Tilaaja

Hanna vastasi haastattelukutsuuni kertomalla miehensä pienestä kullista ja omasta halustaan kokeilla suurempaa. Heidän kotonaan ymmärsin nopeasti, ettei fantasia ollut vain Hannan.

Sisältömerkintä: Cuckold-fantasia ja seksuaalinen puhe.

Miehelläni on pieni kulli, ja hän tietää, että minä haluan isompaa.

Se oli Hannan lähettämän viestin ensimmäinen lause.

Olin julkaissut verkkojulkaisussani kaksi fetissiartikkelia ja pyytänyt niiden jälkeen yhteydenottoja pariskunnilta, jotka olivat puhuneet cuck-kuviosta mutta eivät vielä toteuttaneet sitä. Olin varautunut saamaan elämäntarinoita, tunnustuksia, varovaisia tunnusteluja ja miehiä, jotka yrittäisivät ilmoittaa vaimonsa mukaan haastatteluun tämän tietämättä. Ensimmäinen varteenotettava vastaus tuli naiselta, joka ratkaisi aiheen, osapuolet ja keskeisen mittasuhteen yhdellä virkkeellä.

Hanna kertoi olevansa kolmekymmentävuotias. Hänen miehensä Aki oli kolmekymmentäyksi, ja he olivat olleet naimisissa kymmenen vuotta. Hän oli tilannut julkaisuani ensimmäisestä numerosta lähtien ja lukenut molemmat fetissijutut. Aki tiesi viestistä, suostui haastatteluun ja istui hänen vieressään sitä kirjoitettaessa.

Se haluaa tietää, vastasinko liian suoraan, Hanna kirjoitti.

Et vastannut, kirjoitin takaisin.

Minä sanoin sille samaa.

He olivat puhuneet fantasiasta noin vuoden. He eivät olleet kutsuneet mukaan toista miestä eivätkä kokeilleet järjestelyä kenenkään ulkopuolisen kanssa. Se riitti minulle alustavaksi vastaukseksi. Sovimme, että haastattelisin heitä heidän kotonaan. Lähetin käyttötarkoituksen, anonymisointia koskevat tiedot ja arvion tapaamisen kestosta. Hanna vastasi osoitteella ja kysyi, joinko kahvini mustana vai maidolla.

Hän ei lähettänyt kuvaa itsestään. Minä en pyytänyt.

Se osoittautui hyväksi päätökseksi heti, kun Aki avasi heidän ulko-ovensa ja Hanna tuli olohuoneesta eteiseen.

Aki oli siisti, tavallisen hyvännäköinen mies tummassa neuleessa ja vaaleassa kauluspaidassa. Hän tervehti kädestä, otti takkini ennen kuin ehdin etsiä sille paikkaa ja asetti kenkieni viereen vierastossut, joita en käyttänyt. Huomioni siirtyi Hannaan heti, kun hän tuli eteiseen.

Hannan vaaleat hiukset olivat suorat, kiiltävät ja niin huolellisesti laitetut, ettei niitä voinut erehtyä pitämään aamun sattumana. Täytetyt huulet olivat pehmeän vaaleanpunaiset. Lyhyt, vartaloa myötäilevä neulemekko jätti polvet paljaiksi ja teki silikonirinnoista näkyvän osan tervehdystä ilman, että kaula-aukko oli erityisen syvä. Rakennekynsissä oli sama vaalea sävy kuin huulissa. Reidet näyttivät siltä, että niitä käytettiin muuhunkin kuin mekkojen kannattelemiseen.

Kokonaisuus oli rakennettu, kallis ja vähän yliampuva. Hanna näytti erittäin seksikkäältä. Olisin pitänyt häntä seksikkäänä vähemmälläkin työllä, mutta en nähnyt mitään syytä teeskennellä, ettei työ parantanut lopputulosta.

Hanna kumartui lyhyeen, kevyeen halaukseen niin, etteivät meikki, rinnat ja käsilaukkuni törmänneet toisiinsa.

– Ihana kun tulit. Anna takki Akille, se laittaa sen.

Aki oli jo laittanut.

Talo oli suurempi kuin kaksi ihmistä tarvitsivat. Sen huomasi ilman huoneiden laskemista. Eteisen jälkeen avautui korkea olohuone, jonka toisella puolella olivat suuret ikkunat ja toisella avokeittiö kivitasoineen. Pinnat näyttivät uusilta, sohvia oli kaksi ja kumpikin olisi riittänyt tavallisen kaksion olohuoneeseen. Vaaleat tekstiilit, messinginväriset yksityiskohdat ja seinän kokoinen peili olivat selvästi yhden ihmisen valintoja.

– Hanna suunnitteli sisustuksen, Aki sanoi, kun huomasi katseeni.

– Minä valitsin, Hanna korjasi. – Suunnittelija suunnitteli.

– Ja minä maksoin.

– Niin. Kaikilla oli oma tehtävä.

Aki hymyili. Hän ei sanonut sitä marttyyrina eikä Hanna näyttänyt kuulleen mitään huomautettavaa. Talon työnjako oli esitelty.

Olohuoneen pöydällä odottivat kahvi, kolme kuppia ja pieni tarjotin, jolla oli hedelmiä ja leivoksia. Aki kaatoi minulle kahvia ja muisti maidon kysymättä uudelleen. Hanna istui vastapäätä minua sohvan kulmaan, veti mekon helmaa reisensä päältä ehkä sentin alemmas ja risti jalkansa. Aki valitsi nojatuolin hänen sivultaan. Hän jäi vähän kauemmas meistä kuin huoneen muu väljyys olisi vaatinut.

Asetin nauhurin pöydälle ja muistikirjan polvelleni.

– Käydään ensin läpi, mihin aineistoa voidaan käyttää, sanoin.

Kertasin sovitut asiat. He saisivat peitenimet, paikkakuntaa tai tunnistettavia yksityiskohtia kodista ei julkaistaisi, ja haastattelun pystyi keskeyttämään. Hanna nyökkäili nopeasti. Aki kuunteli, kysyi yhden täsmennyksen siitä, saisivatko he tarkistaa omat suorat lainauksensa, ja tyytyi vastaukseeni.

– Nauhoitus sopii? kysyin.

– Sopii, Hanna sanoi.

– Sopii, Aki vahvisti.

Kytkin nauhurin päälle.

– Kumpi teistä otti fantasian ensimmäisen kerran puheeksi? kysyin.

– Minä, Hanna sanoi.

– Tavallaan, Aki sanoi samaan aikaan.

Hanna käänsi päätään.

– Miten niin tavallaan?

– Sinä sanoit sen. Minä kysyin, tarkoititko oikeasti.

– Eli minä otin sen puheeksi.

– Niin.

Hanna kääntyi takaisin minuun tyytyväisenä siihen, että tapahtumien oikea järjestys oli palautettu.

Hän oli aina katsellut muita miehiä eikä yrittänyt peittää sitä Akilta. Baarissa hän saattoi sanoa ääneen, kuka oli hyvännäköinen. Kesällä hän saattoi jäädä katsomaan paitatonta miestä rannalla ja kommentoida tämän vatsaa vielä kotimatkalla. Flirttailu ei ollut avioliiton ulkopuolinen vahinko vaan heidän yhteistä kieltään, vaikka Hanna puhui sitä sujuvammin.

– Minä en ymmärrä, miksi pitäisi teeskennellä, ettei hyvännäköisiä miehiä näe, Hanna sanoi. – Aki näkee kauniit naiset ihan samalla tavalla. Se vain yrittää olla kohtelias ja katsoo niitä silloin, kun luulee, etten huomaa.

– Huomaatko yleensä? kysyin.

– Aina.

Aki ei yrittänyt kiistää.

Vuotta aikaisemmin Hanna oli alkanut viedä puhetta pidemmälle. Hän ei enää sanonut vain jonkun miehen olevan komea. Hän sanoi Akin kuullen miettivänsä, miltä tämän vartalo tuntuisi tai kuinka suuri kulli tällä mahtoi olla. Ensimmäisen kerran hän oli tehnyt sen ääneen paluumatkalla ravintolasta, jossa kookas mies oli katsonut häntä pitkään baaritiskillä.

– Sanoin autossa, että sillä oli varmaan iso, Hanna kertoi. – Ja että olisin halunnut nähdä, olinko oikeassa.

– Minä ajoin, Aki sanoi.

– Muistan kyllä.

– Ajattelin vain, että tämä yksityiskohta kertoo, miksi en vastannut heti.

– Mitä ajattelit? kysyin Akilta.

Hän vilkaisi Hannaa. Hanna kohotti kulmiaan, kuin vähempi suoruus olisi tuottanut hänelle pettymyksen.

– Kiihotuin, Aki sanoi. – Ensin siitä, että Hanna oli sanonut sen noin suoraan. Sitten siitä miehestä. Tai oikeastaan siitä, mitä Hanna kuvitteli sen kanssa.

– Et loukkaantunut vertailusta?

– En. Kyllä minä tiedän, minkä kokoinen olen.

Hanna nojasi sohvan selkänojaan.

– Pieni. Ei mikään mikropenis, mutta pieni.

Aki otti kahvikupin käteensä. Hänen ilmeessään ei näkynyt loukkaantumista eikä yritystä peittää sitä.

– Niin, hän sanoi. – Melko pieni.

– Minä pidän isommasta, Hanna jatkoi. – Olen aina pitänyt. Akin kulli toimii siihen, mihin sitä käytetään, mutta ei se tunnu samalta kuin iso.

Kynäni jäi hetkeksi paperille. Keskustelu oli edennyt viidessätoista minuutissa siihen kohtaan, johon osa haastateltavista tarvitsi kaksi tapaamista ja sähköpostitse lähetetyn varmistuksen siitä, saiko sanaa penis todella käyttää julkaisussa. Hanna oli aloittanut sanasta kulli eikä näyttänyt suunnittelevan paluuta yleiskieleen.

– Miltä sinusta tuntuu kuulla tuo? kysyin Akilta.

– Hyvältä tässä tilanteessa.

– Entä jossakin toisessa?

Hän mietti.

– Jos Hanna sanoisi sen riidassa loukatakseen, se olisi eri asia. Nyt me molemmat tiedämme sen. Ja se kuuluu fantasiaan.

Hanna ojensi tyhjän lasinsa miehelleen kesken vastauksen.

– Tuotko kylmää vettä?

Aki otti lasin ja nousi. Keittiöön oli neljä askelta. Hän täytti lasin jääkaapin ovessa olevasta annostelijasta, lisäsi kaksi jääpalaa ja toi sen takaisin. Hanna kosketti ohimennen hänen rannettaan ottaessaan lasin.

– Kiitos.

Aki istuutui uudelleen. Hänen äänensä ei ollut muuttunut eikä ajatus kadonnut.

– Minua kiihottaa myös se, että hän sanoo sen jonkun muun kuullen, hän jatkoi. – Että minun ei tarvitse yrittää näyttää paremmalta kuin olen.

– Sinä olet monessa asiassa oikein hyvä, Hanna sanoi. – Kullin koossa et ole erityisen lahjakas.

– Se ei ole ollut ihan minun päätettävissäni.

– Siksi siitä on turha ottaa henkilökohtaisesti.

Hanna sanoi sen vilpittömästi. Hänen maailmassaan miehen penis oli yksi ominaisuus muiden joukossa: arvioitava, käyttökelpoinen ja tarvittaessa korvattavissa välineellä. Aki näytti hyväksyneen järjestelmän jo ennen minua.

Kysyin, milloin puhe oli muuttunut yhteiseksi fantasiaksi. Aki kertoi ottaneensa asian esiin samana iltana sängyssä. Hän oli kysynyt, oliko Hanna todella halunnut ravintolan miestä. Hanna oli vastannut halunneensa ainakin nähdä tämän alasti. Aki oli kysynyt, olisiko hän antanut miehen panna, jos siihen olisi tullut turvallinen mahdollisuus.

– Minä sanoin kyllä, Hanna kertoi. – Silloin Akilla seisoi kovempana kuin yleensä.

Aki hieraisi peukalolla kahvikupin korvaa.

– Se oli aika selvä reaktio.

– Mitä tapahtui sen jälkeen? kysyin.

– Me panimme keskenämme ja puhuimme siitä miehestä, Hanna sanoi. – Tai minä puhuin. Aki kyseli, mitä olisin halunnut sen tekevän.

– Ja se jäi mukaan seksiinne?

– Jäi. Miehet vaihtuivat. Joskus joku, jonka olin nähnyt oikeasti. Joskus joku keksitty. Mutta sen piti aina olla selvästi Akia isompi.

Aki nojasi kyynärpäät reisilleen. Hän puhui nyt helpommin kuin haastattelun alussa.

– Aluksi kuvittelin olevani mukana samalla tavalla kuin tavallisessa kolmen kimpassa. Sitten huomasin, ettei se ollut se kohta, joka minua eniten kiihotti.

– Mikä oli?

– Se, että Hanna halusi sitä miestä enemmän kuin minua siinä hetkessä. Että minä näin sen enkä saanut vaihtaa tilannetta takaisin sellaiseksi, jossa tiedän, mitä tehdä.

Hanna katsoi miestään sivulta tyytyväisenä.

– Se haluaa tulla vähän mustasukkaiseksi, hän sanoi.

– Vähän, Aki myönsi.

– Mutta ei liikaa.

– En minä tiedä etukäteen, missä kohtaa se olisi liikaa.

– Siksi meidän pitäisi kokeilla.

Hanna sanoi sen kuin kyse olisi ollut uudesta poreammeen ohjelmasta, jonka ominaisuudet selviäisivät käynnistämällä. Hän seurasi kuitenkin tarkasti Akin reaktiota.

Olohuoneen pöydällä värisi puhelin. Aki vilkaisi näyttöä, nousi ja pyysi anteeksi keskeytystä.

– Tämä on työmaalta. Minun pitää vastata.

Hän siirtyi keittiön saarekkeen luo mutta ei poistunut huoneesta.

– Aki tässä. Ei nosteta ennen kuin suunnitelma on hyväksytty. Siirrä se maanantaiaamuun. Jos tulee lasku odotuksesta, laita minulle.

Hän kuunteli hetken.

– Niin, minä soitan tilaajalle. Selvä.

Aki lopetti puhelun, lähetti nopeasti viestin ja palasi nojatuoliin.

– Rakennusala? kysyin.

– Oma yritys. Meillä on pari kohdetta kesken.

– Se tarkoittaa, että sillä on aina pari kohdetta kesken, Hanna sanoi. – Ja sitten se väittää olevansa vapaalla.

– Nyt olen.

– Puhelin sanoi muuta.

– Puhelin hävisi.

Aki käänsi näytön alaspäin pöydälle, nosti kahvipannun ja kysyi Hannalta, halusiko tämä tuoretta.

– Oletteko kokeilleet fantasiaa keskenänne myös välineellä? kysyin.

Hanna hymyili Akille.

– Se osti minulle ison dildon.

– Kuinka asia tuli puheeksi?

– Minä näytin yhden verkosta.

– Näytit kuusi, Aki sanoi.

– Yksi niistä oli selvästi paras.

– Ja kallein.

– Sinä kysyit, minkä haluan.

– Kysyin.

– Sitten ei pidä valittaa, kun vastaan.

Aki ei näyttänyt valittavan. Hän kertoi tilanneensa lelun ja antaneensa paketin Hannalle avaamattomana. Ensimmäisen kerran Hanna oli käyttänyt sitä itse heidän makuuhuoneessaan. Aki oli istunut vuoteen jalkopäässä katsomassa.

– Oliko se sovittu katseluasetelma? kysyin.

– Ei noin hienolla sanalla, Hanna sanoi. – Sanoin, että se saa katsoa mutta ei koskea minuun eikä itseensä ennen kuin annan luvan.

Akin polvi liikkui kerran. Hän huomasi sen itse ja asetti jalkansa uudelleen.

– Miltä se tuntui? kysyin häneltä.

– Siltä, että fantasia tuli lähemmäs. Lelu ei tietenkään ollut toinen mies. Mutta Hanna reagoi kokoon eri tavalla kuin minuun. Minä näin sen.

– Oliko se vaikeaa?

– Oli. Ja juuri siksi hyvää.

– Minä en säästellyt sen tunteita, Hanna sanoi. – Sanoin, että dildo täytti minut paremmin. Aki halusi kuulla sen.

– Halusitko? kysyin.

– Halusin.

Vastaus tuli ilman vilkaisua Hannaan.

– En halua, että Hanna esittää minun takiani dildon tuntuneen huonommalta kuin se tuntui. Se, että hän nauttii jostakin, mihin minä en pysty, on koko fantasian ydin.

Hannan katse siirtyi hänen miehestään minuun.

– Entä sinä? hän kysyi. – Pidätkö sinä isoista?

– Nyt sinä haastattelet minua.

– Sinä saat jättää vastaamatta.

Hän sanoi sen kohteliaasti mutta katsoi suutani tavalla, joka ei ollut kohtelias. Aki huomasi saman. Hänen asentonsa pysyi rauhallisena, mutta hengitys syveni ja katse kävi vaimonsa kasvoissa ennen kuin palasi minuun.

Olisin voinut palauttaa keskustelun kokonaan ammatilliseksi. Se olisi ollut helppoa ja vähän epärehellistä.

– Pidän, sanoin. – Kookas kulli ei tee miehestä automaattisesti hyvää panijaa, mutta en minä kokoa haittanakaan pidä.

Hanna hymyili hitaasti.

– Arvasin.

– Mistä?

– Tavasta, jolla kysyit dildosta.

– Kysyin melko tavallisen jatkokysymyksen.

– Niin sinä varmaan ajattelit.

Hän laski vesilasin pöydälle. Rakennekynsi napsahti lasia vasten. Katse kulki kasvoistani rinnalleni ja siitä muistikirjaan, aivan kuin työväline olisi ollut ainoa asia, joka esti häntä jatkamasta alemmas.

Minä katsoin takaisin. Halusin tietää, tuntuivatko hänen rintansa yhtä kiinteiltä kuin näyttivät ja oliko huulissa vielä täytteen alla pehmeyttä.

– Olet muuten hoikempi kuin kuvittelin, Hanna sanoi.

– Millä perusteella kuvittelit vartaloani?

– Tekstien perusteella. Ja ehkä minä mietin muutenkin, miltä näyttäisit.

– Hanna, Aki sanoi.

Nimi tuli melkein hengähdyksenä.

Hanna käänsi katseensa mieheensä.

– Mitä?

Aki pudisti päätään ja hymyili vähän. Farkkujen etumus oli alkanut kiristyä. En jäänyt tuijottamaan, mutta toimittajan ammattiin kuului huomata myös asioita, joita ei kirjattu julkaistavaan tekstiin.

Palautin kynäni paperille.

– Kun otatte ensimmäisen miehen mukaan, mikä Akin paikka olisi?

Hanna vastasi tällä kertaa hitaammin.

– Haluan sen olevan paikalla ainakin jollakin tavalla. En tiedä, istuisiko se huoneessa vai näkisikö osan. Haluan, että se tietää, mitä tapahtuu, ja joutuu näkemään minun haluavan sitä miestä.

– Haluaisitko Akin osallistuvan?

– En ensimmäisellä kerralla. En halua kolmen kimppaa, jossa jokainen odottaa omaa vuoroaan ja yrittää olla reilu.

Aki nyökkäsi.

– Jos minä olisin koko ajan koskemassa Hannaan tai odottamassa vuoroani, tilanne palautuisi helposti minuun. Minä haluan tietää, miltä tuntuu olla sivussa.

– Kokonaan?

– En välttämättä fyysisesti kaukana. Mutta niin, ettei minulla ole automaattista oikeutta osallistua.

– Entä jos mustasukkaisuus ei tunnukaan hyvältä?

Aki nojasi takaisin tuoliin.

– Sitten tiedämme sen. En minä halua mennä liian pitkälle. Mutta en myöskään halua päättää etukäteen, etten kestä mustasukkaisuutta.

Hanna käänsi toisen jalkansa ristiin. Mekon helma nousi takaisin sen sentin, jonka hän oli alussa vetänyt alas.

– Minä en halua ketä tahansa isokullista miestä, hän sanoi. – Sen pitää olla sellainen, jonka seurassa unohdan vähän hyvät tapani.

– Mitä se tarkoittaa?

– Että se ottaa tilanteen haltuun. Ei kysele joka välissä, mitä minä nyt haluaisin, kun olen kerran kertonut rajat. Aki osaa hommansa, mutta se kyselee koko ajan, olenko tyytyväinen. Minä haluan miehen, joka olettaa minun tottelevan.

– Haluatko sinä totella?

Hanna katsoi minua hetken ennen vastaamista.

– Jos mies saa minut haluamaan sitä.

Hanna halusi kohdata jonkun, jonka auktoriteetti tuntuisi ruumiissa ennen kuin sitä tarvitsisi perustella.

Kysyin, mitä he pelkäsivät fantasian toteuttamisessa. Hanna pelkäsi lähinnä sitä, että valittu mies olisi pettymys: väärällä tavalla itsevarma, huono lukemaan tilannetta tai kiinnostuneempi omasta suorituksestaan kuin hänestä. Aki pelkäsi omaa reaktiotaan vähemmän kuin sitä, että yrittäisi peittää sen ja pilaisi tilanteen jälkikäteen.

Kumpikaan ei puhunut avioliitostaan särkyvänä esineenä. He puhuivat asiasta, jota halusivat yhdessä eri syistä. Hanna halusi miehen. Aki halusi nähdä vaimonsa haluavan miestä.

– Miksi ette ole vielä etsineet ketään? kysyin.

Hanna ja Aki katsoivat toisiaan. Ensimmäistä kertaa kumpikaan ei näyttänyt pitävän vastausta itsestään selvänä.

– Koska suurin osa miehistä ei ymmärtäisi Akia, Hanna sanoi lopulta. – Jos sanoisin baarissa jollekin, että mieheni haluaa katsella, se kuvittelisi joko saavansa meidät molemmat tai että Aki on joku vitsi.

– Ja sinä et halua kumpaakaan.

– En. Aki ei ole siinä siksi, että vieras mies pääsee nöyryyttämään sitä miten sattuu. Minä saan sanoa sen kullia pieneksi. Se ei tarkoita, että annan saman oikeuden kenelle tahansa.

Aki katsoi vaimoaan, ja hänen ilmeensä pehmeni hetkeksi.

– Jos minä valitsen ehdokkaat ja sovin käytännöt, alan helposti ohjata koko tilannetta, Aki sanoi. – Silloin saan pitää hallinnan itselläni.

– Haluatko, että Hanna valitsee yksin?

– Haluan hänen haluavan miestä itse. En siksi, että tämä täyttää minun laatimani vaatimukset.

– Minulla on kyllä vaatimuksia, Hanna sanoi.

– Se on tullut selväksi.

– Iso kulli ei yksin riitä. Sellaisia löytyy varmasti miehiltä, joiden kanssa en haluaisi viettää edes hissimatkaa. Sen pitää olla siisti, hyvännäköinen ja sellainen, joka ei ala esitellä itseään Akille kuin olisi tullut työhaastatteluun. Ja sen pitää kestää se, että minä sanon suoraan mitä haluan.

– Entä sinun vaatimuksesi? kysyin Akilta.

– Että hän kuuntelee Hannaa eikä yritä käyttää fantasiaa tekosyynä rajojen ohittamiseen. Minun ei tarvitse pitää hänestä ystävänä. Mutta minun pitää pystyä olemaan samassa tilassa ja tietää, ettei hän ala kilpailla kanssani siitä, kumpi omistaa Hannan.

– Kukaan ei omista minua, Hanna sanoi.

– Juuri sitä tarkoitan.

Hanna hyväksyi korjauksen pienellä nyökkäyksellä.

– En minä etsi salaista poikaystävää, Hanna sanoi. – Jos alan valehdella Akille siitä, missä olen ja kenen kanssa, koko jutusta katoaa se osa, joka meitä kiihottaa. Haluan, että Aki tietää tarpeeksi voidakseen kuvitella loput.

Akin käsi kiristyi hetkeksi kupin ympärille. Hän hymyili vasta, kun Hanna huomasi reaktion.

– Tuota se tekee kotonakin, hän sanoi. – Sanoo yhden asian ja jättää minut miettimään kaikkea muuta.

– Se toimii näköjään edelleen, Hanna vastasi.

He eivät olleet tehneet ilmoitusta, ladanneet parinvaihtosovellusta tai pyytäneet tuttavaa mukaan. Hanna ei halunnut selata miehiä katalogina, eikä Aki halunnut toimia vaimonsa puolesta rekrytoijana. Toistaiseksi he odottivat, että sopiva mies löytyisi jostakin.

Haastattelu oli kestänyt lähes kaksi tuntia, kun sammutin nauhurin.

– Minulla on tuolla alakerrassa pieni sali, Hanna sanoi heti. – Haluatko nähdä?

Hän halusi näyttää tilan, jossa hänen vartalonsa oli rakennettu, ja minä halusin nähdä sen.

Aki keräsi kupit tarjottimelle.

– Minä vien nämä ja tulen perässä.

Hanna johdatti minut portaita alas. Alakerrassa oli saunaosasto, jonka tumma laatoitus jatkui suihkutilasta suureen poreammeeseen. Pyyhkeet olivat siisteinä pinoina avohyllyllä, ja lasiseinän takana sauna näytti siltä, ettei siellä ollut koskaan kuivattu uimapukua tai jätetty tyhjää shampoopulloa nurkkaan.

– Akin idea, Hanna sanoi poreammeesta. – Minun piti valita malli, koska se olisi ottanut ensimmäisen, jossa oli tarpeeksi suuttimia.

– Se oli hyvä tarjous, Aki sanoi takanamme.

Hän oli seurannut alas ja sytytti käytävän toisen valon. Hanna avasi seuraavan oven.

Kuntosali oli pieni vain talon muuhun mittakaavaan verrattuna. Siellä oli juoksumatto, säädettävä penkki, käsipainorivi, taljalaite ja kyykkyteline. Yhdellä seinällä oli peili. Kahvoissa näkyi käyttöä, ja taululle oli kirjoitettu treenit sekä painot siistillä käsialalla.

Hanna meni tangon luo ja laski kätensä sen päälle.

– Tässä minä pidän huolta siitä, että kaikki Akin maksama näyttää hyvältä.

– Minä maksan mielelläni, Aki sanoi.

– Niin pitääkin. Hyvä sijoitus.

Hanna kääntyi peilin puoleen ja tarkisti sivusta vartalonsa linjan. Ele oli niin tottunut, ettei se ollut poseerausta minulle. Hän tiesi, mitä työ oli tehnyt reisille, pakaroille ja vyötärölle, ja piti tulosta omanaan riippumatta siitä, kuka oli maksanut välineet.

– Teetkö ohjelmasi itse? kysyin.

– Teen. Vaihdan liikkeitä, jos kyllästyn.

– Tai jos ne ovat vaikeita, Aki sanoi.

Hanna katsoi häntä peilin kautta.

– Vaikeiden ja huonojen liikkeiden välinen raja on mielipidekysymys.

– Kyykyt eivät muutu huonoiksi sillä, ettet pidä niistä.

– Aki on katsonut kaksi videota ja pitää itseään nyt valmentajana.

– En minä pidä.

– Hyvä.

Hanna otti tangosta kiinni ja asetti sen hartioilleen ilman painoja. Hän teki yhden rauhallisen kyykyn näyttääkseen, ettei liikkeessä ollut mitään vikaa, ja palautti tangon telineeseen.

– Minä kyllä treenaisin kovempaa, jos joku osaisi käskeä oikein, hän sanoi. – Akin kanssa alan neuvotella heti.

– Koska sinä tiedät, että minä annan periksi, Aki vastasi.

– Niin. Ei siinä silloin ole mitään jännittävää.

– Millainen valmentaja saisi sinut olemaan neuvottelematta? kysyin.

Hanna jäi tangon eteen. Hän katsoi minua peilin kautta samalla tavoin kuin oli olohuoneessa katsonut muistikirjani yli.

– Mies, joka ei pyydä nätisti jokaista toistoa. Sellainen, joka katsoo kerran ja tietää, milloin minä pystyn vielä jatkamaan, vaikka väittäisin muuta. Ja jonka kuullen minua vähän hävettäisi luovuttaa.

Aki nojasi ovenkarmiin. Hänen kasvoiltaan näki, että kuntosalikeskustelu oli siirtynyt samaan fantasiaan, josta olimme puhuneet yläkerrassa.

Herra tuli mieleeni. Kuvittelin hetken Hannaa väittämässä hänelle vastaan.

– Minä tunnen yhden miehen, sanoin.

Hanna kääntyi kokonaan minua kohti.

– Personal trainerin?

– Miehen, joka saattaisi sopia sinulle personal traineriksi. Hän osaa antaa ohjeita tavalla, jota ei tee mieli muuttaa omaksi ehdotukseksi.

– Onko se hyvännäköinen?

– Minusta on.

– Iso?

– Hän ei ole tulossa tänne todistamaan ominaisuuksiaan etukäteen.

Hanna hymyili.

– Eli on.

– Eli minä en vastannut.

Aki irrotti olkapäänsä ovenkarmista.

– Tietääkö hän tällaisista kuvioista? hän kysyi.

– Tietää. Ja hän osaa pitää eri ihmisten halut erillään toisistaan.

– Voisitko kysyä sitä tänne? Hanna sanoi. – Näkisi salin ja minut. Sitten huomaisi varmaan aika nopeasti, osaako se käskeä.

– Hän tapaisi teidät molemmat, sanoin.

– Tietenkin.

Hanna vastasi heti. Aki hitaammin.

– Minulle sopii, hän sanoi. – Haluaisin tavata hänet ennen kuin mitään muuta sovitaan.

Kiinnostus näkyi hänen kasvoillaan yhtä selvästi kuin jännitys.

– Minä otan häneen yhteyttä, sanoin. – Jos hän on kiinnostunut, sovin tapaamisen tänne.

Hanna tarttui heti puhelimeensa.

– Minä lähetän muutaman päivän, jolloin meille sopii.

– Hyvä, sanoin.

Yläkerrassa Aki auttoi takin päälleni ja avasi oven. Hanna seisoi hänen vieressään, toinen käsi miehensä käsivarrella. Talon lämpö jäi selkäni taakse, kun astuin ulos.

– Laitatko viestin heti, kun olet puhunut sille? Hanna kysyi.

– Laitan.

– Vaikka vastaus olisi ei?

– Vaikka vastaus olisi ei.

Hän nyökkäsi. Aki kiitti haastattelusta ja sanoi odottavansa yhteydenottoani. Hanna oli tilannut verkkojulkaisuani sen alusta lähtien. Poistuessani heidän pihastaan minusta tuntui, että hän oli juuri tehnyt ensimmäisen paljon henkilökohtaisemman tilauksensa.