Lukitse ovi

Kaksikymmentäkaksivuotias Antti tarkisti Markuksen nimen, osoitteen ja puhelinnumeron vielä kerran, vaikka samat tiedot olivat olleet heillä tallessa jo viikon.

Kaksikymmentävuotias Sanna katseli häntä makuuhuoneen peilin kautta. Antti istui sängyn reunalla puhelin kädessään ja näytti keskittyvän näyttöön, mutta peukalo ei liikkunut. He olivat käyneet kaiken läpi ensin kahdestaan, sitten Markuksen kanssa viesteillä ja lopulta pitkällä puhelulla. Kumpikaan ei ollut jättänyt ehtoja vihjausten varaan. Markus tiesi, mikä oli sallittua, mikä kiellettyä ja millä tavalla Sanna voisi lopettaa tilanteen, jos puhuminen ei onnistuisi.

Silti heidän makuuhuoneensa ilma tuntui nyt erilaiselta kuin suunnitteluvaiheessa. Silloin fantasia oli ollut sanoja, ehtoja ja kuvia, joita saattoi siirrellä turvallisesti mielessä. Nyt Sannan yllä oli sitä varten ostettu tumma mekko. Hänen puhelimensa oli ladattu. Eteisen penkillä odottivat takki ja kengät, joissa hän lähtisi toisen miehen kotiin.

Sanna suoristi mekon helmaa. Ohut, vartaloa myötäilevä kangas laskeutui vähän polvien yläpuolelle. Se oli tarpeeksi siisti näyttääkseen tavalliselta iltamekolta ja tarpeeksi halpa, ettei sen menettäminen harmittaisi. He olivat valinneet sen yhdessä juuri siksi, että Markus saisi repiä sen.

Antti nosti viimein katseensa.

”Sinun ei tarvitse lähteä vain siksi, että tästä on sovittu.”

”Tiedän.”

”Ja voin tulla hakemaan milloin tahansa.”

”Tiedän senkin.”

Sanna kääntyi peilin äärestä. Antti ei yrittänyt hymyillä, mikä helpotti. Hänen kasvoillaan sai näkyä, ettei tämä ollut hänelle vaivatonta. Sanna ei olisi halunnut rinnalleen miestä, joka työnsi hänet ovesta ulos todistaakseen olevansa vapaa mustasukkaisuudesta. Hän halusi juuri Antin: miehen, joka pelkäsi ja auttoi silti rakentamaan fantasian niin turvalliseksi, että Sanna saattoi astua siihen kokonaan.

Ajatus oli ollut hänen omansa. Hän oli kertonut siitä eräänä yönä pimeässä, ensin kiertäen ja sitten liian nopeasti, posket kuumina Antin olkapäätä vasten. Hän halusi vieraan miehen ottavan hänet väkisin — ei oikeasti, vaan niin todesti kuin tarkka ennakkosuostumus mahdollisti. Hän halusi voida vastustella, pyytää lopettamaan väärillä sanoilla ja tuntea hetken ajan, ettei hänen tarvinnut kantaa tapahtumien tahtia. Vain yksi turvasana merkitsisi oikeaa loppua. Jos hänen suunsa ei olisi vapaa, kolme nopeaa taputusta tekisi saman.

Markus oli ollut ensimmäinen ehdokas, jonka kohdalla Antti ei ollut sanonut heti ei. Neljäkymmentäkolme, rauhallinen, ei kiirettä tapaamiseen, ei suuria puheita siitä, mitä naisille muka piti tehdä. Hän oli vastannut heidän kysymyksiinsä täsmällisesti ja esittänyt omansa ilman härskejä koepalloja. Videopuhelussa hän oli näyttänyt henkilöllisyystodistuksensa ja asuntonsa ulko-oven numeron. Antti tiesi, mihin Sanna oli menossa. Markus tiesi, että Antti tiesi.

He olivat sopineet myös asian, jota Sanna ei ollut halunnut jättää viime hetken päätökseksi.

Anaaliseksi oli sallittu.

Sannalla oli siitä kokemusta ajalta ennen Anttia. Hän tiesi, ettei halu ja nautinto poistaneet tarvetta valmistella, edetä rauhallisesti ja käyttää kunnolla liukuvoidetta. Markus tiesi saman. Sanna oli kuitenkin pyytänyt, ettei mies kertoisi etukäteen, käyttäisikö lupaa. Epävarmuus kuului fantasian terävimpään kohtaan.

Antti tiesi luvasta. Hän ei tiennyt, palaisiko Sanna kotiin se käytettynä.

”Haluatko sanoa vielä jotakin?” Antti kysyi.

Sanna ajatteli hetken. Hän voisi luetella säännöt uudestaan, mutta he kumpikin osasivat ne. Hän voisi pyytää Anttia vakuuttamaan, ettei tämä suuttuisi jälkeenpäin, mutta sellaista lupausta ei kannattanut vaatia ennen kuin mitään oli tapahtunut. Hän voisi jäädä kotiin, riisua mekon ja painautua Antin syliin. Mahdollisuus oli siinä, todellinen ja helppo.

Juuri siksi lähteminen oli hänen päätöksensä.

”Kun lähetän viestin, että olen tulossa kotiin, älä kysy puhelimessa mitään.”

”En kysy.”

”En halua kertoa sitä ruudulle.”

”Odota, että olet tässä.”

Antti laski puhelimen sängylle. Hän olisi voinut tulla halaamaan. Sanna tiesi, että hän odotti lupaa jopa siihen, vaikka heidän välillään ei tavallisesti tarvittu lupaa jokaiseen kosketukseen.

Sanna astui hänen eteensä ja painoi kämmenensä hänen poskelleen.

”Kaikki on hyvin.”

”Vielä.”

”Niin. Vielä.”

Antin suupieli värähti. Sanna kumartui suutelemaan häntä. Suudelma ei ollut pitkä eikä kiihottava. Se oli heidän omansa, tavallinen ja lämmin, eikä Sanna halunnut käyttää sitä lähtölaukauksena sille, mitä toinen mies tekisi.

Hän irrottautui, otti eteisestä takin ja pujotti kengät jalkaansa. Puhelimen hän pani käsilaukkuun. Antti jäi makuuhuoneen ovelle eikä seurannut häntä aivan ulko-ovelle asti.

”Laita viesti periltä”, hän sanoi.

Sanna nyökkäsi ja lähti.

Matkalla hän ehti katua ainakin viidesti.

Ensimmäisen kerran rappukäytävässä, kun kotioven sulkeutuminen jätti Antin toiselle puolelle. Toisen kerran autossa, kun kuljettaja kysyi, oliko osoite oikea. Kolmannen kerran Markuksen kadulla, missä kerrostalot näyttivät tavallisemmilta kuin yhdenkään fantasian tapahtumapaikan olisi pitänyt näyttää.

Jokaisella kerralla Sanna antoi itselleen luvan kääntyä takaisin. Jokaisella kerralla hän jatkoi.

Markus asui vaaleassa nelikerroksisessa talossa. Pihassa oli lasten polkupyöriä, märän näköinen hiekkalaatikko ja roskakatoksen viereen jätetty rikkinäinen tuoli. Sanna tarkisti rapun kirjaimen puhelimesta, vaikka tiesi olevansa oikeassa paikassa. Hänen vatsansa tuntui tyhjältä. Mekon alla pikkuhousut olivat silti kosteat.

Hän painoi summeria.

Ovi avautui melkein heti.

Markus odotti asuntonsa ovella harmaassa t-paidassa ja tummissa housuissa. Videopuhelu ei ollut valehdellut hänen koostaan. Hän ei ollut poikkeuksellisen pitkä, mutta hartiat täyttivät oviaukon, ja käsivarret näyttivät raskailta paljaiden hihojen alla. Lyhyessä parrassa erottui muutama harmaa karva. Ilme oli sama kuin puhelussa: levollinen, tarkka, melkein arkinen.

”Hei, Sanna.”

”Hei.”

Markus astui sivuun. Sanna tuli sisään, ja ovi sulkeutui hänen takanaan ilman lukon ääntä.

Eteinen oli siisti mutta ei näyttelykuntoon lavastettu. Kenkätelineessä oli lenkkarit ja talvikengät, naulakossa pari takkia. Olohuoneesta näkyi sohvan selkänoja, kirjahylly ja pöydälle asetettu vesikannu. Mikään ei yrittänyt näyttää uhkaavalta. Juuri se sai Sannan ihon kananlihalle.

Markus otti hänen takkinsa vastaan.

”Kengät voit jättää siihen. Muut tavarat tuolle tasolle.”

Sanna riisui kengät ja laski laukun kapealle lipastolle. Markus ripusti takin niin huolellisesti, ettei helma jäänyt oven väliin. Sitten hän osoitti puhelinta.

”Lähetä viesti.”

Sanna avasi keskustelun Antin kanssa.

Perillä. Kaikki hyvin.

Vastaus tuli ennen kuin hän ehti lukita näytön.

Hyvä. Olen täällä.

Sanna katsoi viestiä hetken. Kaksi lyhyttä lausetta sisälsivät kaiken, mitä hän tarvitsi mukaansa. Hän pani puhelimen laukkuun ja sulki vetoketjun.

Markus odotti parin askeleen päässä. Ei koskettanut, ei kiirehtinyt eikä yrittänyt helpottaa tunnelmaa puhumalla niitä näitä.

”Onko kaikki edelleen sovitusti?” hän kysyi.

Siinä oli viimeinen tavallinen kysymys. Sanna tiesi, että voisi vastata ei, pukea takin takaisin ja lähteä. Markus avaisi oven, eikä heidän tarvitsisi selittää toisilleen mitään. Hän tunsi sydämenlyönnit kurkussaan ja kosteuden reisien välissä. Pelko oli muuttunut niin voimakkaaksi, ettei hän enää osannut erottaa sitä kiihotuksesta.

Hän katsoi Markusta suoraan.

”Lukitse ovi.”

Markus ei nyökännyt eikä hymyillyt. Hän kurottui Sannan ohi ja käänsi lukkoa.

Napsahdus oli pieni. Se halkaisi illan kahtia.

Kun Markus kääntyi takaisin, hänen kasvoistaan oli kadonnut kaikki, mikä pyysi Sannaa mukaan. Käsi sulkeutui Sannan olkavarteen, toinen niskaan, ja seuraavassa hetkessä Sanna oli kasvot eteisen seinää kohti. Törmäys ei ollut kova, mutta se vei tasapainon ja hengityksen. Markuksen vartalo painui hänen selkäänsä vasten.

”Kädet seinälle.”

Ääni ei ollut kovempi kuin äsken. Siitä oli vain poistunut kysymys.

Sanna nosti kätensä. Kämmenet osuivat viileään maalipintaan hartioiden korkeudelle.

Markus piti häntä vielä sekunnin niskasta ja päästi sitten irti.

Sanna jäi paikoilleen.

Markus ei pitänyt hänen ranteitaan, painanut käsiä seinään eikä estänyt astumasta pois. Vapaa tila selän takana tuntui yhtä selvänä kuin viileä maalipinta kämmeniä vasten. Sanna valitsi olla käyttämättä sitä ja piti sormensa levällään seinällä.

Markuksen käsi palasi hitaasti hänen niskaansa.

”Hyvä.”

Sanna ei tiennyt, oliko sana kehu vai arvio. Hänen polvensa tuntuivat liian kevyiltä.

Markus liu’utti kämmenen niskasta olkapäälle ja sieltä alas pitkin kylkeä. Hän ei yrittänyt riisua Sannaa. Hän tarkasti tämän vaatteiden päältä kuin olisi ottanut haltuunsa jotakin, jonka käyttötavan päättäisi myöhemmin. Kämmen puristi rintaa mekon läpi, sormet löysivät nännin ohuen kankaan ja rintaliivin alta. Toinen käsi kulki vatsalle, lantiolle ja pakaran kaarelle.

Hengitys takertui, kun Markus puristi hänen takapuoltaan kovaa.

”Jalat kauemmas toisistaan.”

Hän siirsi toista jalkaa. Ei tarpeeksi.

Markuksen kämmen läpsähti pakaralle mekon läpi. Ääni oli terävämpi kuin kipu.

”Kauemmas.”

Sanna levitti jalkansa. Mekon helma kiristyi reisien ympärille. Markus painoi oman reitensä niiden väliin ja pakotti asennon vielä avoimemmaksi. Kämmen liukui helman alta paljaalle iholle, nousi sisäreittä pitkin ja pysähtyi aivan pikkuhousujen reunaan.

Lantio työntyi vaistomaisesti taakse.

Sormet sulkeutuivat hänen hiuksiinsa läheltä päänahkaa ja vetivät pään suoraksi.

”Minä en käskenyt liikkua.”

”Päästä irti.”

Ensimmäinen rooliin kuuluva vastalause tuli ohuempana kuin Sanna oli kuvitellut. Markus ei kommentoinut sitä. Hän piti hiuksista juuri niin, ettei ote repinyt, ja vei toisen kätensä pikkuhousujen päälle. Kostea kangas painui hänen sormiensa alla Sannan häpyä vasten.

Häpeä ei syntynyt alastomuudesta vaan siitä, että Markus löysi hänen kiihottumisensa näin nopeasti. Sanna painoi kämmenensä kovemmin seinään. Hän oli pelännyt kehonsa jähmettyvän oikean miehen kosketuksessa, mutta se oli tunnistanut tämän jo lukon äänestä.

Markus hieraisi häntä kerran kankaan läpi. Sitten käsi poistui.

”Olet tullut tänne valmiina.”

Sanna ei vastannut.

Markus käänsi hänet olkapäästä. Sanna ehti nähdä miehen ilmeettömät kasvot ennen kuin hänet työnnettiin uudelleen seinää vasten, nyt selkä edellä. Markus astui niin lähelle, että Sanna joutui kallistamaan päätään nähdäkseen hänet. Hän odotti suudelmaa, vaikka tiesi, ettei sitä ollut sovittu osaksi roolia.

Markus ei suudellut.

Hän tarttui leuasta ja tarkasteli Sannaa kuin kasvojenkin olisi pitänyt totella.

”Katso minua.”

Sanna katsoi.

Miehen polvi painui hänen reisiensä väliin. Kova paine osui mekon läpi suoraan märkään kohtaan. Sannan hengitys värähti. Markus näki sen, mutta ei antanut hänen hieroa itseään polvea vasten. Kun Sanna yritti, käsi leualla tiukkeni ja polvi pysyi liikkumatta.

”Sinä saat vain sen, minkä minä annan.”

Sanat osuivat täsmälleen hänen haluunsa. Sanna vihasi sitä ja puristi suunsa kiinni.

Markus tarttui hänen ranteeseensa ja veti irti seinästä.

”Liiku.”

Olohuoneeseen oli vain muutama askel. Sanna ehti nähdä vesikannun, harmaan sohvan ja matalan sohvapöydän. Markus siirsi pöydän jalallaan kauemmas ja käänsi Sannan keskelle mattoa.

”Polvillesi.”

Sanna ei laskeutunut heti. Viive oli tarkoituksellinen, osa vastustusta, jonka hän oli luvannut itselleen. Markus ei toistanut käskyä, vaan painoi käden hänen olkapäälleen ja pakotti hänet alas hallitulla, tasaisella voimalla. Sanna otti käsillään tukea matosta, kun polvet osuivat siihen.

Mekko pysyi hänen yllään. Helma nousi hieman reisille mutta peitti yhä vartalon. Ylhäältä katsova Markus oli täysin pukeissa. Asetelman epätasaisuus tuntui Sannasta paljaammalta kuin alastomuus.

”Kädet selän taakse.”

Sanna vei ne sinne. Markus sulki toisen kätensä hänen molempien ranteidensa ympärille. Sannan suu jäi vapaaksi. Tieto kävi mielessä vain kerran; sitten Markuksen toinen käsi avasi housujen napin.

Vetoketjun ääni tuntui Sannan vatsassa.

Markus otti esiin kondomipakkauksen ja repäisi sen auki sormillaan. Hetken kuluttua lateksi peitti paksun, täysin jäykän kalun.

Sanna tuijotti. Kuvissa koko oli ollut numero. Nyt kalu oli hänen kasvojensa edessä, painava ja todellinen, kondomin pinta himmeänä olohuoneen valossa.

”Avaa suu.”

Sanna piti huulet kiinni.

Markus tarttui hänen leuastaan. Peukalo painui leukaluun alle, ei suuhun eikä hengityksen tielle. Hän pakotti Sannan kasvot ylöspäin.

”Sanoin: avaa.”

Sanna avasi suunsa vasta, kun terska kosketti hänen alahuultaan. Markus ei antanut hänen aloittaa omalla tavallaan. Hän työnsi hitaasti huulten väliin, pysähtyi Sannan leuan jännittyessä ja painui sitten syvemmälle. Lateksin sileä pinta liukui kieltä pitkin. Sanna joutui hengittämään nenän kautta ja avaamaan kurkkuaan, kun paksuus täytti suun.

Markus hellitti ranteista ja tarttui hiuksiin. Sannan kädet putosivat vapaina sivuille.

Ensimmäiset liikkeet olivat hitaita. Eivät helliä vaan mittaavia. Markus selvitti, kuinka pitkälle Sanna pystyi ottamaan ennen kuin nielu supistui ja silmät alkoivat vetistyä. Sitten hän määräsi tahdin, veti ulos melkein terskaan asti ja painui takaisin. Kondomin maku jäi suuhun. Leuka venyi, eikä Sanna ehtinyt niellä sylkeä jokaisen työnnön välissä.

Hän tarttui Markuksen reisiin. Mies ei käskenyt irrottaa.

”Katso ylös.”

Sanna nosti silmänsä. Markuksen kasvot pysyivät hallittuina, mutta leuan jännitys ja sierainten laajeneminen kertoivat, ettei mies ollut roolinsa ulkopuolella koskematon. Hän halusi tätä. Se teki tilanteesta todemman kuin mikään uhkaava repliikki olisi tehnyt.

Markus työnsi syvemmälle. Sannan kurkku supistui ja hän yökkäsi, mutta mies vetäytyi juuri sen verran, että hengitys palautui. Heti seuraavalla liikkeellä terska liukui taas kielen yli nielua kohti. Kyyneleet nousivat silmiin. Sylki valui leualta mekon kaula-aukolle.

Sanna yritti vetää päätään taaksepäin. Ote hiuksissa seurasi liikettä ja pysäytti sen. Hänen kätensä puristivat Markuksen reisiä ja olisivat pystyneet työntämään tai taputtamaan. Hän ei tehnyt kumpaakaan. Sormet vain hakivat otetta kankaasta samalla, kun mies käytti hänen suutaan rauhallisella, säälimättömällä tahdilla.

Se ei ollut kaoottista. Markus ei menettänyt rytmiä eikä painanut häntä kerralla liian syvälle. Juuri hallinta teki siitä rajua. Jokainen työntö päättyi samaan kohtaan kuin olisi ollut harkittu jo ennen Sannan saapumista.

”Et sinä halua tätä”, Markus sanoi.

Sanna ei pystynyt vastaamaan kalu suussaan. Hän pudisti päätään sen verran kuin ote salli.

Markuksen suupieli ei liikahtanut.

”Valehtele paremmin.”

Sannan pillu sykki pikkuhousuja vasten. Seuraavan syvän työnnön mukana kurkusta karkasi ääni, joka ei kuulostanut vastustelulta. Häpeä kuumensi kasvoja. Markus kuuli äänen, kiristi kätensä hiuksiin ja nopeutti tahtia hieman.

Ajantaju katosi. Matto painoi polvia, hartiat jännittyivät ja sylki kasteli leukaa. Sanna ei saanut ottaa tilannetta haltuunsa eikä näyttää taitavalta. Markus ei antanut hänen ottaa kalua käteen, ei palkinnut kielellä tai katseella. Hänen tehtävänsä oli pysyä siinä ja vastaanottaa.

Kun miehen hengitys muuttui raskaammaksi, tämä veti ulos niin äkillisesti, että Sanna haukkoi tyhjää ilmaa.

Markus piti häntä yhä hiuksista. Sanna yski kerran ja pyyhkäisi suupieltään kämmenselällä.

”En käskenyt siistiytyä.”

Hän tarttui Sannan ranteeseen ja veti käden alas. Sylki sai jäädä kiiltämään leualle.

”Ylös.”

Sanna yritti nousta liian nopeasti. Puutuneet polvet pettivät, ja Markus tempaisi hänet olkavarresta pystyyn ennen kuin hän kaatui. Ele ei ollut hellä, mutta siinä oli sama tarkkuus kuin kaikessa muussakin. Hän odotti vain sen verran, että Sanna sai jalkansa alleen.

Sitten molemmat kädet tarttuivat mekon kaula-aukkoon.

Sanna ehti vain vetää henkeä.

Kangas repesi ensin lyhyellä, kuivalla äänellä sauman kohdalta. Markus nykäisi uudelleen. Ohut materiaali antoi periksi rintojen välistä alaspäin, ja repeämä avasi mekon etuosan. Sanna tarttui vaistomaisesti miehen ranteisiin.

”Lopeta!”

Markus repi vielä kerran. Toinen olkain katkesi, kangas valahti toiselta rinnalta ja paljasti mustan rintaliivin kupin. Mekko jäi yhä vyötärön ja lantion ympärille, mutta sen siisti muoto oli poissa. Alaspäin katsoessaan Sanna näki ihonsa, alusvaatteensa ja rosoiset kankaanreunat.

Ääni oli ollut tärkeämpi kuin alastomuus. Hän oli tullut sisään ehjässä mekossa. Sitä mekkoa ei enää ollut.

Markus käänsi hänet ympäri ja työnsi sohvan selkänojaa vasten. Sanna joutui ottamaan käsillä tukea. Mies repäisi helman sivusaumaa ylöspäin niin, että kangas aukesi reiden yli lantiolle asti. Hän ei koskenut rintaliiveihin. Sen sijaan hän veti mekon rikkoutunutta yläosaa alemmas, jolloin kupit painuivat rintojen alle ja paljastivat ne.

Viileä ilma osui kosteisiin nänneihin. Markus puristi niitä takaapäin, ensin kokonaisella kämmenellä ja sitten sormien väliin. Kipu sai Sannan vetämään selkänsä kaarelle.

”Älä koske minuun.”

Markus painoi hänet rintakehästä sohvaa vasten. Hänen suunsa kävi ensimmäistä kertaa Sannan iholla, mutta ei suudelmana. Hampaat ottivat kiinni hartian pehmeästä kohdasta juuri niin pitkäksi aikaa, että säpsähdys kulki läpi vartalon. Sitten suu katosi.

”Kädet selkänojalle.”

Sanna vei ne leveälle. Markus vapautti mekon jäännökset lantiolta ja työnsi ne vyötärölle. Pikkuhousut jäivät paikoilleen, märkä kolmio pakaroiden välissä näkyviin.

Miehen sormet kulkivat kankaan päältä. Nyt kosketus ei koetellut vain tottelemista. Se löysi Sannan häpyhuulten turvotuksen, painoi kangasta niiden väliin ja hieroi hitaasti klitoriksen yli. Sanna puristi sohvan selkänojaa.

Markus veti pikkuhousut polviin yhdellä liikkeellä. Saumat eivät revenneet. Miehen riisuessa ne kokonaan Sannan piti nostaa jalkansa vuorotellen. Markus heitti ne sivuun. Rikkoutuneen mekon ja alas vedettyjen rintaliivien keskellä pieni käytännöllisyys tuntui oudosti nöyryyttävältä. Markus ei tarvinnut tuhota kaikkea. Hän rikkoi vain sen, minkä oli saanut luvan rikkoa.

Uuden kondomipakkauksen folio repesi Sannan takana.

Hän vilkaisi olkansa yli. Markus oli riisunut aiemman suojan ja sulkenut sen sohvan vieressä olevaan pieneen roskapussiin. Nyt hän rullasi uuden kondomin päälle. Liike oli nopea, vailla esitystä, mutta Sanna ehti nähdä paksun kalun jälleen kovana hänen kädessään.

Vatsassa muljahti.

Markus astui taakse ja työnsi polvellaan Sannan jalkoja kauemmas toisistaan. Kämmen laskeutui niskaan, toinen lantiolle. Kondomin peittämä terska kosketti märkää pillua takaapäin.

Sannan koko lantio jännittyi.

”Ei”, hän sanoi.

Sana jäi heidän välilleen roolin osana, ei loppuna. Markus ei vastannut. Hän veti terskaa hitaasti raon läpi, levitti kosteuden ja palasi aukolle. Keho avasi tietä samaan aikaan, kun Sannan kädet puristivat sohvaa kuin yrittäisivät pitää hänet irti miehestä.

Ensimmäinen työntö ei ollut raju. Se oli väistämätön. Markus painoi tasaisesti, antoi pillun venyä paksuuden ympärille ja pysähtyi vasta syvällä. Sannan suusta pääsi matala huudahdus. Polvet joustivat, mutta käsi niskalla piti asennon.

Markus vetäytyi puoliväliin ja työnsi uudestaan. Toisella kerralla liike oli kovempi.

Kolmannella sohva nytkähti lattiaa vasten.

Sanna painoi kasvonsa käsivarttaan vasten. Kalun paksuus täytti hänet tavalla, johon pelkkä mielikuva ei ollut voinut valmistaa. Jokainen veto jätti hetkeksi tyhjän, kirvelevän kaipauksen, ja seuraava työntö täytti sen niin syvältä, että vatsanpohja jännittyi.

Markus piti tahdin hitaana tarpeeksi kauan oppiakseen Sannan kehon. Kun pillu alkoi ottaa hänet helpommin ja märät äänet voimistuivat, mies siirsi toisen kätensä lantiolta rikkoutuneen mekon alle vatsalle. Hän veti Sannan ylemmäs itseään vasten ja muutti kulmaa. Kulli hankasi jokaisella työnnöllä kohtaa, joka sai Sannan varpaat puristumaan mattoon.

”Päästä minut”, Sanna sanoi hengitys katkeillen.

Markus veti häntä taaksepäin kovempaa.

”Sinä pyysit lukitsemaan oven.”

Hänen omat sanansa palasivat ihoa vasten. Markus ei tarjonnut helppoa ulospääsyä vääristä sanoista. Oikea sana oli olemassa, eikä se ollut tämä.

Mies painoi hänet uudelleen sohvaa vasten ja alkoi panna lujemmin. Työnnöt tulivat syvinä, tasaisina ja niin voimakkaina, että Sannan rinnat liikkuivat puristuksissa selkänojaa vasten. Repeytynyt mekko rahisi iholla. Markuksen sormet jättivät lantiolle painetta, jonka Sanna tiesi tuntevansa myöhemmin, vaikka näkyviä jälkiä ei ollut sovittu tavoiteltaviksi.

Sanna yritti nousta. Markus tarttui hiuksista ja veti hänen päänsä taakse, pakotti selän kaarelle. Kädet jäivät vapaiksi sohvan päälle. Sanna tarttui miehen ranteeseen ja yritti irrottaa otetta, vaikka tiesi saavansa sen auki vain toisella merkillä.

”Ole paikallasi.”

”En.”

Markus työnsi niin syvälle, että vastaus hajosi voihkaisuksi.

Kiihotus ei enää tuntunut yhdessä kohdassa. Se oli reisissä, vatsassa, hiuspohjassa ja siinä häpeällisessä tietoisuudessa, että Sanna vastusti miestä jokaisella sanalla mutta painoi lantionsa takaisin tämän kalua kohti. Markus ei kehunut eikä pilkannut. Hän käytti ristiriitaa sellaisenaan.

Miehen käsi liukui vatsalta jalkojen väliin. Kaksi sormea löysi klitoriksen. Sanna säpsähti ja yritti sulkea reisiään, mutta Markuksen jalat pitivät ne erillään. Sormet hieroivat tarkasti samalla, kun kalu täytti hänet takaapäin.

Nautinto nousi liian nopeasti. Suuseksi oli jättänyt hengityksen ja kehon valmiiksi järkytetyiksi, ja eteisessä alkanut odotus oli muuttanut jokaisen myöhemmän kosketuksen liian suureksi. Markuksen rytmi ei antanut Sannalle kohtaa, jossa kerätä itseään.

”Älä”, Sanna sanoi.

Sormet eivät hidastaneet.

”Minä en halua tulla näin.”

Markus painoi suunsa hänen korvansa viereen.

”Sitä sinä et päätä.”

Lause vei viimeisen pidäkkeen. Orgasmi alkoi ensin supistuksena syvällä kalun ympärillä, sitten äkillisenä aaltona, joka pakotti Sannan lantion liikkumaan miehen tahdista riippumatta. Hän huusi käsivarttaan vasten. Sormet puristivat sohvan kangasta, pillu sykki kondomin ympärillä ja koko vartalo tärisi Markuksen otteessa.

Mies ei pysähtynyt. Hän piti Sannan paikoillaan ja pani tämän huipennuksen läpi samaan tasaiseen tahtiin. Yliherkkyys teki jokaisesta työnnöstä melkein liikaa. Sanna yritti vääntäytyä pois, mutta liike vain muutti kulmaa ja sai uuden supistuksen repimään hänen vatsansa läpi.

”Riittää”, hän sai sanottua.

Markus jatkoi.

Oikea lopetussana pysyi kaukana. Sanna halusi juuri tämän: ettei mies erehtyisi lempeäksi väärällä hetkellä.

Markuksen hengitys muuttui viimein katkonaiseksi. Ote lantiolla koveni, työnnöt lyhenivät ja syvenivät. Miehen vartalo jännittyi Sannan takana. Viimeinen liike painoi hänet kokonaan sohvaa vasten, ja Markus pysyi syvällä lauetessaan. Kalun sykintä tuntui kondomin läpi, ja miehen lantio nytkähti vielä kahdesti.

Hetken kumpikaan ei liikkunut.

Sanna kuuli oman hengityksensä, Markuksen raskaan uloshengityksen ja jonkin auton ajavan kadulla märän asfaltin yli. Olohuone palasi ympärille tavaroina: sohva, siirretty pöytä, vesikannu. Hän odotti sanoja, jotka päättäisivät roolin.

Markus ei sanonut niitä.

Hän vetäytyi, piti kondomin tyvestä kiinni ja riisui sen huolellisesti. Sanna jäi nojaamaan sohvaan. Jalat värisivät. Rikkoutunut mekko riippui toiselta olkapäältä ja vyötärön ympäriltä, rinnat olivat yhä paljaina.

Markus solmi kondomin, pani sen roskapussiin ja sulki housunsa.

Sitten hän käveli pois Sannan takaa.

Ote, paino ja käskyt katosivat niin täydellisesti, että hiljaisuus tuntui ensin jälkihoidolta. Sanna odotti edelleen lausetta. Se on ohi. Sitä ei tullut.

Keittiön puolella hana aukesi hetkeksi. Sanna kuuli lasin täyttyvän. Markus ei palannut heti.

Sanna veti rintaliivien kupit takaisin paikoilleen. Toinen olkain oli kiertynyt, mutta ehjä. Mekkoa ei voinut enää pukea kunnolla. Hän keräsi repeytyneet reunat rintojensa päälle ja piteli niitä yhdellä kädellä.

Hän oli tullut. Markus oli tullut. Anaalilupaa ei ollut käytetty.

Helpotus oli todellinen. Sen alla kävi pettymys, jota Sanna ei halunnut tunnustaa edes itselleen. Hän oli pelännyt lupaa koko matkan ja odottanut joka käänteessä, milloin Markus paljastaisi päätöksensä. Nyt mies oli jättänyt sen käyttämättä. Ehkä hän oli arvioinut, ettei Sanna olisi kestänyt enempää. Ehkä tämä oli ollut hänelle tarpeeksi.

Sanna suoristautui. Polvet olivat punaiset matosta, reidet märät ja suu arka. Hän löysi pikkuhousunsa sohvan vierestä ja veti ne jalkaan. Mekon helma ei enää peittänyt kunnolla toista reittä, mutta takki yltäisi sen päälle.

Markus seisoi keittiön ovella vesilasi kädessään.

Hänen kasvoillaan ei ollut tavallista ilmettä.

Hän ei ojentanut lasia.

Sannan vatsassa kiristyi.

”Minä lähden”, hän sanoi.

Markus asetti lasin keittiön tasolle.

Sanna otti askeleen kohti eteistä.

Mies tarttui häntä takaapäin vyötäröltä ja veti niin nopeasti taakse, että Sannan kädestä irronnut mekonreuna valahti. Hän huudahti ja iski kyynärpäätä taaksepäin. Markus väisti iskun, kiersi käsivarren hänen rintakehänsä ympärille ja lukitsi tämän hetkeksi itseään vasten.

”Mihin luulet meneväsi?”

Sanna potkaisi taakse. Kantapää osui Markuksen sääreen, mutta mies ei irrottanut.

”Päästä irti! Se oli siinä.”

”Ei ollut.”

Kaksi sanaa saivat Sannan sykkivän pillun ja vatsan välisen tyhjän kohdan kiristymään uudelleen. Markus ei ollut palannut tavalliseksi. Sovittua lopetuslausetta ei ollut kuulunut; Sanna oli antanut oman huipennuksensa huijata itsensä.

Markus käänsi hänet, tarttui ranteeseen ja lähti viemään olohuoneen poikki. Sanna painoi jalkansa lattiaan. Rikkoutunut mekko takertui reiteen, paljaat jalkapohjat liukuivat parketilla.

”En tule minnekään.”

Markus vaihtoi otetta, vei Sannan käsivarren tämän selän taakse ja painoi toisen kätensä niskaan. Asento pakotti Sannan kumartumaan ja liikkumaan, mutta toinen käsi jäi vapaaksi. Hän löi sillä Markuksen käsivartta, raapi paidan hihaa ja tarttui ovenkarmiin, kun he ylittivät makuuhuoneen kynnyksen.

Markus irrotti hänen sormensa yksi kerrallaan.

”Sinä annoit minulle vielä yhden luvan”, hän sanoi.

Pelko kirkastui kylmäksi tunteeksi niskan alla. Sanna tiesi täsmälleen, mitä Markus tarkoitti.

”En halua.”

Mies veti hänet makuuhuoneeseen.

Huoneessa paloi vain yöpöydän lamppu. Leveän sängyn peitto oli vedetty sivuun, ja vaaleat lakanat näyttivät liian siisteiltä siihen, mitä varten Markus oli ne paljastanut. Yöpöydällä oli kondomeja, avaamaton liukuvoidepullo, vesipullo ja pieni pyyhe. Sanna ehti nähdä ne kaikki ennen kuin Markus työnsi hänet polvilleen patjalle.

Revennyt mekko tarttui hetkeksi lanteisiin. Markus veti kankaan alas, irrotti ehjän olkaimen ja riisui rikkinäisen vaatteen kokonaan. Se putosi lattialle muodottomana myttynä. Sanna jäi rintaliiveihin ja pikkuhousuihin, jotka oli ehtinyt pukea vain minuutteja aikaisemmin.

Markus tarttui niiden vyötäröön.

Sanna painoi kätensä päälle.

”Ei.”

Mies siirsi hänen molemmat ranteensa yhdellä kädellä selän taakse. Toisella hän veti pikkuhousut pakaroiden yli, reisille ja polviin. Kangas jäi ehjäksi mutta sitoi jalat hetkeksi liian lähelle toisiaan. Markus painoi Sannan ylävartalon patjaa vasten.

”Levitä polvet.”

Sanna ei tehnyt sitä. Hän yritti vetää toisen jalan alleen, kääntyä kyljelleen ja päästä irti otteesta. Markus päästi ranteet vapaiksi, tarttui lantiosta ja pakotti polvet kauemmas toisistaan. Pikkuhousujen vyötärö venyi reisien ympärillä. Kädet olivat patjalla kasvojen vieressä, vapaina lyömään, tarttumaan tai antamaan merkin, jota Sanna ei antanut.

Markuksen kämmen painui lapaluiden väliin.

”Pysy siinä.”

Muovikorkki napsahti auki Sannan takana.

Ääni oli pahempi kuin mikään suora ilmoitus. Sanna oli pyytänyt, ettei tietäisi etukäteen. Nyt tieto tuli kylmän geelin kosketuksena pakaroiden väliin.

Sanna säpsähti ja yritti sulkea jalkansa. Markuksen polvi esti liikkeen. Liukuvoide valui hitaasti aukon yli, ja miehen sormet levittivät sitä ympyröinä. Kosketus oli aluksi melkein kiusoittelevan kevyt. Sitten sormenpää painui keskelle ja paine muuttui määrätietoiseksi.

”Älä tee sitä.”

Markus ei vastannut. Sormi ei työntynyt väkisin jännittyneen lihaksen läpi. Se pysyi aukolla, painoi tasaisesti ja odotti kehon antavan periksi. Sanna tiesi tämän vaiheen. Hän tiesi, että jännittäminen tekisi kaikesta vaikeampaa, ja silti juuri rentoutuminen tuntui roolin sisällä antautumiselta, jota hän ei halunnut antaa ilmaiseksi.

Hän puristi lakanat nyrkkeihinsä ja piti vastaan.

Markus lisäsi liukuvoidetta. Toinen käsi puristi pakaraa auki, sormenpää jatkoi hidasta painetta. Sannan hengitys katkesi lyhyiksi henkäyksiksi. Hän yritti kiemurrella sivuun, mutta käsi lantiolla seurasi ja palautti hänet keskelle patjaa.

Lopulta keho antoi ensimmäisen pienen myönnytyksen. Sormi liukui sulkijalihaksen läpi vain yhden nivelen verran.

Sanna henkäisi patjaa vasten.

Markus pysähtyi siihen. Ei kysynyt, kehunut eikä vetäytynyt. Sanna ehti tuntea täyteyden ja liian nopeaksi karanneen hengityksensä. Kun lihas alkoi hellittää sormen ympäriltä, mies painui hitaasti syvemmälle.

”Vittu”, Sanna kuiskasi.

Markus liikutti sormea ulos ja takaisin. Ensin hitaasti, liukkaan tasaisesti. Ensimmäinen vastareaktio oli terävä, lyhyt kipu. Sen jälkeen tunne levisi painavaksi lämmöksi, joka kosketti jotakin syvällä vatsanpohjassa. Sanna oli unohtanut, kuinka erilaiselta se tuntui — kuinka takapuolen pieni aukko saattoi saada koko lantion tietoiseksi itsestään.

”Päästä minut kotiin.”

Markus työnsi sormen pohjaan asti.

”Sinä lähdet, kun minä olen valmis.”

Sanna puristi silmänsä kiinni. Oikea lopetussana pysyi kaukana. Mielikuvissa yllätys oli aina ollut vain tieto tapahtumasta. Nyt se oli miehen sormi hänen perseessään, liukuvoiteen kylmyys iholla ja paksu kalu odottamassa vuoroaan.

Markus veti sormen ulos, lisäsi geeliä ja palasi kahdella. Venytys tuntui heti. Sanna huusi vastalauseen, joka hukkui tyynyyn, ja työnsi itseään käsivarsien varassa ylemmäs. Markuksen käsi painui niskaan ja pakotti hänet takaisin.

”Maassa.”

”Tämä on liikaa.”

Mies hidasti liikettä muuttamatta sitä kysymykseksi. Kaksi sormea pysähtyi hänen sisäänsä, kunnes ensimmäinen polte tasaantui. Sanna haukkoi henkeä, reidet vapisivat. Markus ei kiirehtinyt. Hän levitti sormia vain vähän, sulki ne, liikutti ulos ja takaisin. Jokainen kerta avasi enemmän. Fyysisen huolellisuuden ja paikallaan pitävän otteen ristiriita piti roolin ehjänä.

Foliopakkaus repesi. Sormet vetäytyivät, ja tyhjyys niiden jälkeen tuntui helpotukselta vain sekunnin. Markus avasi housunsa uudelleen ja rullasi uuden kondomin päälle. Hän lisäsi suojan päälle niin paljon liukuvoidetta, että geelin ääni kuului hiljaisessa huoneessa.

Sanna yritti kääntyä katsomaan. Markuksen käsi sulkeutui hiuksiin ja painoi kasvot takaisin sivuttain tyynylle.

”Ei”, Sanna sanoi lujempaa. ”Et pane minua perseeseen.”

Markuksen käsi siirtyi hiuksista lantiolle. Kondomin peittämä terska asettui aukolle, jonka sormet olivat venyttäneet lämpimäksi ja liukkaaksi.

”Sinä annoit luvan.”

”Irti minusta.”

Markus piti terskan aukolla ja antoi paineen vastata.

Markus työnsi.

Paine oli ensin mahdoton. Sanna jännittyi, potkaisi jaloillaan ja yritti vetää lantiota eteenpäin. Mies piti hänet paikallaan mutta ei yrittänyt murtaa kehon vastusta nopeudella. Terska painoi tasaisesti, liukui hiukan ja pysähtyi. Hengitys kulki katkonaisena tyynyä vasten. Polte kasvoi teräväksi renkaaksi, sitten hellitti juuri sen verran, että kondomin sileä pinta liikahti syvemmälle.

Sanna huusi.

Markus pysähtyi uudestaan. Hänen kätensä pysyi lantiolla raskaana ja varmana. Hän ei perääntynyt eikä edennyt, ennen kuin Sannan hengitys kulki taas.

Sitten terska ohitti tiukimman kohdan.

Tunne muuttui äkisti. Polte jäi aukolle, mutta sen taakse levisi syvä täyteys, joka vei Sannalta hetkeksi kaikki sanat. Markus painui hitaasti eteenpäin, vähän kerrallaan, antoi kudosten mukautua ja lisäsi liukuvoidetta, kun liike sitä vaati. Jokainen sentti tuntui. Sanna ei ollut koskaan ottanut näin paksua kalua perseeseensä, eikä keho hyväksynyt sitä ilman pitkää, vapisevaa kamppailua.

Kun Markuksen lantio oli viimein hänen pakaroitaan vasten, mies jäi paikalleen.

Sanna makasi kasvot sivuttain tyynyllä, suu auki ja silmät märkinä. Takapuoli tuntui venytetyltä äärimmilleen. Kalu sykki hänen sisällään kovana ja liikkumattomana, niin syvällä, että täyteys ulottui alavatsaan asti.

”Ota se”, Markus sanoi.

Sannan suusta pääsi pieni, avuton voihkaisu. Hän vihasi sitä.

Ensimmäinen veto ulospäin raapi koko lantion läpi. Markus pysähtyi ennen terskaa ja työntyi hitaasti takaisin. Toisella kerralla Sannan keho antoi jo hieman enemmän periksi. Kolmannella mies käytti voimaa niin, että patja liikahti heidän allaan.

Sanna tarttui tyynyyn ja yritti vetää itseään eteenpäin. Markus seurasi. Hänen kätensä sulkeutuivat lantion ympärille ja pitivät pakarat avoimina. Työnnöt pysyivät aluksi pitkinä ja hitaina, jokainen niistä täysi liike ulkoa syvälle. Sanna ei voinut unohtaa hetkeksikään, mihin häntä pantiin.

Kipu ei kadonnut. Se muuttui hallittavaksi reunaksi täyteyden ympärille. Sen sisällä alkoi kasvaa nautinto, ensin niin vähäisenä, että Sanna luuli kuvittelevansa. Kalun liike painoi syvältä ja värähdytti jokaisella työnnöllä myös edestä. Pillu oli yhä kostea aiemmasta yhdynnästä ja orgasmista. Nyt se supistui tyhjää samalla, kun perse venyi Markuksen ympärillä.

Mies nopeutti vähän.

”Ei noin kovaa”, Sanna sanoi.

Markus tarttui hänen toiseen ranteeseensa ja painoi sen patjalle pään yläpuolelle. Toinen käsi jäi vapaaksi tyynyn viereen. Sannan ääntä ei peittänyt mikään.

”Sinä halusit, ettet tiedä.”

Työntö tuli syvälle.

”Sinä halusit pelätä tätä.”

Toinen sai Sannan lantion nytkähtämään.

”Nyt sinä saat pelätä.”

Sanat osuivat Sannan omaan valintaan: lupaan, jonka käyttöhetkeä hän ei ollut halunnut tietää, ja rooliin, jossa väärät vastalauseet eivät pysäyttäisi Markusta. Nautinto kasvoi niin rajusti, että vapaa käsi puristui nyrkkiin.

Markus päästi ranteen irti.

”Käsi pillulle.”

Sanna ei totellut.

Miehen kämmen osui pakaralle. Isku tuntui tulena venytetyn aukon vieressä ja sai lihakset puristumaan kalun ympärille.

”Kosketa itseäsi.”

Käsi kulki vatsan alle. Sormet löysivät märän pillun ja turvonneen klitoriksen. Ensimmäinen hipaisu oli niin herkkä, että Sanna veti kätensä pois.

Markus sulki otteensa ranteeseen ja palautti käden jalkojen väliin.

”Jatka.”

Sanna hieroi itseään. Aluksi liike oli kömpelöä, koska jokainen Markuksen työntö heilautti vartaloa patjaa vasten. Vähitellen hän löysi kalun hitaaseen, syvään liikkeeseen sopivan rytmin. Sitten Markus nopeutti.

Täyteys muuttui rajuksi, toistuvaksi paineeksi. Märät äänet tulivat liukuvoiteesta ja heidän ihostaan. Markuksen lantio osui pakaroihin, kondomin peittämä kalu veti aukkoa mukanaan ja työnsi takaisin ennen kuin Sanna ehti rentoutua kokonaan. Hänen oma kätensä liikkui pillulla nopeammin. Jokainen klitoriksen ympäri vedetty ympyrä tuntui yhdistyvän siihen, mitä tapahtui takana.

”Lopeta”, Sanna voihki.

Markus veti Sannaa hiuksista ylemmäs. Asento kaarsi selän ja muutti kulmaa. Kalu painui seuraavalla työnnöllä niin syvälle, että Sannan käsi pysähtyi.

”Minä en käskenyt lopettaa.”

Sanna jatkoi.

Hän oli samanaikaisesti täysin Markuksen hallinnassa ja ainoa, joka saattoi antaa itselleen sen viimeisen kosketuksen. Ristiriita kiristi nautinnon melkein kivuksi. Hän yritti vastustaa miehen otetta, mutta työnsi samalla lantiotaan vaistomaisesti taakse jokaisella liikkeellä. Markus tunsi sen ja kiihdytti.

”Katso, miten hyvin otat sen.”

Sanna ei nähnyt mitään. Hän tunsi kaiken: venyvän aukon, kalun syvyyden, sormiensa kosteuden ja Markuksen raskaan hengityksen niskassaan. Siihen kuului myös hetki, jolloin oma keho lakkasi erottamasta pelkoa nautinnosta.

Orgasmi alkoi käden alla mutta levisi heti takapuoleen ja vatsan läpi. Sanna huusi niin kovaa, että kurkku kirveli. Perse puristui Markuksen kalun ympärille, pillu sykki tyhjää ja sormet jatkoivat klitoriksella ilman tietoista käskyä. Reidet vapisivat. Sanna yritti ryömiä eteenpäin, koska jokainen työntö oli huipennuksen keskellä liikaa, mutta Markus piti häntä lantiosta ja pani häntä sen läpi.

Nautinto tuli aaltoina, joista jokainen tuntui repivän jotakin auki sisältä. Sanna painoi kasvonsa tyynyyn, mutta ääni pääsi vapaasti huoneeseen. Hän ei enää sanonut ei. Hän ei saanut sanoja muotoon.

Markuksen rytmi hajosi. Mies painui muutaman kerran syvälle, ote lantiolla tiukkeni ja hengitys muuttui matalaksi murahdukseksi. Viimeisellä työnnöllä hän jäi pohjaan. Kalu sykki Sannan perseessä kondomin sisällä, ja miehen vartalon läpi kulkevat nytkähdykset tuntuivat hänen yhä vapisevaa kehoaan vasten.

Markus pysyi hetken liikkumatta.

Sitten hän vetäytyi hitaasti. Terskan poistuminen sai Sannan vavahtamaan ja aukon supistumaan tyhjyyteen. Markus piti kondomin tyvestä kiinni, riisui sen ja solmi. Sanna jäi polvilleen ja kyynärvarsilleen, liian uupuneena kääntymään.

Hän odotti seuraavaa käskyä.

Sitä ei tullut.

Markuksen käsi irtosi hänen lantioltaan. Patja keveni miehen noustessa. Kuului roskapussin kahahdus ja housujen vetoketju. Sitten muutama sekunti hiljaisuutta.

”Se on ohi.”

Ääni oli tavallinen.

Muutos oli niin täydellinen, että Sanna tunsi sen ennen kuin ymmärsi sanat. Väärät kiellot eivät enää merkinneet jatkamista. Hän oli taas nainen, joka päätti jokaisesta seuraavasta liikkeestä, ja Markus mies, jonka kodissa hän oli vieraana.

Sanna kääntyi kyljelleen. Markus seisoi sängyn vieressä mutta ei koskenut. Hänen kasvonsa olivat rauhalliset, roolin kova tyhjyys poissa. Ei voitonriemua, ei hellää hymyä eikä yritystä tehdä tapahtuneesta heidän välistään salaisuutta.

”Vettä on olohuoneessa ja tässä”, Markus sanoi. Hän osoitti yöpöydällä odottavaa pulloa. ”Kylpyhuone on käytävän päässä. Saat olla rauhassa niin kauan kuin tarvitset.”

Sanna nyökkäsi muttei pystynyt vielä nousemaan. Sydän hakkasi liian nopeasti. Takapuoli tuntui avoimelta ja aralta, pillu sykki huipennuksen jäljiltä ja kurkku oli huutamisesta kuiva.

Markus otti pyyhkeen yöpöydältä ja laski sen sängylle Sannan ulottuville. Ei pyyhkinyt häntä eikä tullut lähemmäs.

”Haluatko, että poistun huoneesta?”

”Haluan.”

”Selvä.”

Markus lähti ja jätti oven raolleen.

Sanna makasi kyljellään kädet rintakehän ympärillä. Vasta nyt vapina pääsi kunnolla läpi. Se ei ollut katumusta eikä pelkkää jälkikiihkoa. Keho purki jännitystä, jonka keskellä jokainen ääni, ote ja liike oli tarkoittanut tavallista enemmän. Sanna antoi sen tapahtua. Hänen ei tarvinnut vielä nimetä mitään.

Kun hengitys tasaantui, hän pyyhki liukuvoiteen iholtaan ja nousi istumaan. Pikkuhousut olivat yhä polvien ympärillä. Hän veti ne varovasti takaisin jalkaan ja vapautti rintaliivien kiertyneen olkaimen. Lattialla lojunut mekko ei ollut enää vaate vaan todistuskappale: pitkä repeämä edessä, toinen sivussa, olkain irti.

Sanna otti yöpöydältä vesipullon ja joi hitaasti. Käsi vapisi ensimmäisellä kulauksella vähemmän kuin hän oli odottanut.

Kylpyhuoneessa hän lukitsi oven. Peilistä katsoi punaposkinen nainen, jonka hiukset olivat sotkeutuneet ja silmämeikki levinnyt. Kaulassa tai kasvoissa ei ollut jälkiä. Olkapäässä erottui himmeä hampaiden painauma, mutta iho ei ollut rikkoutunut. Polvet olivat matosta punaiset. Lantiolla sormien paine näkyi vain vaaleina läikkinä, joiden Sanna tiesi katoavan.

Sanna istui wc:llä, hengitti ja antoi kehon palautua. Hän ei mennyt suihkuun. Hän pyyhki iholta vain välttämättömän, kostutti kasvot vedellä ja korjasi levinneen meikin niin hyvin kuin pystyi. Hän ei halunnut pestä Markuksen asuntoa pois ennen kotiin palaamista. Ei siksi, että olisi halunnut säilyttää miehen itsessään, vaan koska paluun Antin luo piti sisältää se, mitä oli tapahtunut.

Kun Sanna tuli takaisin käytävään, Markus odotti olohuoneessa. Hän oli kaatanut lasiin vettä ja siirtänyt sohvapöydän takaisin paikalleen. Roskapussi oli poissa. Hänen olemuksessaan ei ollut enää mitään siitä miehestä, joka oli vetänyt Sannan pois eteisestä juuri kun tämä luuli lähtevänsä.

Sanna haki laukkunsa ja puhelimensa. Antilta ei ollut tullut uusia viestejä. Sovitusti hän ei ollut kysellyt kesken kaiken eikä seurannut tapahtumia ruudun kautta.

Sanna kirjoitti:

Olen kunnossa. Tulen kotiin.

Antin vastaus tuli heti.

Hyvä. Ovi on auki.

Sanna lukitsi puhelimen.

”Tarvitsetko kyydin?” Markus kysyi.

”En.”

”Hyvä.”

Siinä oli heidän jälkikeskustelunsa. Markus ei pyytänyt arviota, kysynyt oliko ollut tarpeeksi raju tai yrittänyt varmistaa uutta tapaamista. Sanna arvosti pidättyvyyttä enemmän kuin olisi osannut sanoa.

Sanna haki repeytyneen mekon makuuhuoneen lattialta. Sitä ei saanut enää pysymään päällä ilman käsiä, joten hän kiersi rikkoutuneen yläosan vartalonsa ympärille ja piteli kangasta paikoillaan eteiseen asti. Markus toi takin naulakosta ja ojensi sen koskematta.

Sanna puki sen. Vetoketju sulkeutui kaulaan asti ja peitti mekon täysin. Kengät, laukku ja puhelin olivat ehjät. Hän tarkisti asian melkein huvittuneena, vaikka tiesi Markuksen noudattaneen täsmälleen sitä, mitä oli luvannut.

Markus avasi lukon.

Ovi, jonka Sanna oli käskenyt sulkea, avautui tavallisella kädenliikkeellä.

”Hyvää kotimatkaa”, Markus sanoi.

Sanna katsoi häntä. Hänellä oli paljon sanottavaa ja samalla ei mitään, mikä kuuluisi tälle miehelle. Markus oli tehnyt sen, mihin hänet oli valittu. Varsinainen merkitys syntyisi vasta kotona.

”Kiitos”, Sanna sanoi.

Kiitos tarkoitti täsmällisyyttä, itsehillintää ja sitä, että Markus oli osannut lopettaa kokonaan.

Sanna astui rappukäytävään. Ovi sulkeutui hänen takanaan, nyt ilman lukon napsahdusta.

Ulkona ilma tuntui kylmältä kasvoilla. Sanna tilasi auton ja jäi odottamaan talon seinustalle. Takin alla rikkinäinen mekko liikkui paljasta ihoa vasten jokaisella hengenvedolla. Takapuolen arkuus muutti seisoma-asentoa vähän, muttei niin paljon, että ohikulkija olisi huomannut. Kadulla hän näytti tavalliselta nuorelta naiselta, joka odotti kyytiä illanvietosta.

Auton takapenkillä Sanna nojasi päätään ikkunaan. Kaupungin valot kulkivat lasin pinnassa. Tapahtumat eivät palanneet järjestyksessä vaan irrallisina kohtina: kämmenet eteisen seinällä, kondomin sileä maku, mekon repeämisen ääni, väärä helpotus olohuoneessa, liukuvoidepullon korkin napsahdus.

Eniten hän ajatteli hetkeä, jolloin Markus oli sanonut, että sana riittäisi.

Sanna ei ollut käyttänyt sitä. Ei siksi, että hänen olisi pitänyt kestää koe tai ylittää jokin yleinen rohkeuden raja, vaan koska hän oli halunnut nähdä oman fantasiansa loppuun. Todellinen ulospääsy ei ollut tehnyt kokemuksesta kesyä. Se oli antanut sisälle jäämiselle sen voiman.

Kun auto pysähtyi heidän talonsa eteen, Sanna maksoi, nousi varovasti ja käveli portaat ylös. Kotioven raosta näkyi valo.

Antti oli todella jättänyt oven lukitsematta.

Sanna avasi sen ja astui eteiseen.

Antti seisoi muutaman metrin päässä olohuoneen ovella. Hänellä oli sama paita kuin Sannan lähtiessä. Keittiön pöydällä oli koskematon kahvimuki, ja olohuoneen televisio oli pimeänä. Sanna arveli hänen kiertäneen asuntoa koko illan mutta ei kysynyt.

Hänen katseensa kävi Sannan kasvoissa, kiinni vedetyssä takissa ja jaloissa. Hän ei tullut vastaan.

”Hei”, Antti sanoi.

”Hei.”

Sanna sulki oven. Laukku tuntui yllättävän raskaalta olkapäällä. Hän laski sen lattialle ja riisui kengät hitaasti. Antti ei kysynyt, sattuiko, mitä Markus oli tehnyt tai miksi Sanna liikkui varovasti. Antin kädet pysyivät sivuilla. Etäisyys oli Sannan päätettävissä.

Se oli vaikeampaa kuin Sanna oli kuvitellut.

Markuksen luona käskyt olivat vieneet hänet liikkeestä toiseen. Nyt mitään ei tapahtunut ennen kuin hän itse valitsi. Koko illan paino laskeutui hartioille, ja sen alta nousi voimakas tarve päästä paikkaan, jossa hänen ei tarvitsisi pitää itseään koossa.

Sanna käveli Antin luo ja astui hänen syliinsä.

Vasta silloin Antin kädet nousivat. Toinen sulkeutui varovasti selän ympärille, toinen takaraivolle. Hän ei puristanut liian lujaa eikä silittänyt levottomasti kuin tarkistaakseen vammoja. Hän vain otti Sannan vastaan.

Sanna painoi kasvonsa hänen kaulaansa. Antti tuoksui kodilta, kahvilta ja omalta iholtaan. Se oli niin tuttua, että Sannan silmiä alkoi kirvellä. Hän ei itkenyt kunnolla, mutta yksi hengitys katkesi ja sai Antin käden takaraivolla painumaan lähemmäs.

He seisoivat eteisessä pitkään.

Antti odotti, kunnes Sanna irrottautui sen verran, että pystyi katsomaan häntä.

”Kaikki sovitusti?”

”Kaikki.”

Kysymyksen jälkeen Antin hartiat laskivat hieman. Ei helpotuksesta kaikkeen, vaan varmistuksesta, ettei heidän tarvinnut käsitellä rajojen rikkoutumista. Illan rajuus mahtui edelleen heidän yhdessä rakentamaansa kehykseen.

Vasta sitten Sanna tarttui takkinsa vetoketjuun.

Hän veti sen alas.

Takin reunat avautuivat hitaasti. Alla ei ollut enää iltaa varten pukeutunut nainen. Rintaliivit olivat hieman vinossa, iho punersi ja tumma mekko riippui hänen ympärillään repeytyneinä kaistaleina. Etuosa oli halki rinnasta vyötärölle, sivusauma auki lantiolle ja toinen olkain poissa. Sanna irrotti takin hartioiltaan. Mekon rikkinäinen yläosa valahti saman tien alas ja paljasti rintaliivit.

Antti veti henkeä.

Kasvot eivät peittäneet näyn vaikutusta. Ensin Antin silmissä kävi järkytys: konkreettinen jälki siitä, että toinen mies oli todella saanut Sannan käsiinsä. Sitten katse tummui Sannalle tutulla tavalla. Hengitys syveni, leuka jännittyi ja katse pysähtyi repeämään, joka jatkui reiden yli. Kiihotus tuli samaan aikaan huolen kanssa eikä kumonnut sitä.

Sanna odotti, että Antti sanoisi jotakin mekosta.

Hän ei sanonut.

Antti nosti katseensa takaisin Sannan kasvoihin.

”Haluatko istua?”

Sanna nyökkäsi.

Antti ei vienyt häntä makuuhuoneeseen. He menivät olohuoneen sohvalle, jonka tuttu pehmeys tuntui aivan erilaiselta kuin Markuksen sohvan kova selkänoja. Sanna riisui takin kokonaan ja antoi sen pudota lattialle. Hän ei yrittänyt korjata mekkoa. Antti haki viltin ja ojensi sen hänelle kietomatta sitä omin käsin ympärille.

Sanna veti viltin hartioilleen ja asettui kyljelleen. Antti istui viereen niin lähelle, että heidän reitensä koskettivat, mutta odotti taas. Sanna veti hänen käsivartensa ympärilleen.

Antti tuli lähemmäs.

Hän ei silittänyt kohtia, joihin Markus oli koskenut, eikä yrittänyt ottaa Sannan kehoa takaisin omakseen. Käsi lepäsi vatsalla viltin päällä. Antin hengitystä kuunnellessa Sannan keho alkoi vähitellen uskoa, ettei seuraavaa käskyä tulisi.

”En halua kertoa kaikkea nyt”, hän sanoi.

”Ei tarvitse.”

”Ehkä myöhemmin osan.”

”Sitten myöhemmin.”

Sanna sulki silmänsä. Antin äänessä oli paljon sellaista, mistä heidän pitäisi puhua: pelko siitä, mitä yksityiskohdat tekisivät, halu tietää, häpeä halusta tietää ja helpotus siitä, että Sanna oli palannut hänen luokseen. Mikään niistä ei vaatinut ratkaisua tänä iltana.

Antin peukalo liikkui kerran viltin pinnalla ja pysähtyi.

Hiljaisuus venyi. Sanna alkoi jo luulla, ettei Antti kysyisi sitä lainkaan. Sitten tämän käsivarsi jännittyi kevyesti hänen ympärillään.

”Käyttikö hän sen luvan?”

Sanna avasi silmänsä kääntymättä katsomaan Anttia. He olivat jättäneet juuri tämän tarkoituksella epävarmaksi: Markuksen etukäteen sovituissa rajoissa tekemän päätöksen ja kokemuksen, jota Antti ei ollut koskaan jakanut hänen kanssaan.

Markuksen paksuuden jättämä arkuus tuntui yhä. Sanna kuuli mielessään liukuvoidepullon napsahduksen ja oman huutonsa tyynyä vasten. Kaikki olisi mahtunut pitkään selitykseen.

Hän antoi Antille vain vastauksen.

”Kyllä.”

Antti veti hänet lähemmäs.