Livenä

Janette halusi näyttää maksavalle yleisölleen, ettei NetBarbie menettänyt hallintaansa koskaan. Minä istuin kameran ulkopuolella kaukosäädin kädessäni ja tiesin jo ennen lähetystä, ettei väite ollut aivan totta.

Sisältää maksullisen verkkoseksiesityksen, alastomuutta, itsetyydytystä, seksilelun kauko-ohjausta, orgasmin hallintaa ja eksplisiittistä seksuaalista sisältöä.

Seitsemäntoista minuuttia ennen suoraa lähetystä Janette työnsi kuivaustelineensä kylpyhuoneeseen ja julisti NetBarbie Studion valmiiksi.

Studio oli hänen pieni helsinkiläinen asuntonsa, tarkemmin sanottuna makuualkovi ja se osa olohuoneesta, jonka kamera näki. Rajauksen ulkopuolella oli pyykkikori, kaksi kauppakassia ja tyhjiä kivennäisvesipulloja. Kuvassa näkyivät vaaleanpunaisella päiväpeitteellä pedattu sänky, rengasvalo ja yöpöydälle asetettu samppanjalasi, jossa oli alkoholittoman kuohuviinin lisäksi kolme jäähilettä. Janette oli käyttänyt asetelman rakentamiseen lähes tunnin ja sotkun piilottamiseen neljä minuuttia.

”Ei sitä tarvitse kuvata”, hän sanoi nähdessään katseeni kylpyhuoneen ovelle.

”En kuvaa. Minä vain mietin, pääsetkö enää itse vessaan.”

”Pääsen sivuttain.”

Kaksikymmentäkaksivuotias Janette osasi rakentaa kuvansa. Se oli yksi syy siihen, että olin ehdottanut hänelle ensimmäistä maksullista liveä heti, kun Maxin kanssa kuvattu video alkoi tuoda uusia tilaajia. Hän tiesi, mistä kulmasta hänen silmänsä näyttivät suurimmilta ja lantio kapeimmalta. Hän osasi nojata eteenpäin niin, että liike näytti vahingolta, vaikka oli toistanut sen peilin edessä kymmeniä kertoja. Hän myös uskoi hallitsevansa kaikki tilanteet, joita ei ollut vielä koskaan kokeillut.

Minä olin kaksikymmentäyhdeksän, tullut Tampereelta Helsinkiin aamupäivän junalla ja käyttänyt viimeiset kaksi tuntia sen varmistamiseen, ettei Janetten ensimmäinen vuorovaikutteinen seksilive perustuisi yksinomaan tähän uskoon.

”Valo”, sanoin.

Janette istui sängyn reunalle ja käänsi kasvonsa kameraan. Hänen hiuksensa olivat vaaleina laineina paljailla hartioilla. Hänellä oli yllään lyhyt vaaleanpunainen satiiniaamutakki, jonka alta näkyivät samanväristen pitsiliivien reunat. Olin nähnyt hänen vaihtavan asua kolmesti. Ensimmäinen oli ollut liian tavallinen, toinen hänen mielestään liian hienostunut ja minun mielestäni liian pieni jopa istumiseen. Kolmas näytti siltä kuin NetBarbie olisi noussut juuri vuoteesta täydellisesti meikattuna.

Säädin rengasvaloa puoli astetta alaspäin.

”Nyt nenä kiiltää”, Janette sanoi.

”Nenäsi kiiltää, koska siinä on korostuspuuteria.”

”Sen kuuluu hehkua.”

”Sitten kaikki on täydellistä.”

Janette siristi minulle silmiään. Hän tunsi minut jo niin hyvin, ettei vaatinut tietää, tarkoitinko sitä. Minä tunsin hänet niin hyvin, että tiesin hänen kysyvän asiasta joka tapauksessa tallenteen nähtyään.

Avasin kannettavalla vain täysi-ikäisille tarkoitetun maksullisen lähetyshuoneen esikatselun. Kuvan oikeassa reunassa näkyi pieni pala seinäpistorasiaa. Säädin kameran rajausta niin, että pistorasia jäi kuvan ulkopuolelle. Nyt rajaus alkoi Janetten polvista ja päättyi hieman hänen hiustensa yläpuolelle. Laajemmassa kuvassa sänky mahtuisi mukaan kokonaan.

”Sinä lupasit ennakkomainoksessa, että katsojat saavat päättää, mitä teet”, sanoin.

”Niin saavatkin.”

”He saavat äänestää niistä vaihtoehdoista, jotka me olemme päättäneet.”

”Sama asia seksikkäämmin sanottuna.”

”Ei oikeudellisesti, teknisesti eikä käytännössä.”

Janette hymyili peilikuvalleen ja painoi huulensa yhteen tasoittaakseen kiillon. ”Mutta seksikkäämmin.”

Hän oli ehtinyt mainostaa iltaa lauseilla Te päätätte, kuinka pitkälle NetBarbie menee ja Managerini saa minut tekemään kaiken, mistä maksatte. Jälkimmäisen olin käskenyt poistaa. Kuvakaappaukset olivat tietenkin jo levinneet. Sen sijaan että olisin yrittänyt selittää internetille, mitä Janette ei ollut tarkoittanut, olin rakentanut lupauksen ympärille ohjelman, jonka pystyimme oikeasti toteuttamaan.

Katsojat saisivat maksaa ennalta määritellyistä vaihtoehdoista. He saisivat valita tuolin ja sängyn välillä, pyytää sovittuja asentoja ja nostaa yhteisiä tavoitesummia. Minä päättäisin, mitkä viestit lukisin ääneen ja milloin nostaisin Janetten valitseman vibraattorin tehoa. Sopimattomat pyynnöt katoaisivat keskustelusta ennen kuin Janette ehtisi nähdä niitä.

Olin kirjoittanut tavoitesummat paperille, koska en luottanut siihen, että pystyisin seuraamaan niitä ulkoa samalla kun valvoin keskustelua. Janette oli lisännyt jokaisen kohdan perään vaaleanpunaisella tussilla oman nimensä ja pienen sydämen. Viimeisen tavoitteen kohdalla luki hänen käsialallaan NetBarbie tulee livenä.

”Tuo on lupaus”, sanoin ja napautin kynällä tekstiä.

”Se on myyntiargumentti.”

”Se on lupaus, jos annat ymmärtää, että se tapahtuu varmasti.”

”Minä pystyn siihen.”

”Kyse ei ole siitä. Jos haluat lopettaa, sinä lopetat. Silloin emme ala selittää rahaa maksaneille, että sinun olisi pitänyt pystyä.”

Janette otti paperin, veti sanan tulee yli ja kirjoitti sen tilalle saa luvan tulla.

”Nyt se riippuu sinusta”, hän sanoi.

”Se riippuu edelleen sinusta.”

”Mutta kuulostaa siltä, että sinä olet vastuussa.”

”Tämä lienee managerin työn määritelmä.”

Hän teippasi paperin kannettavan taakse niin, ettei kamera näkisi sitä. Ensimmäinen tavoite avaisi aamutakin. Sen jälkeen yleisö saisi maksaa äänestyksissä riisumisjärjestyksestä, pyytää sovittuja asentoja ja nostaa värinää ennalta sovitun asteikon sisällä. Pikkuhousuille ja sukille oli omat tavoitteensa.

”Entä jos kukaan ei maksa?” Janette kysyi.

Se oli illan ensimmäinen kysymys, jossa kuulin oikeaa jännitystä.

”Sitten pidät hyvän ilmaisen esittelyn niille, jotka ovat jo maksaneet sisäänpääsystä, ja lopetamme puolen tunnin kohdalla.”

”Minä en aio istua aamutakissa puolta tuntia.”

”Sitten sinun kannattaa olla kiinnostava.”

Janette katsoi paperia vielä kerran. ”Kyllä ne maksavat.”

Hän sanoi sen itselleen, ei minulle. En väittänyt vastaan. Ennakkotilauksia oli jo enemmän kuin olimme arvioineet, ja huoneen odotusnäkymässä nimimerkit lisääntyivät joka kerta, kun päivitin sivun.

”Vieläkö haluat tehdä tämän?” kysyin.

”Olen mainostanut tätä neljä päivää.”

”Se ei ollut kysymys mainonnasta.”

Janette käänsi katseensa peilistä minuun. Esiintyjän hymy katosi, eikä sen tilalle tullut epävarmuutta vaan lievä kärsimättömyys.

”Haluan”, hän sanoi. ”Oikeasti. Minä valitsin lelunkin itse. Et saa perääntyä vain siksi, että olen luvannut vähän liikaa.”

”Minä en ole perääntymässä. Halusin kuulla vastauksen ilman kameraa.”

”Sait sen.”

Hän nousi, poimi yöpöydältä pienen vaaleanpunaisen vibraattorin ja katosi kylpyhuoneeseen pyykkitelineen taakse. Lelu oli sileä, munanmuotoinen ja sovelluksella ohjattava. Siitä jäi ulos ohut silikoninen vedin, mutta muuten yleisö ei näkisi sitä ennen kuin Janette kertoisi sen olevan sisällään. Minulle riitti, että puhelimen näytöllä oli liukusäädin ja selvä katkaisupainike.

Olin ehdottanut tavallista kaukosäädintä. Janette oli valinnut sovelluksen, koska se kuulosti hänen mielestään nykyaikaisemmalta. Minulle oli samantekevää, millä nimellä valmistaja kutsui sitä, kunhan se sammui yhdellä kosketuksella.

Janette palasi aamutakki kiinni solmittuna ja käveli varovaisemmin kuin mennessään. Hän yritti peittää sen ottamalla kaksi tarkoituksellisen rentoa askelta, jotka näyttivät juuri siksi harjoitelluilta.

”Valmis”, hän sanoi.

”Istu.”

Hän laskeutui tuolille, risti säärensä ja kohotti leukaansa. Avasin sovelluksen ja nostin tehon ensimmäiselle tasolle.

Janetten hartiat hypähtivät. Hänen suunsa aukesi pieneksi o-kirjaimeksi ennen kuin hän ehti muuttaa ilmeen hymyksi.

Laskin tehon heti pois.

”Ei paha”, hän sanoi.

”En minä väittänyt sitä pahaksi.”

”Minä vain kokeilin, näyttääkö se hyvältä.”

”Tärähdys vai valhe?”

”Molemmat.”

Ensimmäinen kokeilu kertoi enemmän kuin kaikki Janetten varmat puheet. Hänen kehonsa ei tiennyt olevansa brändi. Se reagoi niin kuin kaksikymmentäkaksivuotiaan naisen keho reagoi, kun värinä alkoi odottamatta syvällä pillussa.

Kävimme viimeisen tarkistuksen läpi ilman pitkää neuvottelua. Enimmäisaika oli viisikymmentä minuuttia. Sana tauko katkaisisi värinän heti, ja jos Janette ei saisi puhuttua, hän nostaisi vasemman kätensä näkyviin nyrkissä. Hän sai pyytää tehoa alemmas milloin tahansa. Sovittu yläraja oli laitteen asteikon kahdeksas taso, ei kymmenes, vaikka yleisö sitä vaatisi.

”Ja minä saan ohittaa kaiken, mikä ei kuulu listaan”, sanoin.

”Myös hyvät ideat?”

”Varsinkin ne hyvät ideat, jotka joku tuntematon keksii kesken lähetyksen.”

Janette huokaisi, mutta nyökkäsi.

”Näytä merkki.”

Hän nosti vasemman kätensä ja puristi sen nyrkkiin.

”Hyvä. Ja mitä teet, jos minä en huomaa sitä?”

”Sanon tauko. Ja jos et kuule sitäkään, heitän sinua samppanjalasilla.”

”Se on myös hyväksyttävä varajärjestelmä.”

Janette vilkaisi näytöllä juoksevaa lähtölaskentaa. Hänen polvensa liikkui kerran toista vasten. Se saattoi johtua lelusta tai jännityksestä. Luultavasti molemmista.

”Näenkö minä keskustelun?” hän kysyi.

”Näet, jos katsot tänne, mutta en suosittele. Minä luen olennaiset.”

”Haluan tietää, jos joku tuttu on siellä.”

”Nimimerkistäkö?”

”Minä tunnistan ihmisiä tavasta kirjoittaa.”

”Silloin sinulla on huomattavasti yli-inhimillisempi kyky kuin olet mainostanut.”

Janette vilkaisi kannettavaa ja käänsi sitten tuoliaan niin, ettei nähnyt keskustelua suoraan. Päätös oli järkevä. Yksi ilkeä lause saattoi tarttua mieleen tiukemmin kuin sata maksua, eikä ensimmäinen live ollut oikea paikka testata, miten hyvin hän osasi teeskennellä, ettei niin käynyt.

”Jos ilmeeni näyttää tyhmältä, sano”, hän pyysi.

”En ehdi kommentoida jokaista ilmettäsi.”

”Tarkoitan oikeasti tyhmältä.”

”Sinä olet juuri laittanut värisevän munan pilluusi ja kutsunut sitä liiketoiminnaksi. Rima on vaikea määritellä.”

Hän yritti olla nauramatta, koska huulikiilto oli valmis. Yritys epäonnistui. Jännitys helpotti samalla.

”Katri.”

”Niin?”

”Älä ole liian varovainen vain siksi, että olet managerini.”

”Älä sinä esitä kestäväsi kaikkea vain siksi, että olet NetBarbie.”

Hän hymyili. ”Katsotaan, kumpi meistä tuntee minut paremmin.”

Lähtölaskenta vaihtui kymmenestä yhdeksään. Siirryin kameran vasemmalle puolelle niin, ettei kuvassa näkyisi minusta edes varjoa. Edessäni olivat kannettava, puhelin, vesipullo ja muistiin kirjoitettu ohjelmarunko. Janette oikaisi selkänsä, laski toisen käden vyölle ja löysi kasvonsa muutamassa sekunnissa.

Kun laskenta päättyi, hänen hymynsä oli valmis.

”Hei, rakkaat”, hän sanoi kameralle. ”Tervetuloa NetBarbien ensimmäiseen liveen, jota ette todellakaan näe ilmaiseksi missään muualla.”

Katsojaluku nousi niin nopeasti, että numerot ehtivät vaihtua kahdesti yhden hengenvedon aikana. Viestikenttä täyttyi sydämistä, tervehdyksistä ja kysymyksistä. Ensimmäinen maksu kilahti ennen kuin Janette oli saanut aamutakkinsa vyötä auki.

”Teitä on siellä enemmän kuin odotin”, hän jatkoi. ”Tosin minä odotin paljon.”

Hän kallisti päätään ja vilkaisi hetkeksi minua. Se oli sovittu merkki ensimmäiselle teholle. Nostin värinän matalaksi.

Janette veti henkeä nenän kautta. Hymy pysyi täysin paikallaan, mutta hänen reitensä painuivat yhteen.

”Minulla on tänään pieni apulainen”, hän sanoi. ”Tai oikeastaan kaksi. Toinen on sisälläni.”

Chat täyttyi niin nopeasti, etten pystynyt lukemaan jokaista viestiä. Janette avasi aamutakkia muutaman sentin ja antoi pitsiliivien sekä rintojen väliin jäävän vaon näkyä.

”Toinen istuu kameran ulkopuolella”, hän jatkoi. ”Minun managerini pitää hallussaan—”

Hän pysähtyi tahattomasti, kun nostin tehon toiselle tasolle.

”Kaukosäädintä”, hän sai sanottua. ”Ja ilmeisesti ajoitusta.”

Ensimmäinen maksuryöppy tuli saman tien. Ruudulla välähteli pieniä summia, joiden mukana katsojat saivat lähettää korostetun viestin. Osa pyysi aamutakkia pois. Osa halusi nähdä lelun. Yksi vaati suoraan korkeinta tehoa, toinen jotakin, mikä ei ollut anatomisesti mahdollista, ja kolmas halusi puhelinnumeron. Poistin kaksi viestiä ja estin yhden käyttäjän.

Ensimmäisen viiden minuutin aikana Janette teki juuri sen, mitä olimme harjoitelleet. Hän ei kiirehtinyt riisumista, vaikka chat vaati sitä. Hän nosti samppanjalasin, maistoi kuohuvaa ja antoi pisaran jäädä alahuulelleen. Hän pyyhkäisi sen kielellään pois katse kamerassa. Liike oli niin huolellisen huoleton, että tiesin hänen kokeilleen sitä aiemmin peilin edessä.

Valitsin kysymyksen, jossa Janetten hermostuneisuutta pyydettiin arvioimaan asteikolla yhdestä kymmeneen, ja näytin sitä hänelle kannettavalta.

”Nolla.”

Viestikentässä huomautettiin, ettei nolla kuulunut asteikkoon.

”Sitten yksi. Koska managerini näyttää siltä kuin olisi menossa tilintarkastukseen.”

Minulla oli vaatteet päällä ja numerot edessä, joten vertaus ei ollut täysin epäoikeudenmukainen.

Janette naurahti ja nosti lasin kameralle. Hänen oikean jalkansa nilkka liikkui silti levottomasti vasenta vasten. Kun laskin värinän hetkeksi lähes olemattomaksi, liike loppui. Kun palautin sen, nilkka alkoi uudestaan.

Kukaan yleisössä ei ehkä huomannut sitä. Minä huomasin, koska työni oli erottaa Janetten rakentama kuva siitä, mitä hänen kehonsa teki kuvan alla.

Näytin paperilta kohtaa, johon olin kirjoittanut sanan säännöt.

Janetten kulmakarvat kohosivat. Hän oli halunnut ääneni mukaan lähetykseen, mutta vielä en aikonut ryhtyä hänen juontajaparikseen.

”Managerini valitsee teidän ehdotuksistanne ne, jotka ovat tarpeeksi hyviä”, hän sanoi. ”Minä saan sanoa koska tahansa ei, vaikka olisitte maksaneet. Ja kaikkein tärkein sääntö on, että NetBarbie ei menetä hallintaansa.”

Viimeisen lauseen aikana hänen katseensa osui suoraan puhelimeen kädessäni. Pudistin päätäni: sitä väitettä ei ollut käsikirjoituksessa.

”Kaikkea hyvää ei voi käsikirjoittaa.”

”Näytä niille käsi”, Janette sanoi.

Pyyntö kuului siihen, mistä olimme sopineet. Siirsin puhelinta varovasti kuvan reunaan. Katsojat näkivät käteni, tumman hihansuun ja näytöllä vaaleanpunaisena hohtavan liukusäätimen. Kasvoni ja vartaloni jäivät rajauksen ulkopuolelle.

Janette seurasi kättäni eikä kameraa. Nostin peukaloani säätimellä vain muutaman millimetrin. Hänen huulensa raottuivat.

”Siinä se on”, hän sanoi yleisölle. ”Yksi sormi, ja hän kuvittelee olevansa vallassa.”

”Minun ei tarvitse kuvitella”, vastasin.

Viestikenttä täyttyi pyynnöistä näyttää minut kokonaan. Vedin käteni pois kuvasta ennen kuin Janette ehti luvata mitään lisää.

”Managerini ei riisu”, hän sanoi. ”Tänään.”

Vilkaisin häntä.

”Tänään tässä lähetyksessä”, hän korjasi. ”Älkää tehkö siitä taas kuvakaappausta.”

Se oli myöhäistä jo hänen sanoessaan sen. Maksuja tuli lisää, vaikka yleisö oli nähnyt minusta vain käden. Janette näytti tyytyväiseltä kuin olisi juuri keksinyt kokonaan uuden tuotteen. Minä kirjoitin paperin reunaan kaksi sanaa: ei lupauksia.

Chat piti vastauksestamme. Maksullisia viestejä ilmestyi niin monta, että jouduin laittamaan ne hetkeksi aikajärjestykseen. Ensimmäinen tavoitesumma oli täyttynyt jo alle kolmessa minuutissa.

Vaihdoin laajaan rajaukseen.

Näytin aamutakin riisumisen merkin.

Janette nousi tuolilta. Hän avasi vyön hitaasti ja antoi satiinin liukua hartioiltaan. Alta paljastuivat pitsiliivit, pienet pikkuhousut ja reisien puoliväliin ulottuvat sukat. Hän käännähti kameralle sivuttain, veti hiuksensa toisen olkapään yli ja pudotti takin lattialle niin tarkasti, ettei se peittänyt hänen jalkojaan kuvassa.

Se oli harjoiteltu liike. Niin oli myös tapa, jolla hän kuljetti käsiään vyötäröltä rintojen alle. Hän tiesi näyttävänsä hyvältä, eikä hänen tarvinnut teeskennellä nauttivansa katseista. Maksut näkyivät näytöllä, mutta niiden takana oli yleisö, joka oli tullut katsomaan juuri häntä eikä ketään muuta.

Pidin värinän tasaisena. Janette puhui varmalla, kevyesti kiusoittelevalla äänellä siitä, kuinka moni oli pyytänyt liveä julkaistun videon jälkeen. Hän mainitsi kuvauksen vain yhden lauseen verran ja käänsi aiheen takaisin itseensä.

”Nauhoitettuna voi aina valita parhaat kohdat”, hän sanoi. ”Livenä te saatte kaiken.”

Mukana tulisivat myös puheet, joita hän ei ehtinyt miettiä. Janette ei pitänyt sitä ongelmana.

”Minä olen parhaimmillani silloin.”

Se oli niin vilpitön väite, etten vastannut.

Avasin ensimmäisen äänestyksen. Sänky voitti tuolin selvästi. Janette keräsi aamutakin lattialta, kääntyi selin kameraan ja kumartui levittämään sen sängyn jalkopäähän. Pikkuhousujen pitsi painui pakaroiden väliin. Hän viipyi kumarassa sekunnin pidempään kuin olisi tarvinnut ja katsoi olkansa yli kameraan.

Maksumittari liikahti taas.

Nostin värinän kolmannelle tasolle.

Janetten selkä notkahti. Hän jäi paikoilleen, toinen käsi päiväpeitteellä ja toinen reidellä. Tällä kertaa hänen hengityksensä kuului mikrofoniin.

Kohotin hänelle kulmiani.

”Ei.” Hän suoristautui rauhallisesti. ”Managerini tarvitsee vain huomiota.”

Minä sain neljäkymmentä prosenttia, joten huomiontarve oli ainakin sopimuksen mukaista.

Janette nauroi. Nauru katkesi kesken, kun annoin värinän nousta hetkeksi puoli askelta ja palautin sen. Se ei kuulunut laitteen valmiisiin tasoihin, mutta liukusäädin antoi minun pitää voiman juuri siinä, missä Janetten polvet alkoivat hakeutua yhteen.

Hän istui sängylle ja nojasi taakse käsiensä varaan. Yleisö sai valita, riisuisiko hän liivit vai sukat. Liivit voittivat. Janette avasi hakaset selkänsä takana ja piti kuppeja vielä hetken rintojensa päällä.

”Lasketaanko yhdessä?” hän kysyi.

Numerot täyttivät keskustelun. Kolmosen kohdalla Janette pudotti liivit syliinsä. Hänen nänninsä olivat jo kovina. Hän puristi rintojaan alhaalta, kumartui hieman eteenpäin ja antoi kameralle sen kuvan, jota katsojat olivat maksaneet saadakseen.

Seuraava hyväksytty pyyntö oli yksinkertainen: Janette seisoisi kameran edessä kädet hiuksissaan ja kääntyisi hitaasti. Maksaja ei saanut päättää sen enempää. Minä lisäsin pyynnön yhteiseen äänestykseen, ja se voitti vaihtoehdon, jossa Janette olisi jäänyt sängylle.

Näytin Janettelle sovitun ylösmerkin.

Janette laski liivit syrjään ja nousi. Hän asettui merkitsemäämme kohtaan matolla, nosti kädet niskansa taakse ja kohotti rintojaan. Vaaleanpunaiset pikkuhousut ja sukat olivat ainoat vaatteet hänen päällään. Hän kääntyi hitaasti sivuttain, sitten selin. Katsojille liike oli poseeraus. Minulle se oli tilaisuus tarkistaa, ettei vibraattorin vedin painanut väärästä kohdasta eikä Janette yrittänyt helpottaa oloaan siirtämällä sitä salaa.

Piirsin etusormellani ilmaan hitaan ympyrän.

”Näinkö?”

Hän pysähtyi selin kameraan ja katsoi minua olkansa yli.

Nyökkäsin.

Nostin värinää pienellä liikkeellä. Hänen pakaransa puristuivat yhteen. Janette piti kädet hiuksissaan, mutta sormet kiristyivät vaaleiden suortuvien ympärille.

Osoitin hyväksyttyä viestiä ja laskin oman käteni alas.

Hän antoi niiden valua niskalta kyljille, sitten pakaroille. Molemmat kämmenet liukuivat pitsin päällä alhaalta ylöspäin. Hän levitti pakaroitaan juuri sen verran, että kangas painui syvemmälle niiden väliin.

Janette vilkaisi minua kysyvästi. Pudistin päätäni. Kääntyminen oli hyväksytty; pakaroiden levittäminen oli hänen oma lisäyksensä.

”Ajattelin antaa rahoille vastinetta.”

Kohotin kämmeneni varoitukseksi. Hänen ei pitänyt antaa enempää kuin olimme sopineet vain siksi, että katsojia oli paljon.

Janette katsoi edelleen minua olkansa yli. ”En minä niiden takia.”

Hän kääntyi takaisin kameraan ennen kuin ehdin kysyä, minkä takia sitten. Se saattoi olla pelkkä uusi repliikki. Kehoni suhtautui siihen kuin ei olisi ollut.

Janette laskeutui sängylle, otti rinnat käsiinsä ja hieroi peukaloilla nännejään. Kun annoin värinän sykkiä kahdesti ja palata tasaiseksi, hänen päänsä nytkähti taakse. Hän korjasi liikkeen välittömästi poseeraukseksi, paljasti kaulansa ja hymyili. Katsojat näkivät todennäköisesti vain hallitun lopputuloksen. Minä olin nähnyt sen sekunnin murto-osan, joka tuli ensin.

Minun tehtäväni oli seurata samaan aikaan rajausta, keskustelua, maksuja ja Janetten vointia. Aluksi se onnistui helposti. Hän esiintyi kameralle eikä minulle. Hänen äännähdyksensä tulivat oikeissa kohdissa ja sopivan mittaisina. Kun hän veti sormella nännin ympäri, voihkaisu oli pehmeä, hallittu ja tarkalleen sitä, mitä hänen ilmeensä lupasi.

Nostin värinän neljännelle tasolle ilman varoitusta.

Janetten sormet puristuivat rinnan ympärille. Hänen leukaansa tuli pieni nykäys, ja ilma karkasi suusta äänenä, joka ei ollut kaunis eikä tarkoituksellinen. Hän katsoi minua ennen kuin muisti kameran.

Laskin tehoa vähän. En siksi, että hän olisi pyytänyt, vaan koska ohjelmaa oli jäljellä yli puoli tuntia.

”Älä nyt”, Janette sanoi.

Kohotin kulmiani.

”Ei mitään.” Hän käänsi hymynsä takaisin kameraan. ”Pieni tuotannollinen erimielisyys.”

Yleisö maksoi nähdäkseen, kumpi meistä voittaisi sen. Minä hyväksyin seuraavaksi asennonvaihdon, koska se oli listallamme, mutta hylkäsin pyynnön, jossa Janette olisi joutunut työntämään toisen lelun sisäänsä. Poistin myös viestin, jossa joku tarjosi huomattavan summan saadakseen määrätä värinää itse.

”Ei myynnissä”, sanoin.

Janette katsoi minua kameran ohi. ”Mikä?”

”Kaukosäädin.”

”Harmi. Olisin voinut pyytää siitä paljon.”

Hänen vastauksensa osoitti, miksi se ei ollut myynnissä.

Hän kääntyi polvilleen sängylle, takapuoli kameraan päin, ja laski ylävartalonsa kyynärpäiden varaan. Pitsi kiristyi hänen pillunsa ja pakaroidensa ympärille. Ohuen kankaan alla näkyi kostea, tummunut kohta.

Napautin paperista kohtaa, jossa Janetten piti kuvailla tuntemusta.

Janette liikautti lantiotaan hitaasti.

”Se on sisälläni”, hän sanoi. ”Ja tällä hetkellä managerini leikkii varovaista.”

Nostin tehon takaisin neljännelle tasolle.

Hänen pakaransa jännittyivät.

”Ehkä ei ihan niin varovaista.”

”Tämä on vasta puolet sovitusta ylärajasta.”

Janette suoristautui polvilleen. Hän työnsi peukalot pikkuhousujen vyötärölle, mutta odotti. Se oli yksi niistä asioista, joita arvostin hänessä yhteistyökumppanina. Hän saattoi luvata yleisölle enemmän kuin oli harkinnut, mutta kameran käydessä hän muisti merkit ja rakenteen. Hän ei riisunut ennen kuin tavoite täyttyi.

Viimeiset eurot tulivat sekunneissa.

Nyökkäsin.

Janette veti pikkuhousut hitaasti alas. Ne takertuivat hetkeksi vibraattorin ohueen vetimeen. Hän pysähtyi, irrotti pitsin varovasti ja jatkoi liikettä tekemättä tilanteesta numeroa. Kun kangas oli polvissa, hän levitti reisiään ja kumartui jälleen eteenpäin. Hänen pillunsa kiilsi kosteana. Ohut vaaleanpunainen vedin lepäsi häpyhuulten välissä ja kertoi yleisölle, ettei yllätys ollut pelkkä puhe.

Chat muuttui lähes lukukelvottomaksi.

Janette laski pikkuhousut nilkkoihin, potkaisi ne sivuun ja kääntyi istumaan. Hän avasi polvensa kameralle ja nojasi toisen käden varaan. Toisen hän kuljetti vatsalta häpykummulle, mutta ei koskettanut vielä pilluunsa.

”Saanko?” hän kysyi kameralle.

Yleisö vastasi niin innokkaasti kuin odotimme. Oikea lupa ei silti tullut sieltä. Janette katsoi minua.

Kosketus kuului sovittuun kohtaan. Nyökkäsin.

Hän veti kaksi sormea pillunsa raosta. Märkyys kiilsi niiden välissä, kun hän nosti ne kameraan. Sitten hän painoi sormensa klitorikselle ja hieroi pienin, hitain liikkein.

Nostin värinän viidennelle tasolle.

Janetten lantio nytkähti. Sormet pysähtyivät hetkeksi, jatkoivat sitten. Hän puri alahuultaan ja katsoi kameraan, mutta minä näin, kuinka hänen vasemman jalkansa varpaat käpristyivät päiväpeitettä vasten.

”Hyvältä näyttää”, hän sanoi.

Hän kuuli oman sanavalintansa yhtä nopeasti kuin minä.

Janette hengitti sisään. Hänen rintakehänsä nousi nopeasti.

”Tuntuu vitun hyvältä”, hän sanoi, eikä äänessä ollut enää samaa esityksen keveyttä.

Pidin tehon paikallaan. Katsojat lähettivät kysymyksiä, joista valitsin muutaman vaarattoman. Janette kertoi, ettei ollut koskaan ennen tullut kameran edessä suorassa lähetyksessä. Hän vastasi pitävänsä eniten siitä, että kaikki katsoivat juuri häntä. Kun joku kysyi, miltä tuntui antaa managerin määrätä hänen nautintoaan, hän vilkaisi puhelinta kädessäni.

”En minä anna hänen määrätä”, Janette sanoi. ”Minä annan hänen yrittää.”

”Tuo kuulostaa haasteelta”, sanoin.

”Ehkä se on.”

”Haluatko sinä, että nostan tehoa?”

Kysymys oli lyhyt ja selvästi eri sävyinen kuin naljailumme. Janette kuuli sen. Hän lopetti hetkeksi klitoriksensa hieromisen ja katsoi minua suoraan.

”Haluan.”

”Kuudennelle?”

”Kahdeksannelle.”

Chat täyttyi kehotuksista tehdä se heti. En tehnyt.

”Se on sovittu yläraja”, sanoin. ”Pyydätkö sitä nyt?”

”Pyydän. Mene hitaasti, mutta vie sinne asti.”

Nyökkäsin. Janette käänsi katseensa takaisin kameraan ja hymyili kuin olisi saanut minut ansaan.

”Katsokaa”, hän sanoi yleisölle. ”Managerini luulee, että NetBarbie—”

Nostin tehon kuudennelle tasolle.

Lause katkesi. Janette painoi kämmenen sängylle ja haki tasapainoa. Hänen reitensä värähtivät auki. Odotin, kunnes hänen hengityksensä tasaantui sen verran, että hän pystyi taas katsomaan minua.

Hän ei nostanut vasenta nyrkkiään näkyviin. Hän ei pyytänyt laskemaan.

Nostin vähän lisää.

Janette voihkaisi ja sulki silmänsä. Hänen sormensa palasivat klitorikselle, nyt nopeampina. Hän työnsi lantiotaan kosketusta vasten. NetBarbien hymy kävi vielä hänen huulillaan, mutta ei pysynyt.

Seitsemännellä tasolla hän kallistui taakse niin, että paino jäi molempien käsien varaan. Hän joutui lopettamaan itsensä koskettamisen. Hänen paljaat rintansa nousivat ja laskivat hengityksen tahdissa, nännit kovina. Hän yritti sanoa jotain yleisölle, mutta ensimmäisestä sanasta ei saanut selvää.

Nostin käden korvani viereen.

Janette nielaisi. ”Sanoin, ettei tämä ole vielä mitään.”

Nyökkäsin.

Nostin kahdeksannelle.

Hänen päänsä painui taakse. Reisien lihakset jännittyivät ja häpyhuulet vetäytyivät värinän ympärillä. Janette päästi pitkän, matalan äänen, jollaisia en ollut kuullut hänen käyttävän kuvauksissa. Se ei pyrkinyt kuulostamaan miltään. Se tuli hänestä, koska lelun voima hakkasi syvällä pillussa eikä hän saanut kehoaan vaikenemaan.

Käsi, jossa pidin puhelinta, tuntui äkkiä liian lämpimältä. Tiesin katsovani työruutua, valvovani maksullista lähetystä ja toteuttavani tarkasti sen, minkä olimme sopineet. Tiesin myös, ettei lämpö reisieni välissä johtunut huoneen valaistuksesta.

Janette avasi silmänsä. Kamera oli suoraan hänen edessään, mutta hän katsoi sen ohi minuun.

Pidin tehon kahdeksannella muutaman sekunnin ja laskin sitten seitsemännelle. Janette puhalsi ilman ulos. Hänen suunsa kääntyi pieneen voitonhymyyn.

”Siinäkö kaikki?” hän kysyi.

Olisin voinut muistuttaa, että hän oli joutunut unohtamaan lauseensa. Sen sijaan annoin värinän nousta takaisin kahdeksannelle ja laskea kuudennelle ennen kuin hänen kehonsa ehti tottua. Janette tarttui päiväpeitteeseen. Hänen polvensa nousivat, jalat levisivät entistä avoimemmiksi ja sormet löysivät klitoriksen jälleen.

Hän yritti puhua. Joka toinen sana hukkui hengitykseen. Hän kehotti yleisöä täyttämään seuraavan tavoitteen ja kertoi, mitä he saisivat nähdä, jos se onnistuisi. Samaan aikaan lantio liikkui pienin, tahattomin työnnöin. Hänen sormiensa rytmi muuttui nopeammaksi. Vatsan lihakset nykivät.

Tunnistin lähestyvän orgasmin ennen kuin Janette itse myönsi sitä. Hänen kantapäänsä painuivat patjaa vasten. Vasen käsi lakkasi kannattelemasta ja hakeutui sivulle, aivan kuin hän olisi tarvinnut jotakin, mistä pitää kiinni. Katse ei enää löytänyt kameraa.

Viimeinen tavoite oli vielä kaukana.

Vedin liukusäätimen alas.

Janetten koko vartalo nytkähti tyhjyyteen. Hänen sormensa jäivät klitorikselle, mutta liike pysähtyi. Hän veti henkeä niin terävästi, että mikrofoni särähti.

”Voi vittu”, hän sanoi.

Sitten hän muisti kameran. Hän nosti päänsä ja loi kasvoilleen hymyn, joka ei ollut aivan ehjä.

”Managerini taitaa pelätä tulosta”, hän sanoi.

”Managerisi seuraa ohjelmaa.”

”Minä olin vasta lämpenemässä.”

Minun ei tarvinnut vastata. Janetten vilkaisu puhelimeeni kertoi, ettei selitystä tarvittu.

Janette mulkaisi minua. Mulkaisu oli täysin aito. Hän käänsi sen kameralle hitaaksi, vietteleväksi katseeksi, mutta liian moni katsoja oli ehtinyt nähdä ensimmäisen version. Maksulliset viestit ja pienet maksut ryöppysivät ruudulle. Pysäytys oli tehnyt enemmän tuottoa kuin mikään hänen harjoittelemansa asento.

Janette painoi sormensa uudestaan klitorikselle. Osoitin hänen käsiään ja sitten reisiä.

Hän pysähtyi. Se kuului sovittuun ohjelmaan, mutta ensimmäistä kertaa käsky ei tuntunut minusta pelkältä tuotannolliselta ohjeelta. Hänen katseensa siirtyi käteeni. Peukaloni lepäsi säätimen päällä. Janette nosti sormensa hitaasti pois pillultaan ja asetti molemmat kämmenet reisilleen.

”Noin?” hän kysyi.

Nyökkäsin.

Hän piti kädet reisillään. Avasin kolmenkymmenen sekunnin laskurin, jonka yleisö näki ruudun kulmassa. Se oli yksi etukäteen sovituista tehtävistä: Janette ei koskisi itseään, ja minä käyttäisin värinää matalalla juuri sen verran, ettei hänen kehonsa ehtisi rauhoittua. Katsojat saivat nostaa palkkia jokaisella maksulla, mutta aikaa ei saanut lisätä yli puolen minuutin.

Näytin Janettelle kolme sormea ja osoitin laskuria.

”Ilman käsiä?”

Nyökkäsin.

”Sinä nautit tästä aivan liikaa.”

Napautin sääntöpaperia muistuttaakseni, ettei aika muuttuisi. Janette puri hymyä.

Nostin värinän kolmannelle tasolle ja käynnistin laskurin. Hänen kämmenensä pysyivät reisillä. Viiden sekunnin kohdalla hän levitti jalkojaan vähän lisää. Kahdentoista kohdalla sormet painuivat ihoon. Kun puolet ajasta oli kulunut, hänen lantionsa alkoi liikkua lähes huomaamattomasti, aivan kuin hän olisi voinut hangata itseään ilmaa vasten.

Yleisö laski viimeiset kymmenen sekuntia viestikentässä. Janette yritti laskea mukana, mutta numerot katkesivat värinän synnyttämiin henkäyksiin. Viimeisellä sekunnilla hän nosti kädet ilmaan näyttääkseen, ettei ollut koskenut itseään.

”Valmis”, hän sanoi nopeasti.

”Nyt saat”, sanoin.

Hänen kätensä ehti pillulle ennen kuin viimeinen sana oli kokonaan ulkona. Janette painoi kaksi sormea klitorikselle ja voihkaisi helpotuksesta. Katse pysyi minussa hetken, vaikka koko yleisö odotti häntä kameran toisella puolella.

Pidin värinän kolmannella tasolla. Janette istui pelkissä sukissa jalat avoimina ja toinen käsi pillullaan samalla kun minä valitsin keskustelusta seuraavat kysymykset. Hän vastasi niihin parhaansa mukaan, mutta hengitys oli yhä liian nopea. Hänen reitensä painuivat välillä yhteen, kunnes hän muisti asennon ja avasi ne uudestaan.

Janette kysyi, kuinka kauan aioin pitää häntä niin. Osoitin seuraavaa tavoitepalkkia.

”Tuo on kiristystä.”

Napautin hänen itse laatimaansa hinnastoa. Janette nauroi, ja yleisö palkitsi häntä taas.

Näytöllä viimeistä edeltävä palkki täyttyi. Annoin hänen riisua sukat. Hän teki sen sängyllä selällään, nosti ensin yhden jalan suoraksi ja rullasi kankaan alas reittä pitkin. Toinen jalka tärisi vielä sen verran, että hän joutui yrittämään kahdesti saadakseen varpaat ulos. Hän ei peittänyt sitä. Hän katsoi kameraan ja sanoi:

”Tämä on sitä aitoutta, josta te maksatte.”

Siinä hän oli parempi kuin olin aluksi ymmärtänyt. Janette ei hallinnut kaikkea, mutta hän osasi käyttää hyväkseen senkin, mikä karkasi hallinnasta.

Kun molemmat sukat olivat lattialla, annoin värinän palata toiselle tasolle. Hänen huuliltaan karkasi pieni tyytyväinen ääni.

”Kiitos”, hän sanoi.

En ollut varma, sanoiko hän sen minulle vai yleisölle. Sillä ei ollut merkitystä. Pidin värinän toisella tasolla, kun hän kääntyi kyljelleen ja kuljetti käsiään rintojensa, vatsansa ja reisien sisäpintojen yli. Hän näytti yleisölle kosteutensa uudestaan, mutta ei koskettanut klitoristaan ennen lupaa.

Maksut jatkoivat kertymistään. Samalla asiattomat ehdotukset muuttuivat rajummiksi. Poistin ne yksi kerrallaan. En lukenut Janettelle viestiä, jossa pyydettiin kipua, enkä tarjousta, jossa joku halusi tulla asuntoon seuraavaan lähetykseen. Estin tilin, joka yritti lähettää saman pyynnön eri sanoin.

Janetten vasen käsi lepäsi reidellä sormet rentoina.

Kun nostin värinän kolmannelle tasolle ja näin Janetten huulten avautuvan, puhelin ei tuntunut enää pelkältä tekniseltä välineeltä. Yksi peukalon liike, ja hänen hengityksensä muuttui. Toinen liike, ja hän joutui odottamaan.

Pidin ajatuksen itselläni. Jos olisin alkanut analysoida sitä ääneen, Janette olisi pyytänyt minua joko kirjoittamaan siitä esseen tai nostamaan tehoa.

Janette huomasi vain hyväksymäni viestit. Hän vastasi kysymykseen siitä, kuinka kauan hän oli ollut NetBarbie, ja nauroi toiselle, jossa epäiltiin hänen kestävän loppuun saakka. Hän ei nähnyt sitä osaa työstä, jossa pidin huoneen hänen ympärillään sovitun kokoisena. Ehkä juuri siksi hän pystyi näyttämään vapautuneelta.

Viimeiseen tavoitteeseen oli enää sata kahdeksankymmentä euroa.

Osoitin paperilta viimeisen tavoitteen.

Janette nousi polvilleen. Hänen hiuksensa olivat menettäneet täydellisen muotonsa, ja huulikiilto oli kulunut keskeltä pois. Hän ei yrittänyt korjata kumpaakaan.

”Kun se täyttyy, minä saan tulla”, hän sanoi. ”Jos managerini uskaltaa viedä minut loppuun.”

Kohtasin hänen katseensa vastaamatta. Janette piti katseensa minussa vielä hetken.

Värinä oli vasta kolmannella tasolla, mutta näin reisien jännittyvän.

”Sitten näyttäkää minulle”, Janette sanoi kameralle. ”Täyttäkää se.”

Summat tulivat pieninä ja suurina. Palkki nousi nykäyksittäin. Viisikymmentä euroa. Kahdeksankymmentä. Yksi maksullinen viesti pyysi Janettea tulemaan polvillaan, toinen selällään. Avasin viimeisen äänestyksen. Selällään voitti niukasti.

Kun tavoite oli yhdeksänkymmentäseitsemänprosenttisesti täynnä, Janette lopetti yleisölle puhumisen. Hän katsoi minua ja veti henkeä.

”Katri”, hän sanoi.

Nimeni ei ollut NetBarbien repliikki. Ääni oli matalampi ja paljaampi kuin yhdessäkään hänen kameraan suuntaamassaan lauseessa.

Katsoin häntä.

”Kun se täyttyy, jatka tasaisesti kahdeksannella. Älä tee enää tuota ylös ja alas. Ja jos sanon tauko, pois heti.”

Nyökkäsin.

”Minä haluan tämän.”

Nyökkäsin uudelleen.

Viimeinen maksu kilahti ruudulle. Tavoitepalkki välähti vaaleanpunaisena.

Näytin hänelle täyttyneen tavoitepalkin.

Janette laskeutui selälleen sängylle ja siirtyi niin, että kamera näki hänet päästä polviin. Hän koukisti jalkansa ja avasi ne. Toinen jalka jäi kuvasta osittain ulos, kantapää lattialle. Minä näin sen tärisevän jo ennen kuin koskin säätimeen.

Kohotin peukaloani kysymykseksi.

Janette teki peukalolla ja etusormella pienen ympyrän. Keskeytysmerkki oli eri. Sitten hän katsoi kameraan.

Nostin värinän neljännelle tasolle. Hänen kätensä laskeutui pillulle. Sormet avasivat häpyhuulia ja löysivät klitoriksen.

Nostin viidennelle.

Janette hieroi itseään hitaasti. Hän katsoi ensin kameraa, sitten puhelinta kädessäni. Hengitys syveni. Hänen rintansa liikkuivat jokaisella hengenvedolla.

Kuudennella tasolla sormien liike nopeutui. Janette liu'utti toisen käden rinnalleen ja puristi sitä. Hänen lantionsa nousi patjasta ja painui takaisin. Hän ei enää puhunut kokonaisia lauseita. Välillä hän sai sanottua lisää tai hyvä, enkä tiennyt, olivatko sanat minulle, itselleen vai katsojille.

Seitsemännellä tasolla hänen päänsä kääntyi sivuun minua kohti. NetBarbien ilme oli kadonnut jo ennen viimeistä nostoa. Jäljellä olivat avoimet huulet, otsalle tarttunut hiussuortuva ja katse, joka ei yrittänyt vietellä ketään.

Työnsin säätimen kahdeksannelle.

Janetten vartalo jännittyi. Hän päästi äänen, joka nousi korkeaksi ja katkesi hengitykseen. Hänen sormensa painuivat klitorikselle nopeina ympyröinä. Vapaa käsi haki tukea sängyn reunalta ja puristui lakanaan kuvarajauksen ulkopuolella. Kantapää liukui lattialla, polvi tärisi.

Pidin tehon täsmälleen paikallaan.

Yleisön viestit liikkuivat näytöllä. Maksulaskuri vaihtoi numeroa. Minun olisi pitänyt seurata niitä molempia, mutta muutaman sekunnin ajan katsoin vain Janettea.

Hänen lantionsa nytkähteli patjaa vasten. Vibraattori värisi hänen sisällään, ja hänen sormensa työskentelivät pillun päällä entistä nopeammin. Kosteus kiilsi kädellä ja reisien välissä. Hän puristi silmänsä kiinni, avasi ne uudestaan ja etsi minut kameran vierestä.

”Älä laske”, hän sanoi.

”En laske.”

Sanat tuntuivat suussani liian läheisiltä siihen nähden, että istuin pukeutuneena työtuolilla ja tein töitä. Puristin reiteni yhteen. Alushousuni olivat kosteat, eikä asennon vaihtaminen auttanut. Peukaloni pysyi liukusäätimellä vakaana.

Janetten hengitys hajosi nopeiksi, mataliksi vedoiksi. Hän yritti vielä kerran kohottaa leukaansa kohti kameraa, ehkä löytää NetBarbien takaisin. Sitten orgasmi vei yrityksen.

Hänen selkänsä kaartui irti sängystä. Sormet jähmettyivät hetkeksi klitorikselle, ja orgasmin ensimmäiset supistukset nykäisivät alavatsaa ja sisäreisiä. Hän huusi ilman harkittua sävyä tai kameralle tarkoitettua sanaa. Reidet vetäytyivät ensin yhteen ja avautuivat sitten uudestaan. Hän ei yrittänyt vaimentaa värinää kädellään. Vapaa käsi tarttui lakanaan niin lujasti, että rystyset vaalenivat.

Katse osui minuun.

Se ei viipynyt kauan, ehkä vain yhden hengityksen ajan, mutta siinä ei ollut yleisöä. Janette katsoi minua kuin minä olisin ollut ainoa ihminen huoneessa, joka tiesi täsmälleen, mitä hänen kehossaan tapahtui, koska minä olin päästänyt sen tapahtumaan.

Pidin värinän kahdeksannella niin kuin hän oli pyytänyt. Janetten orgasmi jatkui aaltoina. Hänen lantionsa nyki, sormet alkoivat jälleen liikkua ja suusta tuli rikkonaisia voihkaisuja, jotka eivät muodostaneet mitään valmista. Vasta kun hänen kätensä putosi pillulta ja hän käänsi kasvonsa tyynyä kohti, laskin tehon hitaasti kuudennelle, neljännelle ja toiselle.

”Pois”, Janette kuiskasi.

Katkaisin värinän heti.

Hän jäi makaamaan jalat avoimina, rintakehä rajusti kohoillen. Kasvoilla ei ollut hymyä. Silmät olivat puoliksi auki, posket laikukkaina ja alahuuli purtu punaiseksi. Hän ei näyttänyt huonolta. Hän näytti siltä, ettei ollut ehtinyt päättää, miltä näytti.

Juuri siksi kuva oli parempi kuin mikään, minkä olisimme voineet lavastaa.

Katkaisin lähetyksen.

Ruudulle tuli vahvistus ennen kuin Janette ehti kohottaa päätään.

”Hei”, hän sanoi käheästi. ”Minulla oli loppurepliikki.”

”Nyt ei ollut.”

”Minun piti sanoa, ettei NetBarbie menetä hallintaansa.”

”Se olisi ollut vaikea myydä tuon jälkeen.”

Janette käänsi minulle väsyneen mulkaisun. Se jäi puoliväliin, koska hänen silmänsä eivät vielä tarkentaneet kunnolla.

Nousin tuolilta, otin vesipullon ja asetin sen hänen käteensä.

”Kaikki hyvin?” kysyin.

Janette joi kolme pitkää kulausta. ”On. Jalat eivät ole vielä samaa mieltä, mutta muuten on.”

”Haluatko jotakin?”

”Kaksi minuuttia. Ja sitten haluan nähdä luvut.”

Se kuulosti taas häneltä.

Istuin sängyn jalkopäähän riittävän kauas, ettemme koskeneet. Lähetys oli ohi, mutta oma kehoni ei ollut saanut tietoa yhtä nopeasti. Tunsin edelleen sykkeen reisieni välissä. Puhelin kädessäni oli nyt vain puhelin, eikä se auttanut lainkaan.

Janette nousi lopulta istumaan, sulki jalkansa ja veti aamutakin ympärilleen. Hän käveli kylpyhuoneeseen edelleen hieman varoen. Oven takaa kuului veden kohinaa. Hän palasi muutamaa minuuttia myöhemmin itse poistamansa ja pesemänsä lelu kädessään, kasvot puhdistamatta ja hiukset entistä sotkuisempina.

”Minä näytin lopussa varmaan hirveältä”, hän sanoi.

”Et.”

”En myöskään näyttänyt NetBarbielta.”

”Se oli koko lähetyksen paras kohta.”

”Eli se, kun näytin joltain muulta.”

”Se, kun et ehtinyt näyttää miltään tarkoituksella.”

Janette jäi miettimään sitä. Hän ei loukkaantunut, vaikka hetken pelkäsin muotoilleeni asian liian suoraan. Sitten hän ojensi kätensä kannettavaa kohti.

”Paljonko se tuotti?”

Käänsin näytön hänen suuntaansa. Maksujen loppusumma oli noussut katkaisun jälkeenkin, kun viimeiset viestit olivat ehtineet järjestelmään. Näytin hänelle katsojahuipun, tilaajamäärän kasvun ja summan. Tuhat seitsemänsataa kahdeksankymmentäneljä euroa ennen alustan osuutta. Alusta tilittäisi rahat Janettelle, ja minun osuuteni määräytyisi managerisopimuksemme mukaan.

Janette tuijotti lukua ja räpäytti kerran.

”Yhdestä livestä?”

”Yhdestä neljänkymmenenkahdeksan minuutin livestä.”

Hän veti kannettavan lähemmäs ja katsoi käyrää, joka näytti kunkin minuutin aikana kertyneet maksut. Ensimmäinen selvä piikki osui minuuttiin, jonka aikana olin estänyt hänen ensimmäisen orgasminsa. Toinen, vielä korkeampi, oli viimeisen orgasmin kohdalla. Erillisestä katsojaseurannasta näkyi, että suurin osa katsojista oli pysynyt mukana lähetyksen loppuun asti.

”Katso”, sanoin ja osoitin ensimmäistä piikkiä. ”Tässä sinä mulkaisit minua.”

”Minä en mulkaissut.”

”Sata kahdeksankymmentäseitsemän ihmistä on eri mieltä”, sanoin ja osoitin katsojaseurannasta mulkaisun aikaista lukua.

”Se oli seksikäs katse.”

”Se oli katse, jolla ihminen yrittää sytyttää toisen palamaan.”

Janette katsoi käyrää ja hymyili tyytyväisenä. ”Se toimi.”

Hän kelasi tallennetta loppua kohti mutta pysäytti kuvan ennen orgasmia. Ruudulle jäi hetki, jossa hän katsoi kameraan hiukset vielä lähes järjestyksessä. Hänen sormensa lepäsi toistopainikkeella.

”Katsotaanko?” kysyin.

”Ei vielä.” Hän sulki videon. ”Haluan ensin tietää, paljonko siitä voidaan käyttää mainoksessa.”

Se oli hänen tapansa ottaa tilanne takaisin haltuunsa: muuttaa oma paljas reaktionsa seuraavan julkaisun aineistoksi. Minä en estänyt. Aitouden kaupallistaminen oli edelleen kaupallistamista, eikä Janette olisi ollut Janette, jos hän olisi jättänyt sen tekemättä.

”Voidaanko tehdä ensi viikolla uusi?”

”Ei samaa uudestaan.”

”Ei tietenkään samaa.” Hänen äänensä piristyi jokaisella sanalla. ”Voidaan vaihtaa lelu. Tai tehdä kaksi vaihetta. Tai minä voisin aloittaa jossain muualla ja—”

”Nyt juot loput vedestä.”

Janette otti pullon, mutta jatkoi ideoimista sen reunaa vasten. Hän halusi tallenteesta lyhyen ennakkopätkän seuraavaa kertaa varten, maksullisen uusinnan ja kuvia, joissa näkyisi liven katsojaluku. Minä tein muistiinpanoja.

Meillä ei ollut studiota, kuvausryhmää eikä ketään, jolle olisin voinut siirtää keskustelun valvonnan tai lähetyksen rakenteen. Oli Janetten asunto, minun kannettavani ja puhelin, joka oli yhä lämmin kädessäni. Silti ilta oli näyttänyt valmiilta tuotannolta niin kauan kuin kamera oli ollut päällä. Katsojat eivät olleet nähneet kylpyhuoneeseen ahdettua pyykkitelinettä eivätkä sitä, että Janette oli teipannut tavoitesummat sisältävän paperin kannettavan taakse.

He olivat nähneet NetBarbien ja kuulleet äänen, joka tiesi, mitä seuraavaksi tapahtui.

Olin rakentanut ohjelman, ohjannut esiintyjää, valvonut yleisöä, ratkaissut kuvauksen ja pitänyt kaupallisen kokonaisuuden kasassa. Se ei ollut enää pelkkää sopimusten neuvottelemista ja julkaisujen aikatauluttamista. Olin tuottanut esityksen alusta loppuun, ja olin pitänyt yhdellä sormella hallussani sen ainoaa asiaa, jota ei voinut leikata jälkikäteen paremmaksi.

Janette katsoi summaa uudestaan ja hymyili.

Janette halusi tehdä sen uudestaan. Niin halusin minäkin, eikä se johtunut vain neljästäkymmenestä prosentista.