.

Nousin jaloilleni. Hän pyyhki peukalolla syljen leuastani ja vei sormen suuhuni puhdistettavaksi. Imin sen kuuliaisesti.

– Miltä tuntuu, kun et saa määrätä edes siinä, minkä osaat?

– Pahemmalta kuin odotin.

Hänen kulmansa kohosi.

– Ja paremmalta, lisäsin. – Paljon paremmalta, Herra.

– Rehellisyys sopii sinulle.

Hän astui housuistaan ja alushousuistaan, taittoi ne tuolille ja jäi eteeni harmaa paita yllään. Hänen arkinen puolipukeisuutensa teki omasta alastomuudestani entistä selvempää.

Hän otti hyllyltä lyhyen mustan taluttimen ja kiinnitti sen pannan etuosassa olevaan renkaaseen. Naksahdus kuului pienenä, mutta kehoni vastasi siihen kuin uuteen iskuun. Herra ei vetänyt pannasta. Hän piti taluttimen löysänä ja johdatti minut sillä penkin viereen.

– Kontillesi. Kyynärvarret penkille.

Laskeuduin polvilleni, kumarruin penkin päälle ja asetuin hänen ohjeensa mukaan. Kuritetut pakarat jäivät taas hänen eteensä. Talutin kulki kaulaltani hänen käteensä. Siinä ei ollut niin paljon vetoa, että hengitys olisi vaikeutunut. Tieto siitä, että hän piteli sitä, riitti.

– Avaa polvesi. Näytä Herralle, mihin haluat kullin.

Levitin jalkojani. Häpeä ei saanut minua epäröimään. Työnsin lantioni ylemmäs ja notkistin selkääni, kunnes pilluni oli täysin tarjolla.

Kuulin laatikon avautuvan ja pakkauksen repeävän. En kääntynyt katsomaan. Odotin paljaana ja levällään, takapuoli kuumana kurituksesta.

Hetken kuluttua Herra kuljetti kondomin peittämää terskaa pitkin märkää rakoani. Nytkähdin sitä kohti.

– Kuka antoi luvan liikkua?

– Ei kukaan, Herra.

– Pyydä anteeksi.

– Anteeksi, Herra. Olen kärsimätön huora.

– Olet.

Hän nosti kullin pois iholtani. Kun hänen sormensa koskettivat uudelleen, hän tarkisti märkyyteni ja levitti sitä pillun suulle. Sitten terska painui minua vasten.

– Väri?

– Vihreä, Herra.

Hän työntyi sisään hitaasti mutta pysähtymättä. Kulli venytti minut auki ja täytti pilluni sentti sentiltä. Puristin penkin reunaa, kunnes hänen lantionsa painui kipeitä pakaroitani vasten.

Herra jäi paikoilleen.

– Kenen käytössä olet?

– Herran.

– Kokonainen vastaus.

– Olen Herran käytössä.

Hän veti melkein kokonaan ulos ja työnsi uudelleen pohjaan. Isku osui kuritettuun ihoon. Kipu ja täyteys syttyivät samassa kohdassa alavatsassani.

– Silloin pysyt siinä ja otat vastaan.

– Kyllä, Herra.

Hän alkoi panna minua pitkin, määrätietoisin työnnöin. Toinen käsi piti lantiotani, toinen talutinta niin, että panta muistutti jokaisella liikkeellä hänen vallastaan. En voinut perääntyä iskuista enkä työntyä niitä kohti ilman, että hän tuntisi sen. Tehtäväni oli pysyä asennossa.

Aluksi mieleni seurasi kaikkea tarkasti. Arvioin asentoa, hänen otettaan, kondomin käyttöä ja sitä, kuinka hän sääti voimaa. Sitten työnnöt kovenivat. Penkki narahti. Hänen lantionsa osui pakaroihini yhä uudelleen, ja lauseet lyhenivät päässäni. Lopulta en ajatellut jutun rakennetta tai sitä, miten kuvaisin kokemuksen. Ajattelin vain seuraavaa työntöä.

– Katso eteen, Herra käski, kun painoin kasvoni käsivarsiin. – Haluan kuulla, kun huoraani pannaan.

Nostin pääni. Voihkaisut tulivat vapaammin, välillä korkeina, välillä matalina ja rikkonaisina. Herra piti saman rytmin, vaikka kehoni alkoi vastata siihen. Pilluni puristui kullin ympärille. Kiihotus kerääntyi nopeasti, vahvistettuna jokaisella kivuliaalla osumalla takapuoleen.

– Herra, minä olen lähellä.

Hän pysähtyi saman tien syvälle sisääni.

Äänähdin turhautuneena ja yritin liikuttaa lantiotani. Käsi painoi sen paikoilleen.

– Et saanut lupaa tulla.

– En, Herra.

– Et myöskään saanut lupaa hakea nautintoasi minun kullistani.

– Anteeksi, Herra.

Hän vetäytyi ulos. Tyhjyys tuntui julmalta. Pysyin kontallani, vaikka olisin halunnut kääntyä ja vaatia häntä jatkamaan. Pannan talutin laskeutui hetkeksi selälleni. Herra käveli eteeni, tarttui leukaani ja pakotti minut katsomaan itseään.

– Nyt ymmärrätkö, mitä orgasmin hallinta tarkoittaa?

– Ymmärrän.

– Herra.

– Ymmärrän, Herra.

– Nautintosi ei ole kadonnut. Minä vain päätän, milloin saat sen.

Hän antoi minun odottaa. Pilluni sykki tyhjänä, ja jokainen sekunti tuntui rangaistukselta, jota olin itse pyytänyt. Kun hän palasi taakseni, työnsin lantioni vaistomaisesti häntä kohti mutta pysäytin liikkeen kesken.

– Hyvä, hän sanoi. – Opit hillitsemään itseäsi.

Terska painui takaisin pilluuni. Herra työnsi hitaasti pohjaan ja jäi siihen. Hän vei kätensä vatsani alta klitorikselle. Kaksi kevyttä kosketusta riitti saamaan minut vapisemaan.

– Älä tule.

– En, Herra.

Hän alkoi liikkua uudelleen, tällä kertaa hitaammin. Sormet kiersivät klitoristani juuri niin voimakkaasti, että nautinto nousi vääjäämättä. Yritin hengittää sen läpi. Herra näytti tuntevan jokaisen supistuksen kullissaan ja hidasti aina, kun lähestyin liikaa.

Se oli paljon vaikeampaa kuin kurituksen kestäminen. Kipuun sain vastata huutamalla ja laskemalla. Nautinnon edessä jouduin pidättelemään juuri sitä reaktiota, jota kehoni vaati.

– Annoinko luvan tulla? hän kysyi.

– Et, Herra.

– Sitten pysyt reunalla.

– Kyllä, Herra.

Hän lisäsi tahtia. Talutin kiristyi sen verran, että pääni nousi, mutta panta ei painanut kurkkua. Olin hänen otteessaan, hänen kullinsa täyttämänä ja hänen sormiensa varassa. Mikään nautinnostani ei enää tuntunut omalta suoritukseltani.

– Saanko tulla? pyysin, vaikka hän ei ollut vielä antanut lupaa pyytää.

Herra löi avokämmenellä jo valmiiksi arkaa pakaraani.

– Et. Ja koska pyysit ilman lupaa, odotat kauemmin.

– Kyllä, Herra.

Turhautuminen repi äänestäni viimeisenkin leikillisyyden. Hän pani minua kovempaa, jätti klitorikseni rauhaan juuri kun olisin tarvinnut kosketusta ja palasi siihen, kun olin ehtinyt hieman laskea. En tiennyt, kuinka monta kertaa hän vei minut lähelle. Aika hajosi työntöihin, käskyihin ja siihen yhteen sanaan, jota odotin.

Lopulta Herra veti minut pystyyn polvilleni. Selkäni painui hänen rintaansa vasten, kulli pysyi sisälläni ja talutin kulki löysänä hänen nyrkissään. Toinen käsi sulkeutui rinnalleni, puristi nänniä ja siirtyi sitten vatsan yli klitorikselle.

– Nyt saat pyytää.

Yritin löytää ääneni.

– Anna minun tulla, Herra.

– Kuka pyytää?

– Minä.

Hänen sormensa pysähtyivät.

– Väärä vastaus.

Ymmärsin. Se ei tuntunut enää vuorosanalta, jonka hän tahtoi kuulla. Se oli totuus, jonka ympärillä olin kierrellyt koko illan.

– Herran huora pyytää lupaa tulla.

– Sano, mikä olet.

Painoin pääni hänen olkapäätään vasten. Panta tuntui kaulallani, hänen kullinsa pillussani ja kipeä iho hänen lantiotaan vasten.

– Olen Herran huora. Ole kiltti, Herra. Anna huorasi tulla.

Hän veti minut taluttimesta hieman lähemmäs ja alkoi panna uudelleen lyhyin, kovin liikkein. Sormet hieroivat klitoristani.

– Tule, huora. Saat tulla minulle.

Lupa laukaisi jotakin, mitä olin pitänyt koossa koko session ajan. Orgasmi iski ensin pilluun rajuna puristuksena Herran kullin ympärille ja levisi siitä vatsaan, reisiin ja rintoihin. Huusin ääneen. Kehoni yritti sekä paeta kosketusta että painua sitä vasten, mutta hän piti minut paikallani ja jatkoi. Jokainen työntö kulki supistusten läpi. Panta pysyi kaulallani, käsi lantioni ympärillä, enkä hetkeen tiennyt muuta kuin sen, että sain hajota, koska hän oli antanut luvan.

Kun orgasmi alkoi hellittää, Herra taivutti minut takaisin penkin yli. Hän tarttui lantiostani molemmin käsin ja käytti pilluani omaan nautintoonsa. Olin liian herkkä ja samalla yhä ahne. Otin vastaan liikkeet, jotka muuttuivat vähitellen lyhyemmiksi. Hänen otteensa tiukkeni. Viimeisellä syvällä työnnöllä hän painui minuun kokonaan ja jäykistyi.

Tunsin hänen kullinsa sykäykset kondomin läpi ja kuulin ensimmäisen kerran hänen äänensä murtuvan.

Hän jäi hetkeksi paikoilleen. Sitten ote lantiollani pehmeni. Herra vetäytyi varovasti, riisui kondomin ja huolehti siitä sivummalla. Minä pysyin penkin päällä, koska en ollut saanut lupaa liikkua.

Hänen kätensä laskeutui selälleni.

– Väri?

Jouduin kokoamaan sanan hengitykseni seasta.

– Vihreä, Herra.

– Hyvä. Nouse hitaasti.

Jalkani eivät heti uskoneet käskyä. Herra tuki minua kyynärvarresta, kun suoristauduin. Hän irrotti taluttimen pannan renkaasta ja asetti sen hyllylle. Sen jälkeen hän seisoi edessäni ja avasi pannan soljen itse.

Nahka irtosi kaulaltani. Viileä ilma osui kosteaan ihoon.

– Sessio on päättynyt, hän sanoi tavallisella äänellään. – Tule istumaan. Tai makuulle, jos istuminen ei juuri nyt houkuttele.

Naurahdin käheästi. Ääni kuulosti taas vähitellen omaltani.

– Makuulle kuulostaa diplomaattiselta ratkaisulta.

Herra levitti puhtaan pyyhkeen leveälle lepotasolle ja auttoi minut kyljelleni. Hän peitti minut lämpimällä huovalla, toi vettä ja odotti, että join. Kuritettu iho sykki. Pilluni oli herkkä ja reiteni raskaat. Pannan paikan tunsin kaulallani vielä senkin jälkeen, kun se oli poissa.

– Huimaako? hän kysyi.

– Ei. Olen vain vähän kaukana.

– Se on tavallista. Pysy siinä niin kauan kuin tarvitset.

Hän tarkisti pakaroideni ihon ja paineli kevyesti pahimpia kohtia. Iho oli kuuma mutta ehjä. Viileä geeli tuntui ensin terävältä, sitten rauhoittavalta. Hän teki tarvittavat asiat samalla huolellisuudella, jolla oli kurittanut minut.

Hetken kuluttua muistin puhelimen.

– Minulla on turvaviesti.

– Tuo puhelin on olohuoneessa. Haen sen.

Lähetin Hannalle sovitun viestin: Kaikki hyvin. Sessio ohi. Soitan huomenna.

Vastaus tuli nopeasti.

Hyvä. Muista juoda vettä. Ja älä yritä tehdä reportaasia tänä yönä.

Näytin viestin Herralle.

– Turvayhteytesi vaikuttaa järkevältä.

– Se tasapainottaa minua.

Join lisää. Vähitellen huoneen reunat tuntuivat taas tavallisilta. Piiskat olivat vain välineitä seinällä, penkki huonekalu, jonka päällä olin maannut. Kehoni ei kuitenkaan suostunut muuttamaan niitä vielä tavallisiksi.

– Oliko jokin liikaa? Herra kysyi.

– Ei. Odottaminen oli pahempaa kuin raippa.

– Huomasin.

– Ja se, kun lopetit suuseksin aina kun yritin määrätä.

– Huomasin senkin.

Katsoin häntä huovan alta.

– Sinulla on ärsyttävä tapa huomata asioita.

– Se kuuluu vastuuseen.

Hymyilin. Häpeää ei tullut. Ei katumusta eikä tarvetta selittää, että olin tehnyt tämän vain työn vuoksi. Olin antanut itseäni huoritella, kurittaa ja käyttää. Olin pyytänyt lupaa orgasmiini ja saanut sen toiselta. Kokemuksessa ei ollut mitään vahinkoa, jonka olisin joutunut muuttamaan myöhemmin hyväksi tarinaksi.

Se oli ollut hyvä jo tapahtuessaan.

Kun pystyin istumaan lepotasolla kyljittäin, huopaan kääriytyneenä ja irvistämättä kovin näkyvästi, keskustelu palasi Catherineen. Kerroin hakijoista tarkemmin ja siitä, millaisia maksuja miehet olivat ehdottaneet. Herra ei puuttunut summiin vaan tapaani ajatella turvallisuutta.

– Sinulla on hallitseva vaisto, hän sanoi. – Osaat lukea toisen reaktioita ja nautit aidosti tämän vapaaehtoisesta turhautumisesta. Se ei ole asia, jonka voisi opettaa pelkillä säännöillä.

– Kuulostaa siltä, että seuraavaksi tulee mutta.

– Mutta sinulla on vielä liian vähän kokemusta ottaaksesi yksin tuntemattomia miehiä kotiisi tai mennäksesi heidän luokseen rahasta. Et vielä tiedä, mitä et huomaa.

– Senkin tiesin sinun sanovan.

– Silti tulit kysymään.

– Koska en halunnut vastaukseksi pelkkää kieltoa. Haluan oppia.

Herra nyökkäsi.

– Tekniikkaa voi harjoitella. Seulontaa voi opetella. Mutta minä en rakenna sinulle valmista toimintaa enkä takaa sinun hakijoitasi.

– En pyydä sitä.

Ajatus oli ollut mielessäni jo haastattelun aikana, mutta nyt pystyin muotoilemaan sen ilman että panta teki jokaisesta sanasta henkilökohtaisen.

– Sinä tunnet alistujia, joista osa etsii naisdominaa. Sinulla on turvallinen tila ja välineet. Minulla on Catherine, oma hakijajoukkoni ja halu oppia. Valitaan yksi myöhempi maksullinen sessio, jossa minä toimin dominanttina. Sinä seuraat ja puutut, jos teen jotakin väärin tai en huomaa jotakin olennaista.

– Kuka valitsee asiakkaan?

– Yhdessä. Sinä voit ehdottaa jotakuta, joka on sinulle entuudestaan tuttu ja nimenomaan haluaa naisdominantin. Minä haastattelen hänet itse. Hän tietää etukäteen, että sinä olet läsnä ohjaajana.

– Entä maksu?

– Sovitaan erikseen, kun tiedämme session rakenteen. En ole tarjoamassa ilmaista näytöstä enkä pyytämässä sinulta ilmaista koulutusta.

Herran suupieli liikahti.

– Tuosta vastauksesta tunnistan taas toimittajan.

– Hän ei lähtenyt mihinkään. Hän oli vain hetken polvillaan.

– Yksityinen alistumisesi minulle ja mahdollinen yhteistyömme pidetään erillään.

– Ehdottomasti.

– Yhteisessä sessiossa sinä et ole minun alistujani. Sinä toimit Catherinena, ja minä arvioin turvallisuutta sekä työskentelyäsi. Jos tarvitset ohjausta, sovimme etukäteen, miten annan sitä viemättä auktoriteettiasi asiakkaan edessä.

– Juuri niin.

– Silloin voimme suunnitella yhden kokeilun.

Tyytyväisyys lämmitti minua eri tavalla kuin peitto. Olin saanut jutun, käytännöllistä tietoa ja mahdollisen tien rakentaa Catherinesta muutakin kuin profiilin.

Silti yksi asia oli tärkeämpi sanoa suoraan.

– Haluan myös tulla uudelleen sinun alistettavaksesi.

Herra ei näyttänyt yllättyneeltä.

– Se ei kuulu yhteistyösopimukseen.

– Ei. Se kuuluu minulle.

– Hyvä. Puhumme siitä huomenna, kun olet nukkunut ja tiedät, miltä kehosi tuntuu.

– Entä jos tiedän jo nyt?

– Sitten tiedät sen vielä huomennakin.

Minun teki mieli väittää vastaan vain siksi, että hän oli oikeassa. Sen sijaan join lasin loppuun.

– Selvä.

– Tässä keskustelussa sinun ei tarvitse kutsua minua Herraksi.

– Tiedän. Se oli silti lähellä tulla.

Hän nauroi ensimmäistä kertaa ääneen.

Pukeuduin vierashuoneessa hitaasti. Rintaliivit, sukat, sukkahousut ja mekko palauttivat minua kerros kerrokselta ulkomaailmaan. Alushousujen kohdalla tuolilla oli tyhjä paikka. Ne olivat toisessa huoneessa ja jäisivät sinne.

Sukkahousujen sauma painui herkkää pilluani vasten. Mekon kangas liukui takapuolen yli ja sai minut irvistämään. Peilissä näytin taas siistiltä aikuiselta naiselta, joka oli käynyt tekemässä haastattelun. Kaulalla näkyi vaalea painauma. Korkea pääntie peitti siitä osan, ei kaikkea.

Olohuoneessa nostin laukun olalleni. Herra antoi minulle mukaan vesipullon ja kirjalliset jälkihoito-ohjeet. Alushousujani hän ei maininnut. En minäkään pyytänyt niitä.

Eteisessä vedin takin päälleni. Herra avasi oven.

– Lähetä huomenna viesti voinnistasi, hän sanoi.

– Lähetän.

– Ja odota ainakin aamuun ennen kuin kirjoitat jutun lopullisen johtopäätöksen.

– Hanna käski samaa.

– Järkevä nainen.

– Hän nauttii liikaa ollessaan oikeassa.

Astuin käytävään. Herra ei suudellut minua eikä palauttanut kohtausta viimeisellä käskyllä.

Hissiä odottaessani otin puhelimen esiin. Akille lähti yksi sana.

Nouto.

Hän vastasi peukuttamatta tai kyselemättä. Kyllä, Valtiatar.

Aki oli kadun varressa kahdentoista minuutin kuluttua. Hän nousi autosta heti nähdessään minut, kiersi takakontin kautta ja avasi takaoven. Katse kävi kasvoissani ja kaulani painaumassa, mutta hän ei kysynyt siitä.

– Minne, Valtiatar?

Laskeuduin takapenkille varovasti. Kuritetun takapuolen osuminen istuimeen sai minut vetämään terävästi henkeä. Aki odotti liikkumatta, kunnes olin löytänyt asennon ja vetänyt mekonhelman polvilleni.

– Kotiin, sanoin.

Hän sulki oven, kiersi kuljettajan paikalle ja jäi odottamaan seuraavaa käskyäni.

Kaulallani tuntui yhä Herran panta, vaikka sitä ei enää ollut. Aki katsoi minua taustapeilistä ja odotti.

– Aja, sanoin.

Vasta sitten auto lähti liikkeelle.