Pois nauhalta

Päivän viimeisen haastattelun puolivälissä Hanna alkoi kuvailla minua naisena, jonka hän voisi valita, ja nauhurini punainen valo paloi meidän välissämme.

Siihen asti keskustelu oli pysynyt ammatillisena. Olin viettänyt lomakeskuksessa koko päivän kuunnellen, havainnoiden ja yrittäen erottaa toisistaan käyttökelpoiset sitaatit, kohteliaat valheet sekä asiat, jotka ihmiset kertoivat vain siksi, että heidän puolisonsa istui vieressä. Lomakeskus oli hiljentynyt tuntia aikaisemmin. Käytävältä kuului silloin tällöin askelia, ja jossakin läheisessä mökissä naurettiin niin kovaa, että ääni kantautui seinän läpi vaimeana mylvintänä.

Hannan ja Akin huoneessa oli rauhallista. Istuin pienen pöydän ääressä muistikirja avoinna ja nauhuri sen vieressä. Hanna oli asettunut minua vastapäätä vuoteen laidalle. Aki istui nojatuolissa vähän hänen takanaan, t-paita päällä ja nilkka toisen polven varassa.

Olin syönyt päivälliseksi puolikkaan sämpylän ja liikaa kahvia. Se ei yleensä parantanut keskittymiskykyä enää yhdentoista jälkeen, mutta Hannan kohdalla ongelmani oli päinvastainen. Huomasin hänen suunsa jokaisen pienen liikkeen ja sen, miten katse viipyi minussa vielä vastauksen päätyttyäkin.

Pidin kynän paperissa.

– Kumpi teistä tavallisesti tekee aloitteen? kysyin.

– Riippuu siitä, mitä tarkoitat aloitteella, Hanna vastasi.

– Kumpi huomaa kiinnostavan ihmisen? Kumpi ottaa asian ensimmäisenä puheeksi? Kumpi lopulta päättää, että juuri tämä henkilö sopii teille?

Hanna vilkaisi Akia, vaikka vastaus oli hänellä valmiina.

– Minä huomaan ja minä valitsen. Joskus Aki saattaa sanoa, että joku vaikuttaa kiinnostavalta, mutta valinta on minun.

– Ja se sopii sinulle? kysyin Akilta.

– Se on koko asian pointti.

– Ettet saa valita?

– Juuri se. Jos Hanna kysyisi minulta listaa sopivista naisista ja valitsisi siitä yhden, minä olisin käytännössä järjestänyt itselleni kolmen kimpan. Ei se ole se, mitä minä haluan.

Hän sanoi asian samalla mutkattomalla äänellä, jolla oli aikaisemmin kertonut varaavansa vaimolleen ja tämän seuralaiselle hotellihuoneen. Sivuun jääminen oli hänen oma halunsa, ei Hannan hänelle määräämä osa.

– Mitä sinä sitten saat katsomisesta? kysyin.

Aki mietti hetken.

– Näen, millainen Hanna on silloin, kun hän haluaa jotakuta eikä minun kuulu tehdä asialle mitään. Joskus parasta on se, ettei minulta odoteta edes osallistumista.

– Entä jos tekee mieli osallistua?

– Sitten tekee mieli. Se ei ole sama asia kuin lupa.

Kirjoitin vastauksen lähes kokonaan. Aki odotti, kunnes kynäni pysähtyi.

– Nauhoitatko muuten vielä?

Käänsin nauhuria sen verran, että punainen valo näkyi hänelle paremmin.

– Nauhoitan.

– Hyvä. Se iltapäivällä mainitsemani mökkitapaus jää sitten kokonaan taustalle. Myös se yksityiskohta, jonka kerroin myöhemmin käytävässä.

– Jää. En käytä kumpaakaan edes tunnistamattomana.

– Selvä.

Aki nyökkäsi ja rentoutui takaisin tuoliin. Hän oli tarkistanut saman asian jo käytävässä, mutta teki sen uudelleen ennen kuin keskustelu jatkui. En pitänyt sitä epäluottamuksena. Reportaasia tehdessäni olin oppinut arvostamaan ihmisiä, jotka muistivat myös muiden rajat silloin, kun omista kokemuksista puhuminen alkoi tuntua vapauttavalta.

Hanna seurasi kynääni.

– Sinä pidät Akista enemmän kuin alussa, hän sanoi.

Nostin katseeni.

– Nyt sinä haastattelet minua.

– Olinko väärässä?

– Et. Mutta sitä ei tarvitse ottaa nauhalle.

Hanna hymyili. Hänen hymynsä oli pieni ja liian henkilökohtainen siihen, että olisin voinut merkitä sen muistikirjaan vain sanalla hymyilee ja jatkaa eteenpäin.

Olin tavannut heidät ensimmäisen kerran jo kuukausia aikaisemmin. Aki oli silloin vastannut vaikeisiin kysymyksiin hieman kömpelösti ja silti suoraan. Hanna puolestaan oli osannut ensimmäisestä tapaamisesta lähtien katsoa minua niin, että tavallinen jatkokysymys alkoi tuntua mahdolliselta ehdotukselta. Olimme juoneet kahvia kahdestaan, vaihtaneet viestejä käytännön asioista ja jääneet joka kerta puhumaan pidemmäksi aikaa kuin reportaasi vaati. Minun ei tarvinnut enää pohtia, oliko välillämme seksuaalista kiinnostusta. Jouduin vain pitämään sen poissa nauhalta.

Käänsin muistikirjasta uuden sivun.

– Millä perusteella sinä valitset naisen?

– En minä valitse ominaisuuslistasta.

– Et tietenkään. Mutta jokin herättää kiinnostuksen ennen kuin tunnet ihmistä kunnolla.

Hanna tukeutui kämmenillään patjaan. Hänen katseensa kulki kasvoistani käteeni ja takaisin.

– Suoruus, hän sanoi. – Minua kiinnostaa nainen, joka ei odota, että joku muu päättää hänen puolestaan. Sellainen, joka katsoo tarkasti ja uskaltaa kysyä senkin, minkä jälkeen huoneeseen saattaa tulla hiljaista.

Kirjoitin sanat ylös, vaikka tiesin muistavani ne muutenkin.

– Kuulostaa toimittajalta.

– Ei keneltä tahansa toimittajalta.

Aki siirsi nilkkansa pois polvelta ja laski molemmat jalkansa lattialle. Katse kävi Hannassa ja sitten minussa. Hän nojasi kyynärpäät reisiinsä.

– Mitä muuta? kysyin.

Hanna antoi hiljaisuuden venyä. Se oli tavallisesti minun keinoni.

– Oma-aloitteisuus. Kyky pitää puolensa. Ja se, ettei nainen pehmennä jokaista lausettaan vain siksi, että joku mies istuu huoneessa.

Kynäni jäi paperille liikkumatta.

– Sinulla taitaa olla nyt joku tietty mielessä.

– Niin taitaa.

Hannan ilme ei muuttunut. Tunsin lämmön nousevan rintakehältä kaulalle ja vaihdoin asentoa tuolissa. Olin kuvitellut monta kertaa hänen suutelevan minua. Olin kuvitellut myös oman käteni hänen paitansa alla ja sen, miltä hänen rauhallisuutensa näyttäisi, jos saisin sen hetkeksi murtumaan. Ajatukset olivat olleet vaarattomia niin kauan kuin ne pysyivät ominani.

Nauhuri teki niistä äkkiä kolmen ihmisen yhteisen asian.

– Mistä tiedät, että valitsemasi nainen haluaa samaa? kysyin.

– Kysyn.

– Suoraan?

– Kun on oikea hetki.

– Ja jos vastaus on ei?

– Sitten se on ei. Kiinnostus ei anna minulle oikeutta toiseen ihmiseen.

Hanna vastasi asiallisesti, mutta piti katseensa minussa koko ajan.

– Eikä kyllä tarkoita lopullista päätöstä, vaikka joku olisi ensin sanonut kyllä, Aki lisäsi.

Käännyin häneen.

– Missä vaiheessa mielensä saa muuttaa?

– Missä tahansa. Silloinkin kun ollaan jo alasti tai jotain on ehditty aloittaa. Ei siinä pitäisi olla mitään epäselvää.

– Onko joku yrittänyt tehdä siitä epäselvää?

Aki vilkaisi Hannaa ennen kuin vastasi.

– On ihmisiä, jotka kuulevat ensimmäisen myöntävän vastauksen mutta eivät myöhempiä. Me emme tapaa heitä toista kertaa.

Kirjoitin senkin ylös. Lause ei kuulostanut opetellulta periaatteelta vaan käytännön säännöltä, jota Aki oli joutunut joskus soveltamaan. Hän vilkaisi nauhurin punaista valoa, eikä minun tarvinnut erikseen kertoa, että tämä osa saisi jäädä tallenteelle.

– Entä jos vastaus olisi kyllä? kysyin Hannalta.

– Silloin kysyisin, mitä hän haluaa minulta ja mitä hän haluaa Akin tekevän. Tai olevan tekemättä.

Aki hieraisi peukalolla kämmenensä reunaa. Muuten hän pysyi liikkumatta.

– Saanko minä esittää yhden vastakysymyksen? Hanna kysyi.

– Yhden.

– Miltä sinusta tuntuisi tulla valituksi?

Katsoin häntä nauhurin yli. Kysymys olisi näyttänyt paperilla vielä lähes viattomalta. Hannan äänensävy ei ollut.

– Kysytkö sinä tätä reportaasia varten?

– Niin kauan kuin tuo valo palaa, vastaan sinun kysymyksiisi.

Se oli täsmällinen vastaus ja täysin hyödytön.

Annoin kynän levätä paperilla. Haastattelussa hiljaisuutta ei tarvinnut pelätä, koska useimmat ihmiset täyttivät sen ennemmin tai myöhemmin. Hanna ei täyttänyt. Hän odotti, että minä päättäisin, kummassa roolissa vastaisin.

Katsoin muistiinpanojani. Olin saanut tarvitsemani: heidän valintansa rakenteen, Akin oman kuvauksen sivuun jäämisestä, heidän tapansa sopia siitä, kuka sai tehdä mitäkin, sekä useita käyttökelpoisia sitaatteja. Viimeinen sovittu aihe oli käsitelty. Työn jatkaminen olisi ollut pelkkä tekosyy pysyä suojassa sen takana.

– Siinä oli kaikki nauhalle, sanoin.

Lausuin päivämäärän, haastateltavien nimet ja päättymisajan. Painoin pysäytysnappia. Punainen valo sammui.

Merkitsin muistikirjaan saman kellonajan ja vedin viimeisen rivin alle viivan. Suljin kirjan, kiersin kuminauhan sen ympärille ja sujautin sen laukkuuni. Nauhuri meni omaan suojakoteloonsa. Tarkistin vielä, ettei pöydälle ollut jäänyt irrallisia papereita, ja vedin laukun vetoketjun kiinni.

Hanna odotti koko ajan. Hän ei liikkunut lähemmäs eikä yrittänyt käyttää hyväkseen sitä, että olin jo vastannut hänelle katseellani enemmän kuin toimittajana olisi ollut viisasta.

Kun laukku oli kiinni, huoneessa vallitsi muutaman sekunnin hiljaisuus.

– Entä jos minä valitsisin sinut? Hanna kysyi.

Kysymys tuntui erilaiselta ilman nauhurin valoa. Sillä oli nyt seuraus, eikä minun tarvinnut miettiä, voisiko vastauksen litteroida.

Katsoin Akia.

– Haluatko sinä todella jäädä sivuun katsomaan?

– Haluan.

– Et odota, että tilanne muuttuu myöhemmin sinun vuoroksesi?

– En. Jos haluaisin muuta, sanoisin sen nyt.

Hän vastasi rauhallisesti. Hanna antoi hänen puhua itse.

Sitten hän kääntyi minuun.

– Jäätkö meidän seuraamme nyt, kun et enää ole täällä toimittajana?

– Jään.

Nousin ja vein laukun eteisen kaappiin. Työnsin sen ylähyllylle niin, ettei nauhuri jäisi näkymään edes oven raosta, ja suljin kaapin. Hanna tuli perässäni, sulki eteisen oven, käänsi lukon ja jätti avaimen paikoilleen. Siihen asti olin ollut huoneessa toimittajana. Kun palasin vuoteen luo, olin vain Katri.

Hanna tuli luokseni.

– Aki saa katsoa, mutta ei koskea ilman erillistä lupaa, hän sanoi. – Sinä voit lopettaa koska tahansa.

– Sopii.

– Minä valitsen nyt sinut.

Suuni kuivui enemmän noista sanoista kuin päivän kahvista.

Aki siirsi nojatuolia kauemmas vuoteesta. Hän riisui farkkunsa, viikkasi ne tuolin käsinojalle ja jäi t-paitaan sekä tummiin alushousuihin. Sitten hän istui alas kädet reisillään ja asettui rauhassa katsomaan.

Hanna jäi seisomaan eteeni. Katsoimme toisiamme ensimmäistä kertaa ilman, että minun piti keksiä seuraava kysymys.

– Sinä olet ajatellut tätä ennenkin, hän sanoi.

– Olen.

– Kuinka pitkään?

– Riittävän pitkään tietääkseni, etten jäänyt kohteliaisuudesta.

Hanna hymyili. Nostin käteni hänen niskaansa ja vedin hänet lähemmäs.

Ensimmäinen suudelma oli hidas. Hannan huulet avautuivat omiani vasten, mutta hän ei kiirehtinyt pidemmälle. Hän tunnusteli, vastasinko vai vetäydyinkö. Vastasin painamalla vartaloni häntä vasten ja pujottamalla sormeni hänen hiuksiinsa. Kun kieleni kosketti hänen kieltään, Hanna veti minut vyötäröltä niin lähelle, että rintamme painuivat vastakkain vaatteiden läpi.

Olin ajatellut hänen suutaan haastattelun aikana. En ollut arvannut, kuinka nopeasti se veisi huomioni kaikesta muusta.

Peräännyimme vuoteen laidalle suutelemista keskeyttämättä. Polvitaipeeni osuivat patjaan. Hanna irrotti suunsa vain vetääkseen paitani helman ylös. Nostin käteni, ja hän riisui paidan pääni yli. Avasin samalla hänen housujensa napin. Sormemme osuivat toisiinsa vetoketjulla, ja Hanna naurahti hiljaa suutani vasten.

– Oma-aloitteinen, hän muistutti.

– Sinähän sanoit pitäväsi siitä.

– Pidänkin.

Hanna työnsi housunsa alas ja astui niistä. Minä avasin hänen paitansa napit yksi kerrallaan, vaikka kärsivällisyyteni olisi riittänyt lähinnä kahden ensimmäisen repimiseen. Mustat rintaliivit tulivat näkyviin. Riisuin paidan hänen yltään. Painoin suuni hänen kaulalleen ja avasin hakaset selästä. Hanna antoi liivien pudota lattialle ja tarttui sitten leukaani.

– Katso minua.

Katsoin. Hänen kasvoillaan oli sama keskittynyt ilme, jonka olin nähnyt hänen vastatessaan vaikeimpiin haastattelukysymyksiin, mutta nyt sen kohteena olin minä.

Hän avasi rintaliivini, riisui ne ja painoi minut istumaan vuoteelle. Tartuin hänen lantioonsa ja vedin hänet seisomaan polvieni väliin. Suutelin hänen rintojaan, annoin kieleni kulkea nännin yli ja kuulin ensimmäisen kerran hänen hengityksensä katkeavan. Muistin äänen.

Hanna työnsi sormensa hiuksiini ja antoi minun jatkaa hetken. Sitten hän veti pääni taakse ja suuteli minua uudelleen. Hänen polvensa painui reisieni väliin. Liike osui farkkujeni läpi juuri tarpeeksi saadakseen minut avaamaan jalkojani.

– Riisu nämä, sanoin.

Hanna avasi farkkuni. Nostin lantiotani, ja hän veti farkut sekä pikkuhousut samalla kertaa nilkkoihini. Potkaisin ne lattialle. Lakana rypistyi selkäni alla, kun Hanna työnsi minut makaamaan.

Katseeni kävi Akissa. Hän istui siinä, mihin oli asettunut, kädet yhä reisillään. Alushousujen kangas oli kiristynyt. Kun katseemme kohtasivat, hän siirsi huomionsa takaisin vaimoonsa minun päälläni.

Se kiihotti minua enemmän kuin olisin halunnut myöntää haastattelunauhalle.

Hanna seurasi katsettani ja käänsi kasvoni takaisin itseensä.

– Hän pysyy siellä.

– Hyvä.

– Nyt minä haluan sinun huomiosi.

– Sinulla on se.

Hanna suuteli minua, kunnes Aki katosi näkökentästäni. Hänen kätensä liukui rinnaltani vatsalle ja reisien väliin. Ensimmäinen kosketus sai minut vetämään henkeä hänen suuhunsa. Olin märkä jo ennen kuin hänen sormensa ehtivät kunnolla väliini.

Hanna ei kommentoinut sitä. Hän hymyili vain hieman ja jatkoi, hitaasti aluksi, kuin olisi opetellut minua. Vastasin nostamalla lantiotani hänen kättään kohti. Kun rytmi jäi liian varovaiseksi, tartuin hänen ranteeseensa ja lisäsin painetta.

– Tuosta, sanoin.

– Minä arvasin, ettet sinä makaa hiljaa ja odota.

– En minä tullut tänne kohteliaaksi.

Hanna painoi suunsa rintaani ja antoi sormiensa jatkaa. Pian hän siirtyi alemmas, suuteli vatsaani ja avasi reiteni leveämmälle. Näin hänen laskeutuvan polviensa varaan vuoteen reunalle. Sitten hänen katseensa nousi jalkojeni välistä kasvoihini.

Se oli hetki, jonka muistaisin myöhemmin selkeämmin kuin yhdenkään haastatteluvastauksen.

Hannan suu painui pillulleni. Hän sai kielellään minusta suorempia vastauksia kuin minä olin päivän aikana saanut keneltäkään. Ensimmäiset vedot olivat hitaita ja leveitä. Hän tunnusteli reaktioitani, vaihtoi kulmaa ja löysi nopeasti kohdan, joka sai reiteni kiristymään hänen hartioidensa ympärille.

Hän piti lantiostani kiinni eikä antanut minun vetäytyä kosketuksesta silloinkaan, kun nautinto terävöityi liian nopeasti. Kun hänen sormensa liukuivat sisääni, tartuin lakanaan ja työnsin itseäni niitä vastaan. Hanna seurasi rytmiäni hetken, otti sen sitten omakseen ja sai minut hidastamaan juuri silloin, kun olisin halunnut enemmän.

– Älä kiusaa, sanoin hengästyneenä.

Hanna kohotti päätään vain sen verran, että tunsin hänen hengityksensä märällä ihollani.

– Minä valitsin sinut. Minä saan tutustua rauhassa.

– Olet saanut kuukausia taustatyöhön.

Hannan nauru värisi pilluani vasten ja sai minut kiroamaan. Hän palasi klitorikselleni määrätietoisempana. Sormet liikkuivat sisälläni samalla rytmillä, ja hänen toinen kätensä painoi reittäni auki.

Käänsin pääni sivulle. Aki istui yhä nojatuolissa, selkä hieman irti selkänojasta ja kädet tiukasti reisillä. Hänen hengityksensä oli muuttunut raskaammaksi. Hän näki vaimonsa kasvojen katoavan jalkojeni väliin ja pysyi silti täydellisesti sivussa.

Hanna ei vilkaissut häntä. Hän keskittyi minuun niin kokonaan, että Akin läsnäolo muuttui juuri siksi voimakkaammaksi. Hänen oma miehensä istui muutaman metrin päässä, eikä Hanna sillä hetkellä tarvinnut tältä mitään. Hän oli valinnut minut ja sai minut tuntemaan sen jokaisella liikkeellään.

Kiihotus alkoi kertyä syvälle vatsaani. Nostin toisen käteni Hannan hiuksiin ja pidin hänet siinä, missä hänen kielensä tuntui parhaalta. Hän hyväksyi ohjauksen, mutta ei luovuttanut rytmiä minulle. Kun yritin hoputtaa häntä lantiollani, hänen käsivartensa painoi minut takaisin patjaa vasten.

– Katso minua, Hanna sanoi.

Avasin silmäni. Hän oli edelleen polvieni välissä, suu kiiltävänä ja ilme keskittyneenä. Sormet jatkoivat liikkumista sisälläni. Katsoin häntä, kun hän kumartui uudelleen ja sulki huulensa klitorikseni ympärille.

Orgasmi nousi niin nopeasti, että Hannan nimi karkasi minusta ennen kuin ehdin hengittää. Reiteni sulkeutuivat hänen hartioidensa ympärille ja pilluni puristi hänen sormiaan. Hanna piti saman paineen ja rytmin. Nautinto vei liikkeestäni kaiken järjestyksen, kunnes pystyin enää vain ottamaan sen vastaan.

Hän jatkoi vielä senkin jälkeen, kun herkkyys sai minut yrittämään vetäytyä.

– Hanna, sanoin käheästi. – Nyt riittää.

Hanna lopetti heti. Hän suuteli reiteni sisäpintaa ja nousi luokseni. Vedimme toisemme suudelmaan. Maistoin itseni hänen suussaan ja tunsin orgasmin jälkisupistukset vielä pillussani.

Makasin hetken selälläni Hannan vartalo puoliksi omani päällä. Hänen sormensa silittivät reittäni nyt niin kevyesti, että kosketus tuntui enemmän muistutukselta kuin yritykseltä kiihottaa lisää. Hengitykseni tasaantui hitaasti. Katossa kulki valkoinen sauma, jota tuijotin muutaman sekunnin ajan vain siksi, että yhteen tavalliseen yksityiskohtaan keskittyminen auttoi kokoamaan ruumiini takaisin yhdeksi kappaleeksi.

Katseeni osui nojatuoliin. Aki oli painunut takaisin selkänojaa vasten. Hän näytti kiihottuneelta ja aidosti tyytyväiseltä. Kädet olivat edelleen siinä, mihin hän oli ne alussa laskenut.

Hanna nosti päätään ja jäi odottamaan päätöstäni.

Halusin vastata hänelle omalla tavallani. Halusin nähdä, millainen Hanna oli silloin, kun hänen ei enää tarvinnut pitää itseään koossa minua varten.

– Sinä näytät tyytyväiseltä, Hanna sanoi huuliani vasten.

– Älä ala kerätä palautetta kesken kaiken.

– Opin sen sinulta.

– Sinä et ole nyt töissä.

– Etkä sinä.

Käänsin meidät niin, että Hanna jäi selälleen. Hänen hiuksensa levisivät tyynylle, ja minä nousin hajareisin hänen päälleen. Suutelin häntä hitaasti, annoin hänen tuntea oman makuni suussaan ja vedin sitten huuleni kaulaa pitkin rinnalle.

Hanna tarttui pakaroihini ja veti minut tiukemmin itseään vasten.

– Minun vuoroni, sanoin.

– Minä odotinkin, milloin ilmoitat siitä.

– Olisit voinut kysyä.

– Halusin nähdä, otatko sen itse.

Puraisin kevyesti hänen nänniään vastaukseksi. Hanna veti terävästi henkeä ja puristi niskaani.

Hänen pikkuhousunsa olivat ainoa vaate, joka meillä kummallakaan oli enää päällä. Liu'utin käteni vyötärön alle ja vedin ne hitaasti pois. Hanna nosti lantiotaan avuksi, mutta ei päästänyt minua kauas. Hän veti minut takaisin suutelemaan heti, kun vaate putosi vuoteen laidalta lattialle.

Jäin hänen viereensä kyljelleni. Suutelin kaulaa ja rintoja samalla, kun käteni kulki vatsalta alemmas. Hanna avasi jalkansa oma-aloitteisesti. Vedin sormeni hänen pillunsa halki, ja tunsin kosteuden jo ensimmäisellä kosketuksella.

– Suora katse, Hanna sanoi hengästyneenä. – Sekin oli listalla.

– Nyt ymmärrän miksi.

Pidin katseeni hänen kasvoissaan ja aloitin hitaasti sormillani. Hanna seurasi liikettäni ilmeellään paljon tarkemmin kuin kädellä, joka lepäsi niskassani. Hänen suunsa avautui hieman, kun työnsin kaksi sormea sisään ja annoin peukaloni jatkaa ulkopuolella.

– Kovempaa, hän sanoi.

Tottelin. Hanna veti polvensa koukkuun ja painoi jalkapohjan patjaa vasten. Hänen lantionsa alkoi vastata käteeni, ensin pienesti ja sitten niin selvästi, ettei minun tarvinnut enää arvailla tahtia.

Kumarruin suutelemaan häntä. Hannan hengitys katkoi suudelmaa, mutta joka kerta kun yritin vetäytyä katsomaan häntä, hän tarttui alahuuleeni ja piti minut lähellä. Rauhallisuus, jota olin halunnut horjuttaa, alkoi kadota hänen äänestään ennen kuin se näkyi kasvoissa.

– Alemmas, Hanna sanoi.

Siirryin hänen jalkojensa väliin. En aloittanut uudestaan hitaasti. Painoin suuni hänen pillulleen ja jatkoin kädelläni siitä rytmistä, jonka hän oli jo itse löytänyt. Hannan pää painui tyynyyn. Hänen sormensa asettuivat takaraivolleni ja pitivät suuni paikallaan.

– Juuri noin. Älä vaihda.

Nostin silmäni häneen. Hallittu ilme oli viimein auennut. Hän ei enää tarkkaillut minua nähdäkseen, ymmärsinkö, vaan antoi minun nähdä, mitä tein hänelle.

Sitten Hannan katse siirtyi olkani yli nojatuoliin.

Aki istui etukenossa ja puristi sormillaan housujensa kangasta. Hanna katsoi miestään muutaman sekunnin ajan. Minä jatkoin samalla tavalla, ja Aki pysyi aloillaan.

Hanna palautti katseensa minuun.

– Katri, hän sanoi.

Se oli enemmän pyyntö kuin nimi.

Lisäsin painetta kielelläni. Tunsin Hannan alkavan supistua sormieni ympärillä enkä vaihtanut rytmiä. Hän sanoi nimeni uudelleen, tällä kertaa ilman tuttua varmuutta. Lantio nousi suutani vasten ja jäi siihen, kun orgasmi vei häneltä hetkeksi kaiken muun liikkeen.

Pidin suuni hänessä, kunnes jännitys alkoi hellittää. Hannan käsi liukui takaraivoltani poskelleni. Hän katsoi minua kuin olisi vasta palauttanut mieleensä, missä oli, ja veti minut sitten päättäväisesti takaisin ylös.

Hanna suuteli minua ennen kuin ehdin sanoa mitään. Hän maistoi itsensä huuliltani ja piti kättään niskassani niin tiukasti, etten halunnut irrottautua.

Lakana oli kiertynyt jalkojemme ympärille ja toinen tyyny pudonnut lattialle. Aki nousi nojatuolista vasta, kun Hanna irrotti toisen kätensä minusta ja hapuili päänsä alle tyhjää.

Hän nosti tyynyn lattialta, pöyhi sitä kerran ja työnsi sen Hannan pään alle. Sen jälkeen hän otti askeleen taaksepäin.

– Kiitos, Hanna sanoi.

Aki nyökkäsi, kohtasi katseeni hetken ja palasi tuolinsa viereen. Hän jäi seisomaan siihen siksi aikaa, että Hanna sai päänsä paremmin tyynylle.

Hanna käänsi kasvoni takaisin itseensä ja suuteli minua uudelleen. Nyt suudelmassa ei ollut kiirettä. Makasin puoliksi hänen päällään, iho hikisenä hänen ihoaan vasten, ja annoin hengityksemme rauhoittua samaan tahtiin. Hannan sormet kulkivat selkärankaani pitkin ja jäivät lantioni kohdalle. Vastasin vetämällä hänet paljaista pakaroista lähemmäs. Kumpikaan ei yrittänyt aloittaa uutta kierrosta. Halusimme vain pitkittää sitä hetkeä, jossa ruumiimme olivat vielä täysin toistensa puolella.

Kun viimein irrotimme suumme toisistamme, Aki meni pieneen kylpyhuoneeseen. Hanasta kuului veden kohina. Hänen oma lasinsa seisoi jo yöpöydällä, ja hän toi kaksi muuta, yhden kummallekin meistä.

Nousin kyynärpääni varaan ja join puolet vedestä yhdellä kertaa. Hanna joi hitaammin. Laskin oman lasini yöpöydälle Akin lasin viereen, ja Hanna asetti omansa niiden rinnalle. Aki toi sitten kylpyhuoneesta puhtaan pyyhkeen. Otin sen vastaan ja pyyhin kasvojani, rintojani sekä reisieni väliin jäänyttä kosteutta. Ojensin pyyhkeen Hannalle ja katsoin, kuinka hän kuivasi itsensä rauhallisin liikkein.

Hanna laski pyyhkeen vuoteen laidalle ja ojensi minulle kätensä. Hänen sormensa olivat lämpimät ja ote rauhallinen.

Kun Aki palasi nojatuoliin, Hanna veti minut viereensä.