Luku 6

Kaisa Lehtolan kasvot olivat olleet kaupungissa paljon ennen kuin hänen nimensä tuli uutiseksi.

Kaisan kuolemaa seuranneena sunnuntaiaamuna Jarkon näytöllä oli tavaratalokuvaston aukeama, jossa Kaisa seisoi vaaleassa syystakissa keinotekoiselle kadulle rakennetun studion keskellä. Sama kampanja oli ollut pysäkeillä ja kauppakeskusten valotauluissa. Kuvapankin tiedoissa olivat vaatemerkin nimi, tuotantoyhtiö ja kuvaaja. Mallin nimi löytyi vasta erillisestä luettelosta.

Marika Laakso vastasi puhelimeen kuvauspaikalta. Taustalla siirrettiin jotain raskasta lattiaa pitkin, ja joku kysyi häneltä aikataulusta. Marika käski odottaa hetken ja siirtyi hiljaisempaan paikkaan.

– Tunsin Kaisan kolmesta kampanjasta, hän sanoi. – En hänen yksityiselämäänsä. Työssä hän oli täsmällinen ja valmistautunut, sellainen, jonka saattoi varata uudelleen tarvitsematta pelätä, että päivä kaatuu hänen takiaan.

– Milloin puhuitte viimeksi?

– Keväällä yhden vaatemerkin jatkokäytöstä. Eilen minun piti vain varmistaa kuvausryhmältä, ettei hän ollut tullut studioon. Se on eri asia kuin tuntea ihminen.

Jarkko kirjoitti eron muistiin. Ensimmäisen vihjeen saatuaan hän oli ajatellut Marikaa Kaisan työtoverina. Kolme kampanjaa usean vuoden aikana tarkoitti kolmea pitkää päivää sekä muutamia aikatauluja, vaatteita ja kuvien käyttöä koskevia puheluita ja sähköposteja.

– Oliko hän julkisuudenhenkilö?

– Ei. Hän oli julkisuudessa kuvina, ei ihmisenä. Koko kaupunki on voinut nähdä hänen kasvonsa tietämättä nimeä. Kaisa piti sen eron selvänä.

Marika varmisti kampanjat ja antoi kahden muun tuottajan yhteystiedot. Hän ei halunnut arvioida, miksi Kaisa oli surmattu, eikä Jarkko pyytänyt. Kun puhelu päättyi, Jarkko lisäsi uutiseen kuvauksen mainosmallista, jonka työn suuri yleisö tunsi paremmin kuin tämän nimen.

Päivi luki jutun seisten Jarkon selän takana. Poliisi oli vahvistanut Kaisan henkilöllisyyden, iän ja sen, että tämä oli löydetty kuolleena kodistaan. Kuolemaa tutkittiin henkirikoksena. Tekotavasta, epäillyistä tai yhteydestä Jenni Haapalan tapaukseen ei kerrottu.

– Olet kysynyt yhteydestä? Päivi sanoi.

– Päivystykseltä ja Korpelalta. Kumpikaan ei vahvista eikä kiistä.

– Se ei ole sama kuin yhteys.

– Ei.

Päivi osoitti kappaletta, jossa kerrottiin Jennin kuolemasta kolme viikkoa aikaisemmin.

– Tämä riittää nyt. Kaksi murhattua mallia samassa kaupungissa on fakta. Älä tee niiden väliin nuolta ennen kuin tiedät, kuka sen on piirtänyt.

Jarkko siirsi kappaleen alemmas ja tarkisti ilmaukset vielä kerran. Uutinen julkaistiin ennen puoltapäivää otsikolla Mainosmalli Kaisa Lehtola surmattiin kotonaan. Pääkuvassa Kaisa katsoi hieman kameran ohi, sama vaalea takki yllään kuin pysäkkimainoksissa. Kuvatekstin ansiosta kasvoilla oli nyt nimi.

Julkaisemisen jälkeen Jarkko avasi tyhjän asiakirjan ja kirjoitti sen yläreunaan kaksi nimeä.

Jenni Haapalan alle kertyi yökerhoja, verkkosisältöjä, glamourkuvaajia ja yksittäisiä mainostöitä. Kaisa Lehtolan puolelle tulivat tavaratalot, vaatemerkit, toimistovälitykset ja kaupunkimainokset. Jarkko yhdisti töihin toimistot, kuvaajat, tuottajat ja asiakkaat sekä julkisista lähteistä löytyneet läheiset ihmiset. Samat yritykset saattoivat esiintyä molempien urien laidoilla, mutta Lystikkälässä se ei vielä tarkoittanut paljon. Suuri tavaratalo oli käyttänyt vuosien aikana satoja malleja. Tuotantoyhtiö saattoi ostaa kuvaajan, mallin ja studion eri suunnista yhtä päivää varten.

Hän soitti Marikan antamille tuottajille, Jennin töistä tuntemilleen ihmisille ja kahteen toimistoon. Yksi kuvaaja oli ollut eri vuosina tekemisissä molempien aineistojen kanssa, mutta ei ollut kuvannut kumpaakaan: hänen studionsa oli vuokrattu toisen tuotannon käyttöön. Yksi toimisto oli välittänyt Jennin yksittäiseen katalogityöhön ennen kuin Kaisa oli tullut sen listoille. Naiset eivät lähteiden mukaan olleet tavanneet siellä.

Samat nimet menettivät merkityksensä heti, kun Jarkko tarkisti päivämäärät ja tehtävät. Sunnuntai-iltaan mennessä hän ei ollut löytänyt yhteistä toimistoa, keskeistä kuvaajaa, asiakasta eikä näkyvää yksityiselämän kontaktia. Ammatti yhdisti uhrit vain, jos mallina työskentelemistä piti yhtenä paikkana. Edellisen viikon haastattelut olivat jo osoittaneet, ettei se ollut sellainen.

Yhden toimiston vanha varaustietokanta sijoitti Jennin ja Kaisan samalle asiakkaalle eri vuosina. Jarkko soitti tiedon varmistamiseksi toimiston entiselle bookerille, joka muisti Kaisan mutta ei Jenniä. Arkistoiduissa työmääräyksissä tuottajat, kuvaajat ja studiot olivat eri. Asiakkaan nimi toistui vain siksi, että suuri vaateliike teetti jatkuvasti uusia kuvastoja.

– He ovat saattaneet tavata jossain, booker sanoi. – Mallit odottavat sovituksissa, koekuvissa ja toimistojen käytävillä. Kaikesta ei jää nimeä samaan paperiin. Mutta jos kysyt, kuuluivatko he meidän kauttamme samaan työryhmään, vastaus on ei.

Jarkko merkitsi osuman tarkistetuksi mutta merkityksettömäksi. Yhden vaihtoehdon poissulkeminen ei vähentänyt työtä: jokainen suuri asiakas, studio ja tapahtuma avasi kymmeniä uusia työpäiviä, joilla naiset olivat voineet kulkea eri aikaan. Jos tekijä löytyisi heidän julkisista krediiteistään, nimi saattoi olla molemmissa. Yhtä hyvin ratkaiseva saattoi olla juuri se osa työstä, joka ei näkynyt niissä.

Maanantaiaamuna Jarkko palasi KASVOT-tapahtuman verkkosivuille. Yleisöohjelma oli siirretty arkistoon, mutta kampanjoiden julkinen luettelo oli yhä haettavissa. Jennin portfolio-ohjelma löytyi nimellä. Kaisa ei esiintynyt osallistujissa, esiintyjissä eikä tapahtuman työryhmissä.

Jarkko haki tuotantoyhtiöillä ja kampanjoiden nimillä. Kolmas hakutapa toi esiin yhden Kaisan vanhan tavaratalokampanjan tietueen. Sen kohdalla ei ollut näytettäviä kuvia, vain vuosi, tilaaja ja merkintä arkistoaineistosta. Käyttöoikeustiedot olivat tarkistettavina.

Hän avasi uudelleen muistiinpanonsa Helenan haastattelusta. Arkisto kokosi aineistoja, ei ihmisiä. Tuhansien mallien kuvia oli saatu toimistoilta, asiakkailta, kuvaajilta ja malleilta itseltään. Kaisa saattoi kuulua arkistoon käymättä koskaan tapahtumassa.

Yhteys oli varmennettavissa ja samalla liian laaja selittämään mitään. Jarkko ei tiennyt, oliko poliisi edes huomannut samaa merkintää. Nyt hänellä oli kuitenkin parempi kysymys kuin kaksi kuollutta mallia.

Vanha poliisilähde suostui tapaamaan lounaan jälkeen kahvilassa, joka sijaitsi kahden virastotalon välissä mutta ei kummankaan lähellä. Jarkko tuli ensin, valitsi pöydän ikkunan vierestä ja jätti nauhurin laukkuunsa. Lähde toi oman kahvinsa, istui vastapäätä eikä riisunut takkiaan.

Jarkko kertoi löytämästään: uhrien erilaisista työympäristöistä, puuttuvista yhteisistä ihmisistä ja siitä, että kummankin kuva-aineistoa oli päätynyt KASVOT-arkistoon.

– En kysy, onko tapahtumayhteys uhrien valintaperuste, hän sanoi. – Kysyn, vertaako poliisi tapauksia jonkin sellaisen vuoksi, mitä julkisuudessa ei tiedetä.

Lähde pyöritti kahvikuppia alustallaan.

– Niitä ei vain verrata, hän sanoi lopulta. – Niitä käsitellään yhtenä tutkintakokonaisuutena.

Jarkko ei kirjoittanut heti. Hän varmisti ensin kuulemansa.

– Poliisi tutkii mahdollisuutta, että tekijä on sama?

– Se on tutkinnan lähtökohta. En sano, että asia on todistettu.

– Perustuuko se uhrien työhön mallina?

– Ei vain siihen. Yhdistämiselle on muutakin perustetta.

– Mitä?

– Sitä en kerro.

– Onko yhteinen kokonaisuus vain tapa käyttää samoja tutkijoita kahteen samantapaiseen rikokseen?

– Ei. Sisällöllinen yhteys on arvioitu niin vahvaksi, että niitä tutkitaan yhdessä. Muotoile se mahdollisuudeksi, älä ratkaisuksi.

– Onko poliisilla syytä odottaa uusia tekoja?

– Siihen en vastaa.

– Onko joitakin ihmisiä varoitettu?

– Siihenkään en vastaa.

Jarkko tunnisti hetken, jolloin lisäkysymys olisi vain yrittänyt kiertää lähteen vetämää rajaa. Hän lopetti. Kieltäytymisistä ei saanut rakentaa vastauksia.

Vasta nyt Jarkko avasi muistikirjan. Hän kirjoitti lähteen sanamuodot, näytti ne tälle ja veti viivan niiden kysymysten yli, joihin ei ollut saanut vastausta. Lähde ei suostunut suoraan lainattavaksi eikä halunnut, että tämän asemaa kuvailtaisiin tavalla, josta henkilöllisyys voisi rajautua.

– Miksi kerrot tämän?

Lähde katsoi ulos. Kadun toisella puolella mies yritti taitella sateenvarjoa virastotalon oven alla.

– Jos sama ihminen on tappanut kaksi kertaa, voi olla joku, jonka pitäisi osata varoa tai kertoa näkemästään. Poliisi joutuu suojaamaan tutkintaa. Se ei tarkoita, että kaikki suojattava tieto palvelee yleisöä olemalla poissa yleisöltä.

– Oletko eri mieltä tutkinnan johdon kanssa?

– Älä tee tästä henkilöriitaa. Minä kerroin, mitä tapauksille on tehty ja miksi tiedolla voi olla merkitystä. En sitä, mikä tutkinnan sisällä pidettävä peruste on.

Kahvilan ovi avautui, ja kylmä ilmavirta pyyhkäisi lattian yli. Lähde joi kahvinsa loppuun ja lähti eri suuntaan kuin oli tullut. Jarkko jäi pöytään kahden vahvistetun lauseen kanssa. Ne muuttivat julkisen kuvan tapauksista. Jutun julkaisemiseen ne eivät vielä riittäneet.

Hän soitti Johannalle palattuaan toimitukseen.

– Minulla on poliisin sisältä tieto, että Haapalan ja Lehtolan murhia käsitellään yhtenä tutkintakokonaisuutena, Jarkko sanoi. – Yhdistämiselle on muutakin perustetta kuin ammatti. En tiedä, mikä se on, enkä aio väittää tietäväni.

Puhelimessa oli hetken täysin hiljaista.

– En vahvista tuota, Johanna sanoi.

– En kysynyt enää, onko tieto minulla. Kysyn, kommentoitko sitä.

– Kommentoin. Poliisi ei vahvista tapausten yhteyttä.

– Kiistätkö, että niitä tutkitaan yhdessä?

– En lähde avaamaan tutkinnan organisointia nimettömän lähteesi kautta.

Jarkko nojasi tuolissaan taaksepäin. Johannan vastaus oli virallinen, mutta äänessä ei ollut viraston etäisyyttä.

– Jos poliisi pitää samaa tekijää mahdollisena, ihmisillä on oikeus tietää se.

– Ihmisillä on oikeus paikkansapitävään tietoon. Me emme tiedä, että mallina työskenteleminen oli uhrien valintaperuste.

– En minäkään väitä niin.

– Otsikoissa siitä tulee mallisarjamurhaaja ennen kuin ehdit julkaista toista kappaletta. Sen jälkeen jokainen kuvaaja, asiakas, tapahtumatyöntekijä ja entinen kumppani on jonkun mielestä epäilty. Vihjeet alkavat sopia teoriaan jo ennen kuin kukaan kertoo, mitä todella näki.

– Sama tekijä ja ammatti valintaperusteena ovat eri väitteitä. Minä voin kirjoittaa ensimmäisestä väittämättä toista.

– Sinä voit. Et voi päättää, mitä muut tekevät sillä.

Jarkko katsoi työpöydälle levittämiään nimilistoja. Hän oli käyttänyt vuorokauden osoittaakseen itselleen, ettei sana malli rajannut yhtä piiriä. Johannan varoitus oli sama havainto toiseen suuntaan.

– Juuri siksi tieto pitää rajata oikein ensimmäisessä jutussa, hän sanoi.

– Tai jättää julkaisematta, kunnes tiedämme, mistä yhteys kertoo.

– Silloin poliisi päättää yksin, milloin mahdollisesta vaarasta saa puhua.

– Ja jos julkaiset nyt, toimitus päättää, millaisen vaaran ihmiset alkavat nähdä.

Johanna toisti virallisen kantansa ja lopetti puhelun.

Päivi luki Jarkon muistiinpanot. Hän kysyi tiedonantajan asemasta, mahdollisista omista tarkoitusperistä ja siitä, oliko tämä voinut kuulla vain Jarkon kysymyksen toistettuna poliisin käytävillä. Jarkko vastasi sen, minkä pystyi paljastamatta nimeä.

– Uskotko häntä? Päivi kysyi.

– Uskon. Hän on ollut oikeassa ennenkin, eikä hän yrittänyt väittää ammattia valintaperusteeksi. Hän rajasi tiedon tarkemmin kuin olisi tarvinnut, jos haluaisi vain otsikon.

– Minäkin uskon, että sinä uskot häntä. Yhdellä nimettömällä lähteellä emme silti julkaise tätä.

Päivi veti muistilehtiön eteensä.

– Tarvitsen riippumattoman vahvistuksen sille, että tapauksia todella käsitellään yhdessä. Ja jutun jokaisesta väitteestä pitää näkyä, perustuuko se lähteeseen, julkiseen aineistoon vai meidän omaan vertailuumme.

Jarkko avasi luonnoksen, jonka oli ehtinyt nimetä vain päivämäärällä. Ensimmäisessä kappaleessa luki, että poliisi epäili saman tekijän voineen surmata molemmat naiset. Päivi veti lauseen yli.

– Tämän lähteesi voi vahvistaa. Juttu ei vielä voi sanoa sitä omalla äänellään.

– Jos kirjoitan, että tapauksia käsitellään yhdessä, lukija ymmärtää saman.

– Ymmärtäköön. Me kerromme, mitä tiedämme ja mistä tiedämme sen. Emme nosta lähteen päätelmää toimituksen varmuudeksi vain siksi, että se tekee alusta suoremman.

Jarkko muutti lauseen ja teki tekstin reunaan kolme merkintää: ensimmäinen lähde, toinen vahvistus, julkinen aineisto. Tyhjäksi jäi kohta, johon poliisin salattu peruste olisi tullut. Sen ympärille ei saanut rakentaa arvauksia.

Toinen vahvistus tuli vasta illalla. Jarkko tavoitti poliisihallintoa tuntevan lähteen, jolla ei ollut pääsyä tutkinnan sisältöön mutta joka pystyi tarkistamaan, miten tapaukset oli järjestetty. Puhelun aluksi tämä kieltäytyi puhumasta tutkinnan sisällöstä tai rikosten mahdollisesta yhteydestä. Jarkko ei kertonut ensimmäisen lähteen henkilöllisyyttä eikä tämän paljastamaa lisäperustetta.

– Ovatko Haapalan ja Lehtolan tapaukset eri ryhmillä vai samalla? hän kysyi.

– Samat tutkijat käsittelevät molempia, lähde sanoi tarkistuksen jälkeen. – Ne on koottu yhteiseksi kokonaisuudeksi. En tiedä, mihin sisällölliseen arvioon ratkaisu perustuu.

Se ei vahvistanut salaista perustetta vaan tuki riippumattomasti väitettä, jonka varaan jutun saattoi rakentaa.

Tiistaiaamuna Jarkko ja Päivi kävivät tekstin läpi lause lauseelta. Otsikoksi tuli Lähteet: mallien murhilla mahdollinen yhteys. Ingressissä kerrottiin kahden toisistaan riippumattoman poliisilähteen vahvistaneen, että murhia tutkittiin yhteisenä kokonaisuutena. Sana mallisarjamurhaaja jäi leipätekstiin ehdolliseksi: julkisuudessa saatettaisiin puhua sellaisesta, vaikka poliisi ei ollut vahvistanut uhrien ammattia valintaperusteeksi eikä tapausten yhteyttä virallisesti.

KASVOT sai yhden kappaleen jutun keskeltä. Molempien naisten aineistoa oli tapahtuman arkistossa, mutta arkisto sisälsi tuhansien ihmisten kuvia eikä Kaisa ollut osallistunut itse tapahtumaan. Yhteys kuvattiin varmennettuna mutta niin laajana, ettei se yksin osoittanut rikosten syytä tai rajannut epäiltyjä.

Päivi pysähtyi otsikon sanaan mallien.

– Tässä on sama riski, josta Korpela puhuu.

– Ilman sitä otsikko voisi tarkoittaa mitä tahansa kahta murhaa. Molemmat uhrit työskentelivät malleina, ja juuri sillä perusteella yleisö tunnistaa tapaukset.

– Se myös tarjoaa motiivin ennen kuin teksti ehtii kiistää sen.

Jarkko katsoi vaihtoehtoja, joita he olivat kokeilleet. Uhrien nimet tekivät otsikosta vaikean ihmiselle, joka oli nähnyt Kaisan kasvot mutta oppinut nimen vasta sunnuntaina. Kahdella henkirikoksella mahdollinen yhteys oli täsmällinen ja tyhjä. Mallin työn jättäminen pois ei poistaisi julkista tulkintaa; se siirtäisi sen muiden medioiden sanoitettavaksi.

– Pidetään se, Päivi sanoi lopulta. – Mutta ingressissä on heti poliisin tutkintalinja, ei meidän teoriaamme. Ja leipätekstissä sanotaan suoraan, ettei ammattia ole vahvistettu valintaperusteeksi.

Pääkuvaksi valittiin kaksi kampanjakasvokuvaa rinnakkain. Jennin yökerhokuva ei ollut lehden käyttämistä rohkein eikä Kaisan mainoskuva tunnetuin. Molemmissa kasvot näkyivät selvästi, ja kuvatekstit kertoivat, mistä työstä kuvat olivat peräisin.

Kuvapari teki silti sen, mihin yksikään varaus ei pystynyt. Erillisinä kuvat olivat olleet työtä kahdessa eri maailmassa. Rinnakkain ne näyttivät sarjalta jo ennen otsikkoa. Jarkko tiesi sen eikä yrittänyt nimetä valintaa neutraaliksi. Jutun aihe oli juuri mahdollinen yhteys; kahden uhrin näyttäminen kuului siihen. Vastuu ei kadonnut sillä, että kuvat olivat asiallisia.

Jarkko tiesi myös, mitä juttu merkitsisi hänelle. Jos lähteet kestivät, hän olisi ensimmäinen toimittaja, joka kertoi poliisin tutkivan tapauksia yhdessä. Hän halusi olla se toimittaja.

Ennen julkaisua Jarkko soitti Johannalle vielä kerran.

– Jutun pääväite on, että poliisi tutkii kahden murhan mahdollista yhteyttä, hän sanoi. – Meillä on kaksi toisistaan riippumatonta vahvistusta yhteiselle tutkintakokonaisuudelle. Emme väitä uhrien ammatin olevan valintaperuste emmekä spekuloi tekotavalla. Juttu julkaistaan tänään kello kaksitoista. Jos haluat poliisin virallisen kannan mukaan, tarvitsen sen ennen sitä.

Johanna ei kysynyt lähteistä.

– Poliisi ei vahvista tapausten yhteyttä, hän sanoi. – Todistamattomasta motiivista ei pidä rakentaa julkista teoriaa.

– Kirjaan molemmat.

– Kirjaa myös, että pyydämme konkreettisia havaintoja, emme perusteettomia epäilyjä kokonaisia ammattiryhmiä kohtaan.

– Kirjaan.

Jarkko odotti hetken, mutta Johanna ei sanonut muuta. Puhelu päättyi yhtä muodollisesti kuin tiedotetta olisi luettu ääneen. Raja heidän välillään oli yhä olemassa. Jarkko tiesi vain seisovansa nyt sen toisella puolella.

Päivi lisäsi poliisin vastauksen juttuun sellaisenaan. Kello yksitoista viisikymmentäkahdeksan teksti, kuvat ja kuvatekstit olivat valmiit. Julkaisujärjestelmän esikatselussa Jennin ja Kaisan kasvot olivat ensimmäistä kertaa vierekkäin. Niiden alla otsikko yhdisti heidät tavalla, jota poliisi ei ollut suostunut tekemään julkisesti.

Jarkko luki vielä kerran jokaisen varauksen: lähteiden mukaan, mahdollinen, ei vahvista, ammattia ei ole vahvistettu valintaperusteeksi. Ne eivät olleet suojalauseita väärän tiedon ympärillä. Ne olivat tiedon rajat.

Kello vaihtui kahteentoista.

Päivi nyökkäsi, ja Jarkko painoi julkaise.

Juttu nousi etusivulle. Otsikko, ingressi ja rinnakkain asetetut kasvot ilmestyivät näkyviin täsmälleen siinä muodossa kuin he olivat ne hyväksyneet. Jarkko tiesi väitteiden kestävän. Hän uskoi edelleen, että kaupungin piti saada tietää mahdollisesta yhteisestä tekijästä.

Ensimmäisen Jenni-uutisen kohdalla julkaiseminen oli tuntunut siltä, että hän oli pitänyt sovitun rajan. Nyt hän oli varmistanut tiedon yhtä huolellisesti ja ylittänyt rajan tietoisesti.

Hän ei enää voinut päättää, mikä jutun varauksista katoaisi ensimmäisenä.